Yhdessä me tästäkin selvisimme

Lähes helteinen ilma. Voisi tehdä tänään töitä ulkona. Menisi puistonpenkille tai ihan vain oman taloyhtiön pihaan. Puutarhakeinuun. Kirjoittelisi.

Ihmisiä.

Ohi ajaa pyöräilijä. Hänellä on kaunis vihreä mekko. Vielä kauniimpi on hänen hymynsä, joka on osoitettu koko maailmalle. Häntä seuraa äiti ja tytär. Tyttö on ehkä kuusivuotias ja hän kävelee niin kuin kuusivuotiaat kävelevät, yksi askel eteen ja pomppu ja sama toisella jalalla. Tytöllä on paksut tummat hiukset niin kuin hänen äidillään. He juttelevat iloisesti toisilleen kielellä, jota en tunne.

Jossain rääkäisee lintu. Harakka vai varis. En tunnista. Väliin kauniimpia linnun ääniä. Kevyt tuuli tuntuu kasvoissani. Kuin lempeä ihmisen kosketus. Puissa silmut avaavat lehtiä. Kirjoittamista ei tule mitään. Liikaa aistittavaa. Keskityn olemiseen.

Kello lähenee jo kahta. Lupasin kävellä teiniäni vastaan kaupungille, kun hän pääsee koulusta. Kirjoitin viestin, että tule Laukon torille. Otetaan kesän ensimmäiset jäätelöt. Kävelen keskustaan. Sinne on noin puolentoista kilometrin matka. Iidesjärvestä heijastaa auringonsäteet. Kuin timantteja vedessä. Otan kuulokkeet pois korvilta. Haluan kuulla kesän kasvua. Isolla osalla ihmisistä on kesänmuotoinen hymy kasvoilla. Aivan kuin näkisi ripauksen helpotusta.

Torilla on ihmisiä. Ei liikaa, mutta ajan hengen mukaisesti. Terasseilta kuuluu puheensorina. Puolet terassista näyttää vanhalta ajalta. Puolet on aidattu pois käytöstä. Sekin puoli odottaa, että elämä alkaisi uudelleen, kuin alusta. Näky on lohdullinen. Se antaa toivoa. Me olemme uuden syntymän edessä. Olkoon se uusi mitä tahansa, niin olemme uuden syntymän edessä.

Kesä aukeaa. Ovet aukeavat. Rajat aukeavat. Rakastan kaikkea aukiolevaa. Elämää. Ääntä, joka tulee, kun ihmiset kokoontuvat yhteen. Puhuvat ja kohtaavat toisensa. Rakastavat. Elämä on siksi, että ihminen on ihmiselle ja rakkaus.

Vielä olemme turvavälin päässä toisistamme. Niin on hyvä ja niin se pitää olla. Meidän pitää puhaltaa tämä perkele taaksemme. Olemme jo hyvässä vauhdissa. Olemme selviämässä tästäkin. Niin kuin kaikesta selviämme. Yhdessä me tämänkin olemme tehneet. Turvavälin päässä toisistamme, mutta yhdessä silti. Voimme olla siitä ylpeitä.

Teini haluaa päärynäpallon. Vanhan ajan vohvelissa. Iltapäivän aurinko on miltei jo polttava. On toukokuu ja kaikki on vasta alussa. Kesä ja uusi syntymä. Istumme torin laidalle veden äärelle. Lokki kaartaa yläpuolellamme ja ihmiset ympärillämme. Vielä turvavälin päässä toisistaan.

Kysyn teiniltä, että kävelläänkö kotiin. Teini haluaa mennä bussilla. Hänellä on painava koulureppu mukanaan. Sanon että mene sinä bussilla. Minä kävelen perässä. Haluan kävellä, sillä haluan imeä jokaisen hetken tästä päivästä.

Hieman ennen kotipihaa näen jälleen aiemmin näkemäni äidin ja tyttären. Ovat menossa toiseen suuntaan. Tyttö kävelee edelleen niin kuin kuusivuotiaat tytöt kävelevät, pomppien. Hänen kätensä on kiinni äitinsä kädessä. Iidesjärven pintaa pitkin liitää sorsa. Tuuli tuntuu kosketuksena kasvoilla.

Ohitan äidin ja tyttären. Molemmilla on kasvoillaan hymy. Uuden syntymän hymy. Kotona harmittelen, että en saanut mitään aikaan työpäiväni aikana. Kunnes ymmärsin, että sain enemmän kuin edes kuvittelin.

Se kaikki on näissä sanoissa.

Me olemme tässä hetkessä. Me olemme selvinneet. Me olemme kesän alussa. Me olemme uuden syntymän edessä. Illalla myöhään maisema hämäriöi, mutta vain hetken, sillä valo on tullut takaisin.

Valo on tullut takaisin.