Havaintoja parisuhteesta

Voiko omaan puolisoonsa rakastua uudelleen?

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Mitä sitten tapahtuu, kun rakkaus loppuu? Liekki on lepattanut ensin hädin tuskin palamassa, kunnes ympärillä pyörivä arki ja vuodet sammuttavat sen kokonaan. Siinä on edessä kolme vaihtoehtoa. Yksi on jatkaa parisuhdetta tottumuksesta ja tyytyä siihen, että parisuhde tarkoittaa vain perheen koossa pitämistä. Toinen vaihtoehto on todeta tilanne ja lopettaa parisuhde eroon. Kolmas vaihtoehto on löytää puolisonsa jälleen ja rakastua häneen uudelleen. Vai onko kolmatta vaihtoehtoa olemassa? Voiko omaan puolisoonsa rakastua uudelleen sen jälkeen, kun rakkaus on ehtinyt jo sammua?

Minä en tiedä vastausta tuohon kysymykseen. Ehkä teillä on asiasta kertoa enemmän. Jos on, niin antakaa tarinallenne ääni, sillä rakkauden ääntä ei saa jättää käyttämättä.

Mennään hetki oletuksilla ja rakkauden lainalaisuuksilla. Rakastuessaan toiseen ihmiseen, ihminen tuntee samaan aikaan jotain hämmentävän suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta, mitä kiivainta intohimoa ja halua sekä tunnetta, että toisessa ihmisessä on jotain kummallisen tuttua. Häneen haluaa jäädä, hänessä haluaa pysyä ja häntä haluaa.

Unohdetaan kaikki se, mitä tapahtuu tässä välissä. Olen kirjoittanut tuhannesti siitä aiheesta, miksi vuodet ajavat kaksi toisiinsa rakastunutta tilanteeseen, jossa kahden rakastuneen välillä ei ole enää rakkautta. Mennään sitä vastoin suoraan tilanteeseen, jossa rakkaus on hiipunut olemattomiin tai jopa kokonaan kuollut.

Onko rakkaus lopullisesti kuollut? Voiko puolisoonsa rakastua uudestaan niin, että tulee se sama tunne kuin silloin ensimmäisen kerran häneen rakastuttuaan? Puitteethan ovat olemassa, sillä ihminen siinä vierellä on jo valmiiksi tuttu. Vai onkohan se lopulta asia, joka estää rakastumisen. Valmiiksi tuttuus. Verrattuna ensimmäiseen rakastumiseen, jossa ihminen on vailla menneisyyttä ja tarinaa, uudestaan rakastumisessa onkin esteenä yhteinen historia, jossa on jotain sellaista, joka lopettanut rakkauden.

Ehkä rakastuminen ei ole mahdollista ilman, että syistä, joka rakkauden on lopulta tappanut, päästään eroon tai annetaan anteeksi. Muutenhan ne eivät koskaan lakkaa olemasta kahden ihmisen välissä. Toisaalta, jos rakastumisen lopettaneet syyt voidaankin yhdessä selvittää, niin palaako niiden alla se sama ihana rakkaus, joka aikaisemmin saattoi kaksi rakastunutta yhteen? Voiko kahden ihmisen välinen rakkaus koskaan edes kokonaan loppua?

Olen minä kuullut, että kaksi jo eronnutta ovat myöhemmin löytäneet jälleen toisensa ja rakastuneet uudelleen. Olen kuullut myös tarinoita, jossa parisuhde ei ole ehtinyt mennä vielä eroon saakka, mutta sammunut liekki on saatu leimahtamaan ennen eroa. Tuo kaikki on tietenkin kaunista ja lohduttavaa.

Useimmiten ei niin kuitenkaan käy, vaikka rakkautta yrittäisi hinkata väkisin esiin. Tahto ei riitä tunteeseen ja sille ei sitten voi mitään. Minä en ole oikea ihminen sanomaan, että mitä sen jälkeen pitää tehdä, mutta rakkauden kannalta ei ole reilua antaa rakkaudettomuuden voittaa, koska rakkaudettomuudesta ei ole kuin muutaman mailin matka katkeruuteen.

Joskus on vain pakko päästää irti.

 

X