Horoskooppimerkit

Horoskooppi: Jousimies 23.11.-21.12.

Teksti:
Anna.fi

Jousimiehet ovat eläinradan suuria optimisteja, jotka ovat valmiita tekemään paljon töitä tulevaisuudessa häämöttävien mahdollisuuksien ja menestyksen eteen. Jokaisella jousimiehellä on oma vahva filosofiansa ja vankkumaton luottamus omiin ideoihinsa ja haaveisiinsa.

Henkisyys, myönteisyys, avoimuus uudelle, hyvä kielitaju, innostus, moraalinen lujuus ja selkeänäköisyys ovat jousimiehelle tyypillisiä piirteitä. He ovat myös sovittelevia ja siksi heitä usein arvostetaan. Lisäksi jousimiehillä on luontaista karismaa ja tyylitajua, joten he voittavat usein helposti puolellaan jopa vastustajansa.

Jousimies on eläinradan optimisti ja valloittava idealisti, joka elää täysillä ja hurmaa mennen tullen kanssakulkijansa maailmanmatkoillaan. Hänen päänsä on täynnä suuria unelmia ja hän sukeltaa suin päin seikkailuihin, niin ihmissuhteissaan kuin työelämässäänkin. Syvimmistäkin syövereistään hän kömpii aina jaloilleen, tarvittaessa yhä uudelleen ja uudelleen.

Jousimies hymyilee paljon ja on hurmaavan avoin. Jos haluat rehellisen mielipiteen, kysy jousimieheltä – mutta muista, että hänen suoruutensa voi välillä viiltää syvältä. Avoimuus tekee hänet haavoittuvaksi, mutta samalla se on hänen vahvin valttinsa. Toisinaan hän joutuu vaikeuksiin loukatessaan ihmisiä suoruudellaan. Muutaman kovan kolauksen jälkeen hän oppii välttelemään todellisia vaikeuksia. Vaikka jousimies rakastaa rehellisyyttä intohimoisesti, hän on uskomattoman sokea, kun kyseessä ovat hänen omat heikkoutensa.

Luonne Menevä, suora, puhelias
Elementti Tuli
Hallitseva planeetta Jupiter
Onnenpäivä Torstai
Onnennumerot 3, 5, 7
Väri Vaaleansininen, violetti, purppura, tummansininen
Onnenkivet Turkoosi, ametisti, sininen topaasi, kalsedoni, sodaliitti, kordieriitti, spektroliitti
Hallitsee kehossa Reisiä, lihaksistoa, valtimoa ja luustoa
Mielenlaatu Positiivinen, maskuliininen
Temperamentti Ailahtelevainen
Hyvät puolet Aktiivisuus, terve kilpailunhalu ja kunnianhimo
Huonot puolet Fanaattisuus, kerskailu, itsekkyys
Metalli Tina
Eläimet Hevoset
Kukat ja kasvit Neilikka, atsalea, narsissi, vuokot
Puut Lehmus, koivu, tammi
Yrtit ja mausteet Salvia, anis, palsamikukka, porkkana, mustikka, viikuna
Aromaterapia Bergamotti, iisoppi, kehäkukka, neilikka, muskotti, rosmariini, sahrami
Terveys Jousimies liittyy reisiin, valtimoihin ja lihaksistoon, joten heille ominaisia vaivoja ovat iskias ja erilaiset lihaskrampit. Jos Jousimies joutuu onnettomuuten, hän luultavammin loukkaa reitensä.
Elokuvasuositus Jousimiehelle Sky Crawlers sekä Tuulen Laakson Nausicaä, mieluiten tässä nimenomaisessa järjestyksessä.
Ruoka-aine Parsa, aprikoosi, kastanja, lime, oliivi, pinaatti, mansikka, tomaatti
Kuuluisia Jousimiehiä Woody Allen, Christina Applegate, Christina Aguilera, Jane Austin, Tyra Banks, Kim Basinger, Ludwig van Beethoven, Carl Benz, Benjamin Bratt, Adam Brody, Maria Callas, Winston Churchill, Jennifer Connelly, Miley Cyrus, Emily Dickenson, Jake Gyllenhaal, Teri Hatcher, Katherine Heigl, Jimi Hendrix, Katie Holmes, Billy Idol, Samuel L. Jackson, Scarlett Johansson, Milla Jovovich, John F. Kennedy Jr., Bruce Lee, Lucy Liu, Alyssa Milano, Julianne Moore, Jim Morrison, Ozzy Osbourne, Brad Pitt, Jean Sibelius, Britney Spears, Steven Spielberg, Ben Stiller, Kiefer Sutherland, Tina Turner
Symbolinen merkitys Jousimies samaistetaan rauhantuomariin ja muihin korkeisiin hallinnollisiin arvohenkilöihin. Jousimiehen katsotaan edustavan urheilijaa, opettajaa ja filosofia.
Avainsanat Matkat, filosofia, valloittavuus

Luonne

Jousimies haluaa ymmärtää, nähdä ja kokea kaiken itse. Hän matkustaa paljon ja usein löytää myös kumppaninsa vierailta mailta. Hän rakastaa filosofisia pohdintoja ja on kiinnostunut uskonnoista sekä opettaa mielellään näkemyksiään myös toisille. Hän on erittäin älykäs, mutta kärsimätön – ja saattaa siksi sortua saarnaamaan omaa totuuttaan toisille.

Vahva ja itsenäinen jousimiesnainen on eläinradan mustalainen. Hän kuuntelee tunteitaan ja onnea etsiessään hän kulkee joskus pitkiäkin matkoja. Jousimiehelle on aina tärkeää voida vapaasti ilmaista ajatuksiaan, hän kapinoi rajoittavia tapoja ja sääntöjä vastaan. Jousimies ajattelee itsenäisesti ja toimii aina omien moraalisääntöjensä pohjalta. Jousimies näyttää tunteensa hyvin avoimesti.

Jousimies on spontaani ja impulsiivinen kaikissa toimissaan. Hän on töissä ehtymätön idealähde, mutta hänellä on harvoin kärsivällisyyttä viedä omia suunnitelmiaan loppuun asti. Esittele hänelle jokin uusi sporttinen harrastus ja hän syöksyy mukaan ensimmäisenä, mutta on myös ensimmäisenä lopettamassa sitä kyllästyttyään noin kolmessa päivässä. Ennakkoluuloton jousimies kaipaa jatkuvasti uusia haasteita. Ikuisena opiskelijana jousimies janoaa aina uutta tietoa sekä henkisellä että fyysisellä tasolla.

Jousimies tekee päätöksiä hetken mielijohteen ja intuition pohjalta. Hän ottaa usein riskejä ja kokeilee mielellään rajojaan hyppäämällä suinpäin tuntemattomaan – ja joskus hän tömähtääkin suoraan päälleen ja toipuu nopeasti virheistään. Yleensä Jousimies putoaa kuitenkin jaloilleen.

Useimmat Jousimiehet ovat idealisteja, ja he ovat hyvin kiinnostuneita kulttuurista ja muiden maiden uskomuksista. He pohdiskelevat moraalisia ja sosiaalisia kysymyksiä, ja joskus heistä tulee kiivaita intoilijoita. Silloin heidän on hyvä hillitä haluaan saarnata jokaiselle näkemälleen ihmiselle.

Jousimiehen innostuneisuus on yleensä hyvin tarttuvaa. Hän loistaa käskyjen antajana, mutta pystyy varsin pätevästi toteuttamaan ne myös itse. Hän tekee päätökset nopeasti ja toimii myös nopeasti.

Raha

Aina silloin tällöin jousimies tuhlaa rahaa surutta, sillä hänestä on kamalaa elää kitsaasti. Hän osaa kuitenkin myös säästää niin halutessaan. Jousimiehelle riskit ovat elinehto, muuten hänen tarmokkuutensa lopahtaa. Siksi hän pitää uhkapeleistä ja pelaa esimerkiksi nettipokeria aina silloin tällöin.

Ammatit

Jousimies kuvataan usein Kentaurina ja sillä viitataan hänen eläinrakkauteensa. Usein jousimiehet päätyvätkin eläinlääkäreiksi ja ovat kiinnostuneita eläinten kasvatuksesta, hyvinvoinnista ja hoitamisesta.

Jousimiehellä on myös opettajan ja kouluttajan ammattiin tarvittavia kykyjä. Koska he matkustelevat paljon, jousimies muuttaa usein ulkomaille ja valitsee ammatin matkaoppaana. Jousimies voi tyydyttää suunnattoman seikkailunhalunsa myös työskentelemällä laivayhtiössä tai lähetyssaarnaajana. Merkillepantavaa onkin, että monet kirkon korkeassa virassa toimivat henkilöt, papit sekä rauhantuomarit ovat jousimiehiä.

Jousimies sopii hyvin myös armeijan palvelukseen. Tulimerkkinä hän on myös luova ja visionäärinen, joten kirjailijan, näyttelijän, arkkitehdin, muusikon tai elokuvaohjaajan ammatti sopii hänelle hyvin. Jos Jousimies ryhtyy toimittajaksi, hänestä tulee ulkomaankirjeenvaihtaja.

Tavat

Jousimiehen seikkailunhalu ilmenee monellakin tapaa. Jotkut heistä ovat jatkuvasti reissussa, kun taas toiset ovat viehtyneet moottoripyöräilyyn, uhkarohkeisiin tempauksiin tai vedonlyöntiin. Jousimies on varsin herkkä kyllästymään ja tarvitsee siksi elämäänsä paljon vaihtelua.

Jousimies rakastaa vapautta ja inhoaa rutiineja. Suorapuheisena Jousimies ei koskaan epäröi sanoa ääneen rehellistä mielipidettään. Tämä piirre tekee jousimiehestä korvaamattoman ystävän, jonka suoruuteen voi aina luottaa.

Jousimies voi olla taipuvainen lapsellisuuteen ja sinisilmäisyyteen. Vaikka häntä on siunattu dynaamisella mielellä, hän saattaa sotkea rakkauden ja ystävyyden – tämä on yksi jousimiehen haavoittuvimmista alueista. Rehellisyytensä vuoksi jousimiehen on usein vaikeaa valehdella. Luovuutensa vuoksi heillä saattaa olla vaikeuksia myös vanhakantaisia tapojen ja perinteisen sulattamisessa. Jousimies voi myös olla taipuvainen viivyttelyyn ja myöhästelyyn.

Terveys

Seurapiirielämästä nauttivalle jousimiehelle maksan reistailu on ymmärrettävää. Maksan vajaatoiminta, maksatulehdus, kuumeet ja reumatismi ovat tämän merkin listaykkösiä. Onko alkoholin käytöllä osuutta asiaan? Se saa jäädä arvailujen varaan. Jousimiehen halu urheilla ja ottaa riskejä johtaa onnettomuuksiin, joissa etenkin raajat ovat vaaravyöhykkeellä.

Ruoka

Jousimiehillä on taipumusta lihavuuteen myöhemmällä iällä, vaikka he elävätkin terveellisesti ja liikkuvat paljon. He saattavat kuitenkin tällä verukkeella sallia itselleen enemmän ja useammin herkkuja tai suuria ruoka-annoksia. Jousimiesten olisikin syytä hoitaa ruokavalionsa kuntoon jo ajoissa. Jousimiesnainen hoitaa itseään paremmin kuin samanmerkkinen mies.

Jousimiehen ruokavalion tulisi sisältää mahdollisimman vähän maksaa vahingoittavia aineita. Hänen tulisi siis tarkkailla kahvin, alkoholin ja eläinrasvojen käyttöään. Vihanneksia, juureksia ja hedelmiä hänen tulisi nauttia runsaasti. Kaikki vihreä on myös erittäin suositeltavaa. Kala ja juustot sopivat myös jousimiehelle. Sen sijaan runsaasti lisäaineita sisältäviä tai moneen kertaan käsiteltyjä ruokia Jousimiehen tulisi ehdottomasti välttää.

Jousimiehelle sopivat yrtit, kasvit ja marjat

  • Salvia: hyvä maksalääke ja vähentää myös hikoilua. Sitä pidetttiin antiikin aikana lääkkeenä lähes jokaiseen tautiin. Sitä käytetään esimerkiksi teenä.
  • Mustikka: maamme yleisin marja, joka on erinomaisen terapeuttinen maksa- ja suolisto vaivoissa. Sen on todettu auttavan jopa vatsahaavoissa. Syynä lienee mustikan emäksisyys, joka neutraloi liina hapanta elimistöä. Lisäksi korkeat vitamiini- ja hivenaine pitoisuudet lisäävät terapeuttista vaikutusta.
  • Porkkana: erinoamisen hyvä suolisto-, vatsa- ja maksalääke, jonka vaikutus perustuu emäksisyyteen ja A-vitamiinin esiasteeseen karoteniiniin. Sen on todettu nopeuttavan myrkkyjen poistumista kehosta. Siksi sitä juodaan mehuna myös paaston aikana. Porkkana ehkäisee myös keuhkosyövän ja ihotautien syntyä.
  • Viikuna: hyvä lääke Jousimiehille, sillä se nopeuttaa ja helpottaa vatsan ja suoliston toimintaa. Paras vaikutus sillä on silloin, kun hedelmät ovat liuonneet yön yli vedessä.
  • Muita Jousimiehille sopivia kasveja ovat manteli, parapähkinä, saksanpähkinä, kastanja, iisoppi, luumu ja papaija.

Jupiter Jousimiehessä

Jousimiehen hallitseva planeetta on Jupiter, joka kuvaa ihmisen mahdollisuutta löytää menestyksen ja onnen avaimet välittömästä ympäristöstään, kunhan vain uskaltaa juuri tänään tehdä sitä, minkä itse kokee oikeaksi ja tärkeäksi. Suurin osa jousimiehistä sortuu elämään tulevaisuudelle sen sijaan, että rohkenisivat tehdä ihanteestaan totta välittömästi. Nämä jousimiehet tulevat kohtaamaan jatkuvia pettymyksiä vaikka asetetut tavoitteet tulevatkin täyttymään. Ihmisinä jousimiehet ovat suoria ja rehellisiä, sillä he luottavat omaan filosofiaansa ja ovat valmiita ohjaamaan myös muut oikeille raiteille turhia hienostelematta.

Harrastukset

Jousimies harrastaa mielellään liikuntaa. Tyylikkäinä ihmisinä he harrastavat tyylikkäitä lajeja, kuten golfia ja joogaa. Myös ratsastus tai raviurheilu kuuluvat usein jousimiehen harrastuksiin. Heidän rakkaimpiin harrastuksiinsa kuuluu myös luonnossa samoilu. Näin ollen keskiverto jousimies elää varsin terveellistä elämää.

Jousimiehet opiskelevat usein kieliä, uskontoja, antropologiaa, sosiologiaa ja filosofiaa.

Ihmisiä ja juhlia rakastava jousimies osaa totisesti myös rentoutua ja pitää hauskaa. Hänen ystävällisyytensä saa toisetkin rentoutumaan ja useimmalla jousimiehillä on laaja ystäväpiiri.

Jousimies rakastaa eläimiä ja kokee lemmikin hoitamisen hyvin palkitsevana. Hän tutkii mielellään vieraita kulttuureita ja kokeilee erilaisia makuja ja elämyksiä. Matkustaminen kiehtoo siksi kaikkia jousimiehiä ja toiset heistä viettävät hyvinkin pitkiä aikoja ulkomailla, kun taas toiset tyydyttävät matkusteluintonsa eksoottisilla lomamatkoilla.

Ulkomuoto

Naispuolisella jousimiehellä on usein huomiota herättävät kasvot ja kauniit piirteet. Hänen vartalonsa on notkea ja reitensä lihaksikkaat. Hänellä on kirkkaat silmät ja hänen ilmeensä on avoin ja rehellinen. Sydämellisen oloinen jousimiesnainen kävelee itsevarmoin askelin suoraan eteensä katsellen.

Tyyli

Jousimiehen tyyli on rento, huoleton ja sporttinen. Hän ei nauti tälläytymisestä, vaan kulkee mieluummin toppatakissa, hupparissa, ratsastushousuissa, saappaissa tai maihareissa. Jousimies käyttää usein tummahkoja vihreitä, viininpunaista tai harmaan eri sävyjä. Hän yhdistää mitä kummallisempia materiaaleja yhteen eikä allekirjoita yleisiä tyylisääntöjä. Hän ei yleensä edes tiedä, mikä on muodissa.

Seuraelämä

Toisten ihmisten kanssa tekemisissä ollessaan jousimies on ymmärtäväinen, suvaitsevainen, sovitteleva ja kiltti – joskus jopa liiankin kiltti. Koska hän on mutkaton ja toimissaan rehellinen, hän herättää välitöntä luottamusta kanssaihmisissään.

Johtajana hänellä on taito jakaa määräyksiä kuitenkaan korostamatta omaa ylhäistä arvovaltaansa. Jousimiehen käskyt ovat selkeitä ja tarkkoja. Hänen ystävänsä ja työtoverinsa uskovat hänelle usein murheensa ja huolensa, sillä Jousimiehen selkeä näkemys, objektiivisuus ja rehellisyys tekevät hänestä hyvän neuvonantajan.

Rakkaus

Rakkaus on jousimiehelle romanttinen seikkailu, hän rakastaa ja vihaa syvästi ja intohimoisesti. Jousimies nauttii rakkaudesta vieraissa paikoissa ja matkoilla. Jousimiehen mielenkiintoa kannattaakin pitää yllä romanttisilla yllätyksillä. Hänen tunteensa puhkeavat kukkaan, kun hän saa osakseen arvostusta.

Lämmin ja innokas jousimies tekee usein aloitteen ja on suhteen alussa aktiivinen osapuoli. Hän flirttailee luontevasti vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa, eikä kestä kauan, kun nämä nauravat hänen vitseilleen ja hyväksyvät kutsun lähteä illalliselle tai parille drinkille. Elämästä nauttiva jousimies on useimpien ihmisten mielestä virkistävää, mukavaa seuraa.

Jousimies etenee suhteissaan nopeasti, eikä hän epäröi hypätä sänkyyn jo suhteen alkuvaiheessa. Hän on yleensä voimakkaan aistillinen, ja lakanoiden välissä vietetty aika voi olla hyvin hauskaa.

Kiinteä, syvällinen suhde rajoittaa jousimiehen elämäntapaa, sillä hän tarvitsee paljon tilaa pystyäkseen rentoutumaan ja avautumaan. Jousimies ei halua tuntea olevansa kahlittu, ja hän saattaa pitää kumppaninsa tietyn välimatkan päässä, kunnes on valmis todella sitoutumaan. Tylsät rutiinit saavat hänet kyllästymään suhteeseen. Jousimies arvostaa ihmisiä, jotka hänen itsensä tavoin kaipaavat sekä fyysisesti että henkisesti aktiivista elämää.

Avioliiton satamaan päätynyt jousimies pitää aina huolen siitä, ettei hänen kumppaniltaan puutu mitään. Hän on uskollinen ja toisen tarpeet huomioon ottava ja kunnioittaa syvästi niin puolisoaan kuin lapsiaankin. Koska jousimiestä kiinnostaa tavattomasti kaikki tuntematon, hän päätyy usein valitsemaan itselleen toista kansalaisuutta olevan puolison. Jousimiehet rakastuvat monia kertoja elämässään ja ovat puolisoina uskollisia ja vanhempina ihanteellisia.

Jousimies on ikuinen etsijä ja seikkailija, joka tarvitsee jatkuvasti uusia haasteita ja tavoitteita pysyäkseen hengissä. Jousimies ei voi pysähtyä nauttimaan savuttamastaan menestyksestä, sillä hänelle tekeminen ja etsiminen on saavutettua tulosta tärkeämpää. Ellei jousimies tiedosta oikein tätä etsijän ja seikkailijan rooliaan tulee hän kohtaamaan suuria vaikeuksia rakkauselämässään. Jousimiehen kumppanihan ei voi tietää, ettei tämä rakkaussuhde tule koskaan valmiiksi. Kun yksi yhteisesti asetettu tavoite tai päämäärä on saavutettu, täytyy jousimiehellä olla jo uusi rauta tulessa. Puoliso sen sijaan haluaisi ehkä vain pysähtyä nauttimaan savutetun tuloksen iloista ja riemuista.

Seksi

Jousimies on ikuinen etsijä ja seikkailija, jonka mielenkiinnon ja eroottisen latauksen ylläpitäminen ei ole yksinkertainen tehtävä. Jousimiehen kumppanin on uskallettava elää riittävän vahvasti omaa elämäänsä ja tultava toimeen omillaan, sillä mikään ei ole jousimiehelle vastenmielisempää kuin sitoutua täyttämään toisen odotuksia.

Jousimies ei voi olla onnellinen, ellei hänen parisuhteessaan tapahdu jatkuvaa kehitystä. Jotain pitää olla koko ajan vireillä tai rakenteilla, jotta jousimies voisi kokea elämänsä mielekkääksi. Kun jousimiehen elämä pysähtyy koti- ja perhe-elämän rutiineihin, tulee hänen seksuaalisuutensa hiipumaan pelottavan nopeasti. Perusrehellisyydestään huolimatta Jousimies on altis pettämään kumppaniaan vaikkapa vain seikkailunhalunsa ajamana silloin, kun vakituinen suhde on menettänyt jännitteensä. Toimivassa ja rakkauden täyttämässä suhteessa eläessään Jousimies pystyy tarjoamaan kumppanilleen loppumattoman sarjan huikeita seksuaalisia elämysmatkoja ilman mitään pelkoa itsensä toistamisesta.

Jousimiesnaisen kanssa haasteena

Miehen haaste Jousimiesnaisen kanssa on tarjota hänelle jatkuvasti erilaista ja aktiivista, älyllistä toimintaa. Hän ei ole mikään tyhmä pupunen, joten sinun tulee tosiaan tehdä töitä sen eteen, että pystyt haastamaan hänet.

Kuinka käsitellä jousimiesnaista?

Koska jousimiehen motto on “jollet yritä, et voi saavuttaa mitään”, miehen tulee pysyä hänen vauhdissaan. Sinun täytyy myös pystyä olemaan jousimiesnaisesi olkapää, kun jokin yiryts epäonnistuu – ja tukea häntä kaikessa, mihin hän kulloinkin haluaa ryhtyä. Miehen kannattaa pitää B-vitamiinit käden ulottuvilla, koska jos hän ei itse ole yhtä seikkailumielinen, jousimiesnaisen tapilu voi joskus olla myös rankkaa.

Jousimiesnaisen kanssa treffeillä

Koska jousimies pitää urheilusta, ehdota, että menisitte yhdessä lenkille tai salille. Jousimiesnainen kannattaa viedä myös raveihin, sillä hän rakastaa hevosia. Jos harrastat itsekin ratsastusta, aina prempi. Voitte mennä yhdessä vaikka maastoratsastusvaellukselle. Hän arvostaa enemmän sitä, että kokkaat hänelle itse, kuin että veisit hänet ulos syömään.

Jos haluat ostaa jousimiesnaiselle lahjaksi tuoksun, valitse joku sukupuoleton tuoksu, sillä hän ei pidä mistään liian makesta tai kukkaisesta. Koska hän pukeutuu hyvin käytännöllisesti, myös puuvillainen yöpaita on hyvä lahja hänelle.

Jousimies ystävänä

Jousimiehellä on aina ystäviä ympärillään ja hän tarvitsee jatkuvasti palautetta voidakseen tehdä elämästään täydellisemmän ja rikkaamman. Jousimiehellä onkin hyvin laaja tuttavapiiri. Hän on taipuvainen hauskanpitoon sekä hyväntahtoiseen kiusoitteluun ystäviensä kesken.

Jousimies puolisona ja vanhempana

Jousimiehelle on tärkeää, että avioliitossa on seikkailun tuntua. Jos suhde muuttuu rutiiniomaiseksi, tiedossa voi olla ongelmia. Avioliiton solmittuaan jousimies on yleensä uskollinen. Hän on erittäin luottavainen ja rohkaisee puolisoaan hankkimaan omia harrastuksia – jousimies on harvoin mustasukkainen.

Jousimies keksii runsaasti uusia ideoita, mutta käytännölliset yksityiskohdat aiheuttavat hänelle usein vaikeuksia ja hän turhautuu. Tämä saattaa panna suhteen koetukselle. Jousimiehen kypsyessä hänen elämänsä muuttuu vakaammaksi, ja vanhemmiten hän on todella mukava elämänkumppani.

Jousimiesvaimo haluaa lapsia, ja matkustaessaan hän ottaa lapsensa mielellään mukaan. Hän ei halua olla riippuvainen miehestään, hän on erittäin itsenäinen.

Lue kaikkien horoskooppimerkkien kuvaukset:

Millainen olet horoskooppimerkkisi mukaan? Luonnehoroskooppi paljastaa

X