”Yksinhuoltajakaverit ovat hyvin kateellisia siitä, että saan eron myötä viettää lapsivapaata”

”Erottiin lapsen isän kanssa, kun lapsi oli 1- vuotias. Siitä lähtien lapsi ollut isän luona kolmena viikonloppuna kuukaudessa ensin pe-su ja nykyisin pe-ma.

Sain myös usein kuulla, että miten uskallan antaa lapsen isälle, kuinka isä oikein pärjää? No isä pärjää lapsensa kanssa oikein hyvin, kiitos kysymästä.
Kun oltiin tästä ihmettelystä päästy eroon, niin alettiin ihmetellä miten mä voin olla lapsesta erossa.

No onhan se ikävää joo, mutta kun ei isän kanssa voida saman katon alla olla, niin tähän on tyytyminen ja en voi kiistää etteikö ole meille molemmille vanhemmille hyvä asia, että on myös sitä omaa aikaa, jolloin saa touhuta omiaan ilman lasta ja levätä.

Kun lapsi palaa kotiin, niin on akut täynnä ja jaksaa taas keskittyä lapseen 110%.

Mutta kaikkia ei tämä miellytä, että olen erossa lapsesta, muut yksinhuoltajakaverit olivat hyvin kateellisia siitä, että ”saan viettää lapsivapaata”. Tästä tuli jopa välillä riitaa. Ei kai se minun vika ole jos lapsen isä haluaa olla oman lapsensa kanssa yhtä paljon yhdessä kuin minä?

Harvoin kukaan tulee ajatelleeksi, kuinka onnekas lapseni on kun saa erosta huolimatta viettää molempien vanhempien kanssa aikaa ja onni on myös se, että ollaan lapsen isän kanssa hyvissä väleissä, ei olla koskaan riidelty ja pidetty lasta pelinappulana ja ollaan molemmat sitouduttu lapseen.
En ole kertaakaan potenut huonoa omaatuntoa siitä että lapseni on isän luona viikonloput ja minä yksin, enkä ala edelleenkään siitä itseäni syyllistämään.”