Milloin ihmisestä tulee itsestäänselvyys?
Pahinta on se, että ei enää välitä.
Tietää pääsevänsä pian suutelemaan. Huomaa omaavansa kuivat huulet, mutta ei silti rasvaa niitä. Kertoo eleellään toiselle, että sinä et ole edes sen rasvauksen arvoinen. Suudelma tuntuu hiekkapaperin hipaisulta huulilla. Suhtautuu välinpitämättömästi. Minä olen tuon ihmisen itselleni jo saanut. Enää ei tarvitse tehdä vaikutusta.
Vien rakkaansa treffeille ulos syömään. Istuu pöydän vastakkaiselle puolelle ja ottaa älypuhelimensa esille. Uppoutuu siihen, koska on vain pakko olla sekin tunti koko maailmalle läsnä. Paitsi sille rakkaalleen, joka on vienyt hänet treffeille. Hänelle ei enää tarvitse olla läsnä. Minä olen tuon ihmisen itselleni jo saanut. Enää ei tarvitse tehdä vaikutusta.
Jättää lukuisista huomautuksista huolimatta vaatteensa lojumaan pitkin asuntoa. Ei laita hakemiaan tavaroita takaisin paikoilleen. Ohittaa täysin toisen esittämän toiveen ja sen mikä hänelle on tärkeää. Kokee, että ei minun tarvitse tulla vastaan tai taipua toisen tahtoon. Vaikka se tahto olisikin vain toivomus itselle tärkeästä asiasta. Ei tarvitse kuunnella. Minä olen tuon ihmisen itselleni jo saanut. Enää ei tarvitse tehdä vaikutusta.
Lakkaa huolehtimasta itsestään. Istuu iltaisin sohvalla hiukset harjaamatta, parta ajamatta ja likaisissa vaatteissa. Ei joskus, vaan lähes aina. Syö eineslihapullia suoraan rasiasta. Lukee lehdestä artikkeleita, jossa sanotaan, että parisuhde lihottaa ymmärtämättä, että liikkumattomuus ja eineslihapullat ovat siihen syy. Ei arvosta rakastaan edes sen vertaa, että näyttäisi rakkaansa silmissä kotonakin hyvältä, edes joskus. Viestittää käytöksellään, että minä olen tuon ihmisen itselleni jo saanut. Enää ei tarvitse tehdä vaikutusta.
Seurustelee illanistujaisissa kaikkien muiden kanssa, paitsi rakkaansa. Istuu huoneen toisessa päässä. Jättää rakkaansa täysin huomioimatta. Ei kosketa, anna katseita tai sanoja. Ei osoita käyttäytymisellään ihailua rakastansa kohtaan. Ei halua viestittää ympärillä oleville ihmisille rakkautta ihmistään kohtaan. Lopulta ei enää halua edes tehdä asioita yhdessä. Minä olen tuon ihmisen itselleni jo saanut. Enää ei tarvitse tehdä vaikutusta.
Ehdottaa rakkaalleen pariterapiaa, jotta ongelmat selviäisivät tai saisi edes työkaluja niiden käsittelemiseen. Saa vastauksen, että terapia on heille, jotka ovat sen tarpeessa. Me emme ole. Ehdottaa rakkaalleen samaa myöhemmin. Saa saman vastauksen.
Menee rakkaansa kanssa eri aikaan nukkumaan. Vetää peiton päällensä. Kääntää selkänsä rakkaansa selkää vasten. Ei niin, että selät koskettaisivat toisiaan. Vaan niin, että sängyssä on ihmisen kokoinen väli. Jättää suudelman antamatta. Jättää kolme tärkeää sanaa sanomatta. Minä olen tuon ihmisen itselleni jo saanut. Enää ei tarvitse koskettaa tai sanoa.
Kaikki on muuttunut itsestäänselvyydeksi.
Ero tulee yllätyksenä.
Kommentit
Minua tekstissä häiritsee se, että tulkinnat toisen ohittamisesta ja itsestäänselvänä pitämisenä tehdään eleiden yms. perusteella, aivan kuin oltaisiin ajatustenlukijoita. Minusta tärkeintä parisuhteessa ja rakkaudessa on molemminpuolinen kunnioitus toista kohtaan sekä se, että jos itse kokee tulevansa ohitetuksi/loukatuksi, sen voi sanoa toiselle. Tyyliin että ”Mulle tuli paha mieli tuosta, voitaisiinko (ja oma ehdotus).” Itse olen huomannut, että vielä 10 vuoden jälkeenkin voi tulkita toista helposti väärin. Erityisesti silloin kun itselläni on hankalaa, koen ehkä jotenkin epävarmuutta suhteessa puolisoon. Siksi pitää sellaisissa tilanteissa kertoa, miltä itestä tuntuu ja kysyä mitä toinen tarkottaa. Keskustelu yleensä auttaa aika hyvin. Ainakin meillä kummallakin o n välillä viikko tai pari, että esim. koskettaminen voi olla vähäisempää ja haluaa omaa tilaa ja aikaa enemmän. Jos toinen taas haluaa just sillon läheisyyttä, niin sitte pitää neuvotella ja tehdä ehkä kompromisseja. Mut rakkauteen kuuluu sekin, että toiselle annetaan se tila ja annetaan olla oma itsensä.
Mut tuo, että ei haluta kehittää omaa parisuhdetta, jos toinen kokee siinä olevan ongelmia, (=ei halua lähteä pariterapiaan), on mun mielestä oikea ongelma noista.
Kommentit
Nyt on pakko kommentoida. Sun nykyiset kirjoitukset jankkaavat samaa rataa; kuinka ihanaa on rakastuminen ja sen alkuhuuma. Kuinka vastenmielistä on parisuhteen muuttuminen sun kutsumaksi ” itsestäänselvyydeksi”.
Oletko koskaan ollut kahtakymmentä vuotta parisuhteessa saman ihmisen kanssa? Tiedätkö oikeasti mitä niin pitkä toimiva parisuhde vaatii?
Minä tiedän. Minusta on ihanaa kun tiedän että puolisoni kanssa olemme toisillemme itsestäänselvyyksiä. Voimme luottaa toisiimme kuin kallioon, voimme olla illasta toiseen tukka sekaisin ja parta ajamatta emmekä edes huomaa sitä toisesta koska olemme niin tottuneet toisiimme. Ja rakastamme toisiamme juuri sellaisina kun oikeasti olemme. Emme tarvitse siihen ”laittautumista toista varten” koska haluamme olla kodissamme mahdollisimman vapaasti ilman ulkonäköpaineita. Kun menemme bileisiin niin meidän ei tarvitse kiehnätä yhdessä koska voimme luottaa toisiimme täysin. Vaikkemme illan aikana viettäisi aikaa juurikaan yhdessä niin tiedämme menevämme yhdessä yhteiseen kotiimme ja heräävämme samasta sängystä uuteen yhteiseen päivään.
Alkuhuuma on vaihtunut ehkä sun mielestä tylsään arkeen. Mutta me rakastamme toisiamme juuri tällaisina kuin olemme. Kummankaan ei tarvitse miellyttää toista.
Meidän ”tylsä” arki on ihanaa. Voi olla päiviä että istumme eri sohvilla selaillen nettiä. Tai voi olla päivä jolloin keskustelemme kaikesta maan ja taivaan välillä ja unelmoimme yhteisistä eläkepäivistä. Voimme mennä eri aikoihin nukkumaan koska meillä saattaa olla erilainen päivärytmi.
Monta viikkoa peräkkäin.
Toisaalta taas saatamme varata viikon loman jonne lähdemme täysin kahdestaan ja nautimme toistemme seurasta koko viikon, ilman minkäänlaista somea tai nettiä ylipäänsä.
Elämä on asettunut omiin, ”tylsiin” uomiinsa ja nautimme joka hetkestä koska tiedämme että tämä tulee kestämään, tätä suhdetta ei mikään horjuta.
”Tämä kirjoitus oli kooste viiden vuoden blogihistoriani aikana saamistani kommenteista ja viesteistä siitä, kuinka jättää toinen huomiotta. Pitää itsestäänselvyytenä. Lakkaa edes yrittämästä. Kenenkään ei pidä sellaiseen tottua eikä tyytyä.”
Tämä lisäyksenä tekstiin sivustoni Facebookin seinällä. Nämä kaikki sanat olivat lukijani sanoja sellaisesta parisuhteesta, jossa eivät tahdo olla. Kyse ei ole rakastumisesta tai alkuhuumasta, vaan rakkaudettomudesta ja huomioimattomuudesta. Tuskin tekään olisitte sitä yli 20 vuotta parisuhteessa olleet jos olisitte joutuneet kokemaan asioita, joita liian moni joutuu kokemaan. Kuten koskemattomuutta, ohittamista, arvostuksen puutetta ja kuuntelemattomuutta. Tällä kertaa ei ollut kyse ”mun mielestä tylsästä arjesta”. Elämä on arkea ja kuka mitäkin siinä arjessa arvostaa on jokaisen oma asia. Usein vain on niin, että kun esittää oman näkemyksensä asioista, niin se otetaan hyökkäyksenä omaa elämäntyyliä ja valintoja vastaan. Niinhän se ei ole. Minulle on tärkeää yhdessä nukkumaanmeneminen, yhdessä juhlissa oleminen ( ilman että siihenkään pitää laittaa negatiivissävytteistä kiehnäämis-termiä, minusta kaksi toisiaan koskettavaa ihmistä on kauneutta ei kiehnäämistä), itsensä ”laittautuminen”toiselle ( ja sekään ei taas tietenkään tarkoita, että kotona pitäisi kulkea Kauniit ja Rohkeat-puvustuksessa iltasin). Ylipäätään osoittaa käyttäytymisellään, että arvostaa rakastaan ja haluaa panostaa yhteiseen parisuhteeseen eikä anna sen vain mennä omalla painollaan. Kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että on hienoa jos ns. ”alkuhuuma” kestää vielä parin välillä kymmenien vuosienkin jälkeen. Tosin ei sitä pidä liikaa miettiä, koska päivä kerraallaan täällä mennään, koska mikään ei todellakaan ole itsestäänselvää. Sen tietää moni rakkaansa kuolemalle menettänyt. Siksipä olisikin hyvä muistaa joka aamu kohdella jokaista ihmistä merkityksellä eikä ottaa itsestäänselvyytenä. Onnea tuleviin vuosiinne. Se on aina kaunista, kun kaksi ihmistä löytää pitkän yhteisen sävelen. Löytyy se sitten millä tahansa tavalla elää. Kaikki yhtä hyviä.
Minua tekstissä häiritsee se, että tulkinnat toisen ohittamisesta ja itsestäänselvänä pitämisenä tehdään eleiden yms. perusteella, aivan kuin oltaisiin ajatustenlukijoita. Minusta tärkeintä parisuhteessa ja rakkaudessa on molemminpuolinen kunnioitus toista kohtaan sekä se, että jos itse kokee tulevansa ohitetuksi/loukatuksi, sen voi sanoa toiselle. Tyyliin että ”Mulle tuli paha mieli tuosta, voitaisiinko (ja oma ehdotus).” Itse olen huomannut, että vielä 10 vuoden jälkeenkin voi tulkita toista helposti väärin. Erityisesti silloin kun itselläni on hankalaa, koen ehkä jotenkin epävarmuutta suhteessa puolisoon. Siksi pitää sellaisissa tilanteissa kertoa, miltä itestä tuntuu ja kysyä mitä toinen tarkottaa. Keskustelu yleensä auttaa aika hyvin. Ainakin meillä kummallakin o n välillä viikko tai pari, että esim. koskettaminen voi olla vähäisempää ja haluaa omaa tilaa ja aikaa enemmän. Jos toinen taas haluaa just sillon läheisyyttä, niin sitte pitää neuvotella ja tehdä ehkä kompromisseja. Mut rakkauteen kuuluu sekin, että toiselle annetaan se tila ja annetaan olla oma itsensä.
Mut tuo, että ei haluta kehittää omaa parisuhdetta, jos toinen kokee siinä olevan ongelmia, (=ei halua lähteä pariterapiaan), on mun mielestä oikea ongelma noista.