Voisitko välillä koskea minuakin!

Mahtavaa. Sinulla on kädessäsi älypuhelin. Luet sillä minun tekstiäni. Kiitos siitä, se tuntuu ihanalta. Minä elän sillä, että sinulla on tällä hetkellä kädessäsi älypuhelimesi ja olet klikannut tekstini auki.

Kiitos.

Seuraavana sahaan omaa oksaani. Vielä tärkeämpää kuin lukea tekstiäni olisi se, että klikkaisit myös puolisosi esille. Hän saattaa odottaa siinä sinun vierelläsi huomiota. Hyvin moni odottaa.

Niin kertoi meille Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa ollut artikkeli. Siinä asiantuntija kertoi varsin suorasanaisesti, että älypuhelin on alkanut tuhota suhteitamme. Kyllä, se sama vekotin, joka sinulla on kädessäsi tappaa suhteita.

Riippuvuuden määritelmä on helppo mitata. Sen voi mitata esimerkiksi sillä, että ärsyynnytkö siitä, että sinulle huomautetaan puhelimesi liikakäytöstä. Tuleeko teille riita siitä, että puolisosi huomauttaa, että elämässä olisi muutakin kuin puhelin? Pidät puuttumisena.

Hmm, niinhän päihderiippuvainen tekee. Hän ei näe asiaa itse ja ärsyyntyy jos joko edes kysyy, että juotkohan liikaa. Vastaus on kyllä, mutta hän ei suostu uskomaan sitä. Ei ennen kuin on liian myöhäistä. Läheiset katoavat ympäriltä.

Älylaiteriippuvuus on totta. Suomessa saattaa olla hurja määrä riippuvaisia. Ihmisiä, jotka eivät osaa olla ilman laitetta hetkeäkään. Se on sohvalla aina mukana, sitä selataan autossa, ravintolassa, kesken treffien, kesken elokuvan ehkä pian jo kesken rakastelun.

Paitsi emme enää rakastele. Meillä ei ole enää kuulemma siihen aikaa. Hah. Ihana riippuvaisen puolustuspuhe ja tekosyy. Onhan meillä. Me emme vain valitse sitä. Emmekä valitse aikaa puolison kanssa. Emme, koska se on pois ajasta älylaitteemme kanssa. Älylaite turhautuu, kun sitä ei kosketa. Puoliso voi kyllä odottaa.

En minä tätä kirjoita kenenkään yläpuolelta. Minä olen ottanut puhelimeni käteen tilanteessa, jossa tärkeä ihminen on puhunut minulle tärkeää asiaa. No kun se piippasi. Ihminen voi odottaa sen ajan, kun katsoo syyn piippaukselle. Facebookiin se ilmoitus tuli. Rauno ilmoitti, että on käynyt kakalla. Anteeksi, mistä sinä rakas olit puhumassa?

Mitä vittua?

Tulin harrastaneeksi täydellistä puolison vähättelyä, laiminlyöntiä ja ohittamista. Enkä edes osannut pahoitella sitä. Hävetä minun olisi pitänyt. Kuinka helvetin huonosti käyttäydyinkään ja oikeutin sen vielä itselleni. Jos minua olisi huomautettu siitä, olisin suuttunut.

Niin kuin riippuvaiset suuttuvat.

No, voimmehan ne toki jatkaa tällä linjalla. Onhan se sitten ihanaa vanhana istua kiikkustuolissa ja muistella kaikkia niitä hetkiä, jotka tuli vietettyä kuuma puhelin sylissään ja lukea Facesta, kun Rauno on käynyt kakalla. Siinä iässä ei sormet enää älypuhelimen pinnalle taivu ja sitä kaipaisi ihmistä.

Missä ihminen?

Ai niin, se jäi sinne älypuhelimen alle. Sinne se tukehtui, kuten ympärillä ollut parisuhde.

No niin. Olet päässyt tarinani loppuun. Voisiko ajatella, että laitat puhelimesi nyt pöydälle. Menet puolisosi viereen ja kuvittelet, että hän on älypuhelimesi. Kosketat sormellasi hänen pintaa ja sitten klikkaat häntä.

Ja kas, huomaat että kuinka ihanalta se tuntuu. Paljon ihanammalta kuin puhelimesi kalsean sininen pinta.

Jää siihen ja välillä käyt puhelimellasi. Ei toisin päin.

Kiitos. Rakkaus ja ihminen on voittanut!