Voisitko lopettaa olemasta mulkku?

Lasten kasvatuksessa yksi nerokkain tapa kasvattaa on asettaa lapselle selkeät rajat. Rajat ylitettyään vastuullisen vanhemman tehtävä on ilmoittaa lapselle, että nyt on rajat ylitetty. Rangaistuksen voimaan en usko, mutta keskustelun voimaan sitäkin enemmän. Joka kerta kun lapsi ylittää asetetut rajat, hänelle on mainittava asiasta ja sen myötä lapsi oppii, mikä on sallittua ja mikä ei.

Unohdetaan lapset nyt vähäksi aikaa. Se tekee ihmiselle hyvää. Siirrytään parisuhteisiin. Parisuhteesta sanotaan, että yksi sen tärkeimmistä koossapitävistä voimista on tilan antaminen toiselle. Sitähän se todellakin on, mutta ainakin yhtä tärkeä voima on tilasta luopumisen taito. Sitä voisi kutsua yhdellä sanalla esimerkiksi nöyryydeksi.

Nöyryydessäkin on tasonsa. Tuhoavaa nöyryyttä on sellainen mateleva ja anteeksipyytelevä tapa olla toisen ihmisen seurassa. Hyvää nöyryyttä taas on ymmärrys, että parisuhteessa on pakko luopua osasta vapaudestaan ja että parisuhde tuo mukanaan kahden ihmisen persoonallisuuden, tavat toimia ja mielipiteet. Tämä aiheuttaa väistämättä aika ajoin törmäyskursseja tervehenkisessä parisuhteessa, sillä harvoin nuo edellä mainitut asiat ovat parin välillä täysin yhteneväisiä.

Kirjoitin tervehenkisessä parisuhteessa sen vuoksi, koska epäterveessä parisuhteessa matelevasti nöyrä luopuu kaikesta omastaan miellyttääkseen kumppaniaan mahdollisimman tehokkaasti, mutta ei keskitytä nyt niihin sinänsä pelottavankin yleisiin parisuhteisiin, vaan keskitytään parisuhteisiin, jotka voisivat jopa kestää.

Varsinkin yhteiseen kotiin muuttaessa nämä kahden persoonan erilaiset tavat tulee mukavasti esille. Kovin pitkään kukaan ei jaksa esittää saman mielistä väkisin. Sen jälkeen alkaakin tilan antamisen ja tilasta luopumisen taival ja nopeasti sitä tulee huomattua, että ei ole ihmisen helppo luopua saavutetuista eduista, kuten lauantai-illan neljän tunnin jalkapalloputkesta, joka viikonloppuisesta kavereiden kanssa bailaamisesta tai yhdestä oikeasta tavasta imuroida tai täyttää astianpesukone.

Tapahtuu persoonien yhteentörmäys ja parisuhteessa, jossa on sallittua näyttää tunteensa se voi johtaa pienimuotoiseen riitaan. Tässä yhteydessä haluan sanoa, että riita tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että kaksi toisilleen rakasta ihmistä kertoo rohkeasti oman kantansa ja molemmat edes yrittävät kuunnella toisiaan. Riita ei tarkoita sitä, että kovimmin huutava tai isoimman esineen heittävä saa tahtonsa läpi. Niin käyttäytyy uhmaava lapsi halutessaan jotain itselleen.

Tämän jälkeen tullaan taas siihen tilasta luopumisen hetkeen. Parisuhteessa ei voi elää niin kuin sinkkuyksiössä, jossa koko lauantai-illan voi käyttää jalkapallon katselemiseen eikä sitä voi elää niin, että on vain yksi tapa tehdä asiat oikein. Parisuhteessa on aivan pakko luopua jostain yhteisen hyvän alttarilla. Tai ei ole pakko nöyrtyä ja luopua jos haluaa sellaisen muutaman vuoden pikaparisuhteen. Ei niissäkään sinänsä mitään vikaa ole, mutta jos haluaa sellaisen yhteiselle kuolinvuoteelle päättyvän parisuhteen, niin vähän pitäisi osata luopua jyrkimmistä kulmistaan.

Miten tämä kaikki liittyy nyt sitten alussa kirjoittamaani lastenkasvatus horinaan? Kahden ihmisen välinen rakkausliitto vaatii ympärilleen myös rajat. Aivan kuten lapselle pitää osata asettaa rajat, niin kumppanille pitäisi osata asettaa ne myös. Ei niin, että toinen asettaa toiselle rajat ja itse saa tehdä ihan mitä tahansa, vaan että molemmat tietävät, mikä on sallittua ja mikä ei.

Rajathan eivät synny itsestään, vaan ne rakennetaan. Siksi olisikin äärimmäisen tärkeä sanoa siinä hetkessä mulkusti käyttäytyvälle puolisolle, että nyt kyllä käyttäydyit vähän mulkusti, että voisitko lopettaa. Ihan vain siksi, että eihän se mulkusti käyttäytyvä välttämättä tiedä ylittävänsä rajoja, jos sitä hänelle ei kerrota. Jos hän kertomisen jälkeenkin käyttäytyy samassa tilanteessa toistuvasti mulkusti, niin sitten hän tekee sen tahallaan ja on mulkku. Siitä piirteestä puolisossaan pääsee parhaiten eroon heivaamalla koko puoliso ulos asunnosta.

Vaikka tämä kauhea klisee onkin, niin yhdessä soutamista tämä parisuhteilu on. Yhä vain jaksan uskoa siihen, että itselle sopivan soutajan kanssa saattaa päästä perille asti. Eikä se vene itsestään liiku, vaan sitä pitää liikuttaa ja vieläpä samaan suuntaan, muuten se on sietämättömän raskas matka. Yhteisen suunnan päättäminen on kahden soutajan päätös. Ehkä se vaatii muutaman riidan matkan aikana, mutta riidoissahan ne rajat asettuvat paikoilleen ja ne, jotka osaavat tulla vastaan lipuvat hitaasti kohti vuosikymmenien päässä siintävää auringonlaskua.

Yhdessä.