”Yhden hetken vuoksi muutuin kiltistä pojasta vihaiseksi ja väkivaltaiseksi”

”Olin ehkä 6-7 vuotias kun äitini tuttava, mies joka oli käynyt meillä satoja kertoja tuli lastenvahdiksi…muistan kuinka hän makasi keittiön lattialla penis pystyssä ja sanoi että on ihan ok koskea siihen, en muista yhtään mitä muuta tapahtui, tai tapahtuiko mitään…mutta se hetki pilasi elämäni, muutuin kiltistä pojasta vihaiseksi ja väkivaltaiseksi.

Koko elämäni aikana en ole kyennyt rakastamaan, tunnen ainoastaan vihaa tai muita negatiivisiä tunteita.
Psykiatrit/terapiaa ei ole auttanut minua…kukaan lähiomainen ei tiedä vieläkään asiasta ja olen kohta 48 vuotias mies.

Joka päivä kuva hetkestä tulee mieleeni…en voi estää sitä…ystävät ja vaimo sanoo, että olen kiltein ihminen, jonka ovat tavanneet, mutta en tiedä itsekkään näyttelenkö vain, koska en tunne mitään.

Olen oppinut lukemaan ihmisten kasvoilta heidän tunteensa ja reagoin niihin. En ymmärrä tunteita kunnolla.
Yksi ihminen ja yksi hetki tuhosi minut..ei lapsi ymmärtänyt.

Lapsuuden traumat ja lähivanhemman alkiholismi saivat minut yrittämään kaikkeni, että en olisi samanlainen, se ei ole ollut helppoa koskaan, tunteet ovat todella vaikeita käsitellä ja ymmärtää kun ei ole ikinä saanut mallia niistä, siispä minusta tuli liian kiltti.

Suhteeni ovat olleet pitkiä, mutta lähes jokaisessa minua on käytetty hyväksi taloudellisesti…en ole halunnut olla ilkeä tai hankala ihminen, joten minua on ollut helppoa viedä kuin pässiä narussa.

Mutta en kadu, ennemmin olen liian kiltti ja persaukinen joka päivä kuin että olisin veemäinen, pahoinpitelevä kusipää jollaisia roolimallini olivat.

Olen tehnyt valtavasti töitä tullakseni ihmiseksi, joka tänään olen, en vieläkään ymmärrä tunteita kunnolla, usein tunnen tunteet fyysisesti esim vatsanpohjassa.

Suurin ongelma tuntuu olevan, että naiset eivät etsi ylikilttiä, kotona viihtyvää miestä, joka ei juo kuin satunnaisesti.

Seksistä olen oppinut nauttimaan vasta viime vuosina, ja tykkään siitä vaikka useita kertoja päivässä, mutta silti huomaan jääneeni useimmiten yksin.

En tiedä onko vika minussa vai ei, koska en tajua aina mitä minusta halutaan. Olen älykäs, ihan hyvän näköinen, mutta onko se sitten ongelma, että en suostu riitelemään. Haluan olla lähellä toista paljon, silitellä selkää ja pussata.

Ihmisillä on niin vaikea ymmärtää, kun on itsellä vielä rajut traumat lapsuudesta.

Haluaisin vain tietää, mitä ihmiset haluavat toiselta. Vai enkö pysty antamaan sitä johtuen rajoitteista tunne-elämässä.”