Havaintoja parisuhteesta

Yhdeksänkymmentäyhdeksän raipaniskua

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Sain tämän tarinan ääniviestinä. Kertojana pakolaisstatuksella Suomeen tullut iranailaislähtöinen nainen. Suomessa hän on asunut yli 20 vuotta.

”Haluan kertoa tarinani, koska tilanne Afganistanissa avasi vanhat haavani.

Elin lapsuuteni Iranissa. Lapsuuteni oli hyvä ja vapaa siihen asti, kunnes äärikonservatiivinen, äärikansallismielinen ja ääriuskonnollinen hallinto otti Iranissa vallan itselleen.

Hallinto alisti kurdeja, naisia ja kaikkia vähemmistöjä. Homoseksuaalisuudesta sai kuolemantuomion ja nainen ei saanut kävellä kadulla miehen kanssa käsikädessä. Toisinajattelijoita, liberaaleja ja sosialisteja teloitettiin.

Siihen asti sain käydä koulua, kunnes en enää saanut. Olin 13-vuotias lapsi, kun vanhemmiltani pyydettiin lupaa naittamiselleni minulle tuntemattoman miehen kanssa.

En halunnut naimisiin. Sanoin vanhemmilleni, että tapan itseni jos minut lähetetään vaimoksi jonnekin. Äitini vastasi minulle, että jos et hyväksy päätöstä, niin tapa sitten itsesi ja joudu helvettiin.

Nielaisin myrkyksi tietämääni ainetta. Muistan kuinka maku alkoi polttaa minun kurkkuani ja mahalaukkuani. Äitini näki mitä oli tapahtumassa, mutta huusi että minua ei saa pelastaa, sillä sitten hän joutuu itsekin jumalan rankaisemana helvettiin.

Ulkopuolisten avulla minut vietiin vatsahuuhteluun. Häitä ei peruttu. Minusta tuli 13 -vuotiaana lapsena vaimo miehelle jota en tuntenut.

(Seuraava kappale kerrottu hyvin itkuisella äänellä.)

Minut vietiin miehen luokse asumaan. Viikon ajan mies raiskasi minua. Olin kuitenkin vasta lapsi ja minuun sattui.

Tuohon aikaan miehen kotiin asumaan tuleville vaimoille annettiin niin sanottu naisen hyllykkö. Siinä nainen sai säilyttää tavaroitaan ja vaatteitaan. Ei missään muualla. Muistan kuinka iltaisin yritin piiloutua hyllyn alle piiloon, jotta mies ei löytäisi ja raiskaisi minua.

Eräänä päivänä menin käymään isäni ja äitini luona. Huusin itkuisena ”isi, älä päästä minua sinne takaisin”. Lakkasin syömästä ja ajattelin tekeväni itsemurhan joka tällä kertaa onnistuisi.

Isä oli surullinen ja oli puolellani. Äiti ei ollut. Hän oli julma ja huusi minulle, että kohtaloni on jumalan päätös ja siitä ei voi valittaa.

Kävi niin, että eräs tuntemani poika ihastui minuun. Hän heitti nurmikoilleni eräänä päivänä tulitikkuaskin jonka sisälle oli taitettu rakkauskirje. Se oli ainoa valo elämässäni sillä hetkellä. Naapurissani asuva tyttö tiesi hänet ja lupasi viedä vastauskirjeeni pojalle. Pian tuli poliisi.

Minut vietiin poliisiasemalle. Poliisi hakkasi minua. Olin syyllistynyt avioliiton ulkopuoliseen haureuteen. Sain rangaistukseksi 99 julkista raipaniskua ja 40 päivää vankeutta. Siitä että 13 -vuotiaana pakkoavioliitossa olevana lapsena kirjoitin pojalle kirjeen.

Vankilassa tapasin kaksi naisvankia jotka olivat naisten tasa-arvoa ennen ajaneita liberaaleja sosialisteja. He puhuivat minulle salaa naisten tasa-arvosta. Kuuntelin.

Koitti vankilaolon neljäskymmenes päivä. Minut raahattiin aukiolle. Seitsemänkymmentä raipaniskua pystyin laskemaan, kunnes menetin tajuni. Minut raahattiin takaisin vankilaan josta minut tunnin päästä päästettiin vapaaksi.

(Seuraava kappale on kertojalle vaikein kertoa. Sisältää lohdutonta itkua.)

Vankilan pihassa huomasin että minun oli vaikea liikkua. Jokainen askel sattui minua. Pihassa kukaan ei ollut vastassa minua. Olin vielä lapsi, 13 -vuotias. Eikä kukaan tullut vastaan minua. Itkin ja en tiennyt mihin mennä.

Tuntematon vanha mies käveli luokseni ja kysyi, että miksi itket. Sanoin että minun on vaikea kävellä. Hän otti minut mukaansa ja myöhemmin päädyin lääkäriin. Iskujen johdosta munuaiseni eivät toimineet enää kunnolla. Jalat olivat turvonneet niin, että en pystynyt kävelemään.

Isä tulee, vie minut isän ja äidin kotiin. Yrittää lohduttaa. Äiti tulee eteeni, nostaa paitaani ja sylkäisee minua kohti. Sinut pitää tappaa, olet tuhonnut kunniamme, olet tuhonnut jumalan kunnian. Isä alkoi puolustaa minua ja pelasti minut kuolemalta.

Se hyvä puoli kaikessa oli, että aviomieheni ei halunnut minua enää takaisin, koska olin rikkonut myös hänen kunniaansa. En ollut kuuliainen vaimo hänelle. Hän haki minusta avioeroa ja sain vapauteni.

Paitsi että en saanut. Jouduin olemaan ja elämään piilossa. Olin vankina omassa kodissa, koska olin kapinoinut vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää vastaan.  En ollut täyttänyt vielä neljäätoista. Kerron siitä ja pakolaiseksi päätymisestä seuraavassa viestissä.

Haluan kertoa tämän tarinan järkyttyneenä siitä, että samanlainen hallinto kuin Iranissa tuolloin on tehnyt vallankaappauksen Afganistanissa. Siellä moni nainen tulee kokemaan saman kohtalon kuin itse olen kokenut. Järkyttävän kohtalon tulee kokemaan myös kaikki toisinajattelijat, vähemmistössä elävät ja maltilliset arvoliberaalit.

Minulla on itsellä kaksi tytärtä ja en voisi edes kuvitella, että he olisivat joutuneet kokemaan sen mitä minä ja moni muu nainen ja lapsi on joutunut kokemaan. Haluan puhua, jotta maailmasta tulisi parempi paikka. Nyt minä uskallan puhua.”

( Havaintoja parisuhteesta -blogi kannattaa Suomen pakolaiskiintiön nostamista ja pitää jatkossakin ääntä arvoliberalismin puolesta äärikonservatismia ja äärikansallisuusmielisyyttä vastaan.)

X