Havaintoja parisuhteesta

Voiko pettämisen antaa anteeksi?

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Hyväksyn pettämisen ja kirjoitan säännöllisesti pettämistä ymmärtäviä tekstejä. Otan teksteihini pettäjän näkökulman ja haen perusteita sille, että itse asiassa pettäminen on petetyn syy. Pettäminen on vain oire huonosta parisuhteesta, joka väistämättä johtaa pettämiseen. Tällaisia tulkintoja olen saanut teksteistäni muutamankin viestin lähettäneen toimesta.

Ollaanpa tällä kertaa mahdollisimman suoria.

En hyväksy pettämistä. Se on raukkamainen teko toista ihmistä kohtaan, joka pahimmillaan aiheuttaa ihmisessä valtavia tuhoja. Se voi aiheuttaa petetyssä rajuja riittämättömyyden tunteita ja mikä pahinta, se voi aiheuttaa niin syvää luottamuksen horjumista, että se vaikuttaa pitkälle mahdollisiin seuraaviinkin parisuhteisiin. Pettäminen on henkinen pahoinpitely ja sitä ei kauniimmaksi kauniimmilla sanoilla saa, vaikka kuinka hakisi teolleen oikeutusta.

Olen ollut elämässäni molemmissa rooleissa. Olen ollut se raukkamaisen teon tehnyt ihminen ja olen ollut se, jolle on tehty raukkamainen teko. Tässä kohtaa tekstissäni tulee se kohta, jota jotkut teistä ei halua lukea. Petetyksi tulemisen shokkivaiheen mentyä ohi, alkaa asian varsinainen työstäminen. Tässä kohtaa voi tehdä sen valinnan, että syyttää tapahtuneesta koko maailmaa, mutta sulkee oman osuuden täysin pois kaikesta. Tämä ei tarkoita sitä, että petetty olisi millään tavalla syyllinen pettäjän raukkamaiseen tekoon, mutta parhaimmillaan itsetutkiskelu voisi pelastaa vielä käynnissä olevan parisuhteen pois lukien krooniset pettäjät, joiden ei parisuhteissa pitäisi koskaan ollakaan.

Niin kävi minulle kolme vuotta sitten kirjoittaneelle parille. Sain viestin naiselta, joka oli saanut aviomiehensä kiinni kirjaimellisesti housut kintussa heidän omasta yhteisestä makuuhuoneestaan. Naisen työpäivä olikin loppunut poikkeuksellisesti aikaisemmin ja kotiintulo oli jotain sellaista, joka järkytti naisen elämää perusteellisesti. Alkoi kuukausia kestänyt tilannekatsaus.

Nainen kirjoitti minulle ajankohtana, jolloin he olivat päättäneet vielä yrittää jatkaa avioliittoaan ja viestissään hän kertoi pettämisen olleen ehkä heidän pelastuksensa, koska tämän jälkeen he eivät enää voineet paeta rikki mennyttä parisuhdettaan, vaan he olivat pakotetut katsomaan totuutta silmiin. Nainen ei voinut sen aikana esittää moraalisesti parempaa ihmistä, koska hän myönsi itsekin ajatelleensa pettämistä, jos ajautuisi tilanteeseen, jossa se voisi olla mahdollista.

Noin kuukausi sitten sain viestin samaiselta naiselta, joka kirjoitti heidän avioliittonsa voivan nyt paremmin kuin koskaan ja vuosien toistensa ohikävely ja koskemattomuus on vaihtunut huomioimiseen ja läheisyyteen. Pettämisen nainen on antanut miehelleen anteeksi, koska on sanojensa mukaan ymmärtänyt, että mies ei tietoisesti halunnut hänelle mitään pahaa, vaan heikkouttaan ja munattomuuttaan purki koskemattomuudesta johtuvan ahdistuksensa tarkoituksettomaan seksiin.

Ymmärtäminen ei ole koskaan sama asia kuin hyväksyminen. Minä ymmärrän, että miksi minua petettiin silloin kun minua petettiin. Se on maailman helpoin paikka alkaa esittämään moraalisesti oikeamielistä Jumalaa ja sulkea itsensä kaiken ulkopuolelle. Ihan jo oman mielenterveyden vuoksi sitä ei kannata tehdä, sillä loppuelämän jatkuva toisen ihmisen syyllistäminen on itsellekin rankkaa. Petetyn rooli on kohtuuton, siitä ei mihinkään pääse. Siltikin se, onko parisuhteella pettämisen jälkeen mahdollisuutta jatkua, on kahden ihmisen yhteinen päätös ja sillä tavalla se ei ainakaan jatku, että suhteessa on tämän jälkeen yksi syyllinen ja yksi syytön.

Minulle elämä ei ole koskaan mustavalkoista. Joukossamme on varmasti lukematon määrä heitä, jotka edes tilaisuuden mahdollistaessa ei koskaan tekisi toiselle mitään niin pahaa kuin pettäminen. Joukossamme on heitä, jotka osaavat aukaista suunsa ennen kuin tekevät mitään peruuttamatonta. Heitä, jotka heikkouttaan eivät sorru väärille poluille silloinkaan, kun parisuhteesta ei ole jäljellä kuin pelkät tyhjät kuoret. Kaikki arvostus heidän moraalilleen. En silti arvota ihmisiä heidän tekemien virheiden perusteella. Ymmärrän hyvin myös sen ihmisen heikkouden ja pimeän puolen. Moni meistä tulee sortuneeksi elämässään tekoihin, joita myöhemmin surulla muistelee. Ehkä tärkeintä on ymmärtää tekojensa seuraukset, oppia ja olla niistä aidosti pahoillaan. Sen jälkeen voi hyvällä omalla tunnolla antaa itselle anteeksi ja jatkaa elämäänsä selkä suorana ja katse korkealla.

X