Horoskooppimerkit

Horoskooppi: Oinas 21.3.-19.4.

Teksti:
Anna.fi

Oinas on yleensä itsevarma, herkästi innostuva, yritteliäs, aloitekykyinen, impulsiivinen ja energinen. Kärsimättömyys kuuluu merkin suurimpiin heikkouksiin. Kaiken pitäisi tapahtua oinaan mielestä heti. Jos asiat eivät menekään oinaan mielen mukaan, hän ärsyyntyy herkästi. Oinas voi sortua myös aggressiivisuuteen. Pitkäjänteisyyttä vaativat tehtävät tuottavat monesti tämän piirteen takia oinaalle suuria vaikeuksia.

Oinas on johtava tulen merkki, joten se edustaa hallitsemisen ja näyttämisen halua. Oinas symboloikin päällikköä, opasta ja pioneeria. Oinas on mies, joka kunnostautuu monessa asiassa ja asettaa yhteisölle normit, tai nainen joka luo muoti-ilmiöitä.

Oinas on merkkinä hyvinkin fyysinen, joten säännöllinen liikunta on hänelle erittäin suositeltavaa tai oikeastaan lähes elinehto. Ihanteellisinta olisi, että liikuntaan liittyisi kilpaileminen, koska liikunta vain huvin vuoksi ei välttämättä oinasta kiinnosta. Varsin yleistä on myös se, että oinas oirehtii henkisiä ongelmiaan fyysisesti, esimerkiksi anoreksian kautta.

Luonne

Oinaat ovat luonteeltaan vahvoja ja päättäväisiä: he eivät hevillä tingi mielipiteistään ja arvoistaan. Joskus he ovat suorastaan uppiniskaisia. Merkin silmiinpistävämpiä ominaisuuksia ovat  impulsiivisuus ja energisyys: oinaan päästettävä koko energiavarastonsa valloilleen, ettei hän räjähtäisi. Oinaan kyky puhkua tarmoa vaikuttaa ehtymättömältä. Pulppuava elinvoima pakottaa oinaan toimimaan ja tekemään jatkuvasti jotakin.

Väsymättömyys ja innostuneisuus keräävät oinaan lähelle epävarmoja ja arkoja seuralaisia. Nämä piirteet tekevät hänestä erinomaisen opastajan ja kouluttajan, sillä oinaalla ei ole nimeksikään itsesuojeluvaistoa: hän asettaa itsensä vaaroille alttiiksi varsin helposti.

Oinaan mielessä kuohuu jatkuvasti – nuoruuden levottomuus säilyy vanhuuteen saakka. Oinas onkin ikuisesti levoton ja ajatteleva nuorukainen, jolla on tarve piilottaa tulevaisuudenpelkonsa jatkuvan toiminnan alle. Oinas puhuu ja toimii usein ennen kuin ajattelee. Hän on hyvin kilpailuhenkinen ja kunnianhimoinen. Oinas ei pelkää vastoinkäymisiä ja hänen mielestään kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa, kun vain löytää niiden syyn. Sitten syyn voikin vain poistaa.

Joskus oinaan hyvistäkin ominaisuuksista tulee merkittäviä vikoja. Esimerkiksi rohkeasta oinaasta saattaa tulla äkkipikainen, ärtyisä ja väkivaltainen henkilö, joka vastailee kärkkäästi ja ajautuu riitoihin ja tappeluihin. Oinas vaikuttaa usein muiden silmissä itsekeskeiseltä ja itsepäiseltä. Oinaat kykenevät kuitenkin myös kuuntelemaan, mitä toisella on sanottavanaan. Oinaat pitävät myös väittelyistä ja harvoin jäävät niissä toiseksi.

Oinailla on myös herkkä ja intuitiivinen puolensa, eivätkä he pelkää näyttää sitä. Muut ihmiset eivät vain yleensä pysty näkemään oinaan kaunosieluisuutta heidän upean ja hieman kopean ulkokuorensa takaa.

Oinaat ovat tavallaan hiomattomia timantteja, joita vahvat vietit heittelevät. Heidän hienoimmat ja hitaammin kehittyvät tunteensa eivät aina pysy kiivaan toiminnan tahdissa. Oinas elää tavallaan hyvin luonnollista elämää lähellä biologisten vaistojen ja alitajuisten yllykkeiden maailmaa. Siksi oinaissa on kesytön, taisteleva ja hanakasti itseään vaistonvaraisesti ajatteleva puoli, joka sekä kiinnostaa että pelottaa muita. Oinaissa on myös ripaus viileyttä ja estottomuutta, he kykenevät tarpeen vaatiessa lyömään laskemaan leikkiä vakavistakin asioista ja taistelemaan muiden kehittelemiä sovinnaisia tapoja ja tottumuksia vastaan.

Lue myös: Oinaan yleisimmät ongelmat ja ratkaisut niihin

Raha

Oinas ei riskejä pelkää ja hän ottaa niitä erityisesti raha-asioissa. Joskus riskit kannattavat ja palkkiot ovat huimat, joskus niistä taas tulee reippaasti miinusta.

Ammatit

Oinas on kiihkeä, impulsiivinen, sitkeä ja hyvin aloitekykyinen myös työelämässä. Oinas syöksyy eteenpäin ja tarttuu rohkeasti työhön kuin työhön.

Oinas sopii esimerkiksi poliisiksi, vartijaksi, palomieheksi tai sotilaaksi, sekä kaikkiin ensiapu- ja kriisiryhmien tehtäviin. Näissä oinas pääsee toteuttamaan rohkeaa ja toiminnanhaluista puoltaan sekä purkamaan ylimääräistä energiaansa. Oinas sopii hyvin myös urheilun pariin, yrittäjäksi tai muuhun suhteellisen itsenäiseen työhön.

Johtotehtävissä Oinas on elementissään, ainakin omasta mielestään, mutta hänellä saattaa olla vaikeuksia huomioida muita. Johtajana oinas saattaa sortua kärsimättömyyteen, ja hän joutuukin helposti epäsuosioon suuremman työyhteisön johtajana.

Oinaan planeetan Marsin alueeseen kuuluvat rauta, teräs ja terävät esineet, joten oinaat voivat viihtyä myös metalliteollisuudessa, rakennusalalla, liikenteessä tai sairaaloiden kirurgisilla osastoilla ja erityisesti aivokirurgiassa. Taiteen alalla ja politiikassakin oinas voi viihtyä hyvin, joskin viimeksi mainitulla alalla taipumus sooloiluun ei välttämättä ole hyvä asia.

Oinaassa on ainesta myös oppaaksi taai kouluttajaksi, ja usein oinaasta tulee kuin varkain oman ryhmänsä tai retkikuntansa johtaja. Oinas herättää nimittäin muissa luottamusta, koska impulsiivisuutensa takia hän ei osaa olla viekas. Mielipiteensä oinas esittää voimakkaasti ja tekee päätökset hyökkäävästi, mutta arvovaltaisesti.

Oinas hallitsee päätä ja siksi kaikki päähän liittyvät ammatit, kuten hammaslääkäri, optikko tai hattukauppias, sopivat hänelle. Oinaas on kotonaan kaikissa tilanteissa, joissa saa lähteä valloittamaan suurta tuntematonta. Tuomarina oinas on lahjomattoman puolueeton, joten tämäkin ammatti olisi oinaalle hyvä valinta.

Tavat

Oinas tarttuu rohkeasti uusiin haasteisiin, on yritteliäs ja suorasukainen. Oinaista saakin sellaisen käsityksen, että heidän itseluottamuksensa on vahva. Oinas innostuu asiasta kuin asiasta helposti ja saa toisetkin innostumaan. Hän on ilontuoja, joka saa melkein kaikki muutkin hyvälle tuulelle.

Oinaalla on kuitenkin taipumuksia Marlon Brando -tyyppiseen yksinäisen kapinallisen rooliin. Oinaan pettämätön karisma ja valloituskyvyt on syytä ottaa käyttöön etenkin juhlahumussa, jonka varjolla Oinaan on helppo valloittaa etenkin itseään huomattavasti nuorempaa seuraa.

Terveys

Oinaan merkki liitetään kaikkiin pään osiin. Huolet, loukkaantumiset ja tapaturmat vaikuttavat siis oinaan kohdalla ensimmäisenä päähän ja sen elimiin. Monella oinaalla onkin pään alueella tai kaulassaan yksi tai useampi arpi muistona tapaturmasta tai leikkauksesta. Myös suun ja kuulokanavien sairaudet sekä tulehdukset ovat oinaille varsin tavallisia. Heillä myös esiintyy muita helpommin hermosärkyä kasvojen alueella sekä silmävaivoja.

Oinas on työhulluna altis ajoittaiselle unettomuudelle ja ahdistukselle. Tämä liittyy usein liikaan työntekoon ja kyvyttömyyteen rentoutua. Oinaan ensimmäinen läksy onkin rentoutumisen opettelu. Jos Oinas kykenee säännöstelemään työn ja vapaa-ajan suhdetta, hän yleensä pysyy melko terveenä.

Ruoka

Tyypillinen oinas on sekaravinnon syöjä, joka ei mainittavasti välitä terveysruoista. Silti keskiverto-oinaan tulisi keventää dieettiään ja tarkkailla kaloreitaan, sillä iän myötä oinaalla on taipumusta pulskistua.

Oinaalle sopivat kaikenlaiset vihreät kasvikset, kokojyvävilja, juurekset, hedelmät ja marjat. Myös kalaa, äyriäisiä ja kevyttä lihaa oinas voi syödä, mutta ei mielellään useita kertoja viikossa.

Kahvin oinas voisi jättää kokonaan pois ja juoda sen sijaan teetä. Myös alkoholin kulutusta oinaan tulisi tarkkailla, sillä ainakin joillain oinasmiehillä on taipumusta juopotella.

Mars oinaassa

Mars energisoi kaikkia muita planeettoja. Se on aggressiivinen, kilpailuhenkinen, määrätietoinen, rohkea ja voimakas planeetta. Tämä punainen planeetta hallitsee maskuliinisia ominaisuuksia seksistä sotaan. Mars tunnetaan sotilasplaneettana, sillä se on rohkea, intohimoinen, kestävä ja voimakas. Marsilta menee kaksi vuotta kiertää koko eläinrata.

Harrastukset

Oinaat pitävät vauhdista, joten heille sopivat vauhdikkaat ja kilpailuhenkiset urheilulajit, joissa täytyy voittaa joko toiset tai itsensä. Oinaalla on silmää harmoniselle kauneudelle ja siksi myös perinteiset taidelajit, kuten musiikki, valokuvaus ja maalaus, sopivat oinaille.

Ulkomuoto

Oinaan ruumiinosa pää tulee esille oinaan ulkomuodossa sekä hänen tavassaan käyttää päätään oivallisesti. On myös huomattu, että oinaalla on paha tapa kolhia kalloaan ja siihen yleensä on jäänytkin merkkejä!

Oinaat ovat hyvännäköisiä. Oinasmiehet hurmaavat karismallaan ja oinasnaiset hienostuneisuudellaan. Oinaan valloittavaa hymyä on miltei mahdotonta vastustaa! Oinasnaisilla on usein teräväpiirteiset, mutta sirot kasvot, terävä leuka. Vartaloltaan he ovat sopusuhtaisia sekä pitkäkaulaisia. Oinaan silmät ovat yleensä kauniin syvänsiniset, mantelin muotoiset ja katse vakaa.

Tyyli

Oinaan tyylin ydinjuttu on itsevarma ja rohkea tapa kantaa vaatteensa, oli yllä sitten mitä tahansa. Reippaus, räväkkyys ja hauskuus johtavat vaatevalintoja. Pää on tässäkin kohtaa tärkeässä osassa: oinas pitää usein hiuskoruja tai -lisäkkeitä, hattuja ja huiveja sekä pantoja, jotka ovat oinaalle kuin piste i:n päälle.

Oinas pukeutuu usein punaiseen, mutta koko asun ei tarvitse olla paloautonpunainen. Pienikin punainen yksityiskohta riittää, kuten tulipunaiseksi lakatut kynnet tai punaiseksi maalatut huulet.

Seuraelämä

Lapsena oinas osaa olla oikea kauhukakara, todellinen villevallaton, joka on aina huolena vanhemmilleen ja naapureilleen. Kaikenlaiset kepposet ja kujeet pyörivät lapsioinaan mielessä, eikä hän pelkää toteuttaa niitä.

Lue myös Kaksplus.fi: Lapsihoroskooppi: Oinas on temperamenttinen touhuaja

Aikuisena oinas sekoittaa pakkaa niin hyvässä kuin pahassakin, sännäten paikalle kuin pyörremysky, herättäen keskustelua ja ihmettelyä kanssaihmisissään – ja jättää jälkeensä melkoisen hälinän.

Oinas osaa olla myös miellyttävä, koska hän on vilpitön, spontaani ja impulsiivinen. Oinas herättää luottamusta ihmisissä varmojen asenteidensa ja mielipiteidensä kautta. Usein hän kuitenkin vaarantaa yrityksensä tuloksen äkkipikaisuudellaan, mikä voi tuhota suurimman osan hänen vaivannäöstään.

Rakkaus

Oinaat rakastuvat tulisesti ja yllättäen, eikä oinas pelkää tuoda sitä esille. Rakastuessaan oinas on puhdas idealisti ja romantikko, joka on valmis pitkäänkin piiritykseen voittaakseen rakastettunsa suosion. Hän pitää rakkausasioissakin kilpailusta ja valloittamisesta. Oinas haluaa itse jahdata, eikä siedä itse jahdin kohteeksi joutumista. Kiinnostus saattaa kuitenkin sammua aivan yhtä äkillisesti kuin alkoikin. Oinaan partnerilla onkin työ saada pidettyä Oinaan mielenkiinto yllä, ettei hän tapansa mukaan kyllästy.

Impulsiivisina ihmisinä oinailla on kyky elää tässä hetkessä, eivätkä he juuri suunnittele asioita etukäteen. Kyky koskee mitä suurimmassa määrin myös tunnesuhteita ja rakkauselämää. Rakkaus syttyy, jos on syttyäkseen. Sitä ei voi pakottaa, eikä sitä voi kaapata haltuun järkeilemällä.

Rakkaastaan oinas on mustasukkainen ja omistushaluinen, mutta itse oinas on hyvin flirttaileva ja saattaa vaihtaa kumppania lennosta. Pysyvän liiton kahle on hänelle kauhistus – tämä pelko tekeekin usein oinaasta sisimmässään yksinäisen ihmisen.

Etenkin miespuolisilla oinailla on myös taipumusta machoiluun. He pönkittävät itsetuntoaan tekemällä aina vain uusia valloituksia. Oinaalle toisen osapuolen tarpeiden huomioiminen voi olla vaikeaa parisuhteessa ja muissakin ihmissuhteissa, koska hän on viime kädessä kuitenkin itsekeskeinen. Parhaimmillaan Oinas on kumppanina kuitenkin hauska, vallaton, uskollinen, kiihkeä ja rehellinen luonnonlapsi, jonka seurassa aika ei käy pitkäksi.

Koska oinaat voivat olla hyvinkin hallitsevia ja määräileviä, heille sopivat parhaiten kumppaneiksi ihmiset, jotka osaavat myötäelämisen kyvyn ja ovat joustavia. Tällaisissa liitoissa oinaat menestyvät.

Lue myös:
Tällaisen miehen oinasnainen haluaa
Millaisen naisen oinasmies haluaa?

Seksi

Oinaan seksuaalisuus on tulista ja intohimoista. Vastarakastunut oinas osoittaa rakkautensa ennen kaikkea eroottisuudellaan sänkykamarin puolella tai tilanteen vaatiessa melkein missä vain. Tosin tulisuus ja eroottisuus ovat valitettavan usein vain lyhytaikainen ilo oinaan parisuhteessa, sillä tämä omistava kumppani saa vastapuolen hehkun sammumaan uskomattoman nopeasti.

Suurin osa oinasihmisistä kärsii itseluottamuksen puutteesta. Jos kumppani erehtyy arvostelemaan oinaan tekemisiä päivittäisessä elämässä, on sato samantien korjattavissa asteittaisena viilenemisenä seksielämässä. Vain itsensä hyväksytyksi tunteva oinas pystyy kerta kerran jälkeen sekä nauttimaan että antamaan nautintoa jatkuvasti korkeammassa potenssissa.

Parhaimmillaan oinas on avoimesti ja suorasukaisesti eroottinen ihminen, joka ei peitä seksuaalisuuttaan. Jos taas oinas käyttää vetovoimaansa tietoisesti, se menee helposti pilalle ja alkaa tuottaa huonoja tuloksia ihmissuhteissa. Oinasta eivät kuitenkaan vaikeudet tai kumppanin erilaisuus pelota, sillä hän ei vaivaa päätään parisuhteen monimutkaisuuksilla.

Oinasnaisen kanssa haasteena

Miehen täytyy keksiä omaperäisiä ja uusia tapoja tehdä asioita yhdessä oinasnaisen kanssa. Samaa vanhaa aina vain, ei toimi oinasnaisen kanssa, joka kaipaa jatkuvasti vaihtelua elämäänsä.

Kuinka käsitellä oinasnaista

Sängyssä oinasnainen rakastaa olla se aktiivisempi osapuoli. Salli hänelle tämä ilo ja nauti ilotulituksesta. Oinaiden seksuaalinen identiteetti on luova ja jopa humoristinen. Seikkailunhalu vie oinasnaisen kokeilemaan mitä erikoisimpia asioita sängyssäkin.

Oinasnaisen kanssa treffeillä

Vie oinasnainen huvipuistoon ja kokeile kaikkein nopeinta ja pelottavinta vuoristorataa yhdessä hänen kanssaan. Mitä jännittävämpiä kokemuksia tarjoat oinasnaiselle, sitä intohimoisempi hän on illalla.

Jos annat hänelle hajuveden, valitse tuoksu, jossa on syvyyttä ja luonnetta. Siinä voi olla vaikka hitunen tulista maustetta tai uusi moderni tuoksusekoitus. Toinen hyvä vaihtoehto on antaa oinasnaiselle lahjakortti kampaajalle, jotta hän saa täysin uuden hiustyylin. Oinaalle pää ja hiukset ovat tärkeitä, joten hän saa lisää itseluottamusta, kun hiukset ovat kohdallaan.

Jos haluat sen sijaan antaa hänelle jotain seksikkäämpää, osta lyhyt satiininen aamutakki ja siihen sopiva alusasusetti. Tietenkin hänen lempivärissään, tulipunaisena.

Oinas ystävänä

Oinas on uskollisin ystävä, jota ihminen toivoa saattaa. Vaikka oinaita syytetäänkin usein itsekeskeisyydestä tai perheen ja ystävien laiminlyönnistä, siirtyy oinas tiukan paikan tullen sanoista tekoihin ja osoittaa uskollisuutensa häntä tarvitseville. Oinas odottaa ehdotonta uskollisuutta myös ystäviltään.

Lue myös: Oinas ystävänä

Oinas puolisona ja vanhempana

Mikäli Oinas joskus ajelehtii avioliiton seesteiseen satamaan, on hän uskollinen aviopuoliso vaikkakaan elämä oinaan kanssa ei ehkä ole toiselle osapuolelle aina helppoa.

Oinas on huolehtiva ja lämmin myös isänä tai äitinä, kunhan hänellä on riittävästi tilaa ympärillään. Oinas huolehtii rakkaistaan yhtä suurella antaumuksella kuin itsestään. Mutta jos oinas ei tunne oloaan kotoisaksi ja turvalliseksi, saavat kaikki muutkin olla varpaillaan.

Katso kaikkien horoskooppimerkkien luonnekuvaukset

X