Horoskooppimerkit

Katso, onko horoskooppimerkkisi säkenöivän karismaattinen vai vetäytyvä seinäruusu – näillä vinkeillä kasvatat vetovoimaasi

Pelkkä skorpionin katse lumoaa, mutta vesimies tihkuu karismaa päästä varpaisiin. Ujo rapu ja neitsyt taas jäävät usein seinäruusuiksi. Lue, millä tähtimerkeillä on eniten karismaa!

Teksti:
Janica Brander
Kuvat:
Istock

Ravun kannattaisi käyttää intensiivistä katsettaan entistä rohkeammin!

Pelkkä skorpionin katse lumoaa, mutta vesimies tihkuu karismaa päästä varpaisiin. Ujo rapu ja neitsyt taas jäävät usein seinäruusuiksi. Lue, millä tähtimerkeillä on eniten karismaa!

Oinaan (21.3.–20.4.) rohkeus lumoaa

Oinas pursuaa kiehtovaa elämännälkää. Hänen rohkeutensa saa muut ihmiset kiinnostumaan hänestä, niin ujot kuin uskaliaatkin.

Aremmat ihmiset kuuntelevat tarinoita oinaan seikkailuista lumoutuneina. He toivovat, että olisivat yhtä meneviä ja päättäväisiä. Oinaat ovat myös rohkaisevia esikuvia vaikeuksien kanssa kamppaileville ihmisille. Kuuluisia karismaattisia oinaita ovat esimerkiksi Lady Gaga, Aretha Franklin, Robert Downey Jr. ja Marlon Brando – kaikki vangitsevia esiintyjiä.

Oinas kiehtoo myös vertaisiaan. Dynaaminen sisupussi on heille haaste. Kun oinas tapaa kaltaisensa, parin välillä on samanlaista sähköä kuin Scarlettin ja Rhettin suhteessa Tuulen viemää -elokuvassa. Toinen seikkailija haluaa voittaa oinaan puolelleen, aivan kuten Rhett Scarlettin.

Lue myös: Oinaan luonnehoroskooppi

Härkä (21.4.–20.5.) pitää kynttiläänsä vakan alla

Härkä ei ole kaikkein karismaattisin horoskooppimerkki, sillä hänen ulkokuorensa on arkinen. Härkä on tarkkailija, joka pitää vakkansa kannen alla.

Härkä ei tykitä vitsejä, vaan kuuntelee. Jos härkä on huonolla tuulella, hänellä ei ole motivaatiota tutustua muihin. Kuorensa alla hän on salaa huomionkipeä, ja seinäruusuksi jääminen ärsyttää. Sen sijaan, että härkä tekisi asialle jotakin, hän kuitenkin kiukuttelee ja kadehtii karismaattisempia ihmisiä.

Härkä antaa itsestään kiinnostavamman vaikutelman, jos hän satsaa vuorovaikutukseen. Virittele keskustelua aktiivisemmin ja osoita, että kuuntelet muita. Hillittyä, mutta intensiivistä härkächarmia on esimerkiksi George Clooneyssa, Grace Jonesissa, Michelle Pfeifferissa ja Pierce Brosnanissa.

 Lue myös: Härän luonnehoroskooppi

Kaksoset (21.5.–21.6.) on karismaattinen puhuja

Kaksoset on erittäin karismaattinen horoskooppimerkki. Hänen puhelahjansa ovat omaa luokkaansa, ja hän on hauska, älykäs ja leikkisä.

Kaksosella on harvinainen taito olla yhtä aikaa sivistynyt ja kepeä. Hän tuntee viimeisimmät julkkisjuorut, mutta pystyy keskustelemaan myös kirjallisuudesta ja musiikista. Hänellä on myös loistava tilannetaju. Kaksoset ei saata muita noloon asemaan tai korosta itseään heidän kustannuksellaan.

Kaksoset ovat loistavia viihdyttäjiä ja tunteisiin vetoavia puhujia, jotka kohottavat juhlissa maljoja. Marilyn Monroe, John F. Kennedy, Johnny Depp ja Prince ovat esimerkkejä valovoimaisista kaksosista. Verbaaliakrobatian lisäksi he hätkähdyttivät hymyllään, kehonkielellään ja pukeutumisellaan.

Lue myös: Kaksosten luonnehoroskooppi

Rapu (22.6.–22.7.) vetäytyy valokeilasta

Melko harvaa rapua voi kuvailla karismaattiseksi. Ravut ovat ujoja tarkkailijoita ja kuuntelijoita, jotka eivät jää mieleen ensitapaamisen jälkeen.

Ravulla on kuitenkin värikäs mielikuvitus. Hän ei vain osaa ja halua paljastaa sitä, koska pelkää torjuntaa. Ravun kannattaa kertoa rohkeammin ideoistaan ja osaamisestaan, sillä hänen sisäinen maailmansa on maaginen. Ujostellessaan rapu laskee katseensa. Hänen kannattaisi käyttää intensiivistä katsettaan rohkeammin.

Ravuissa on paljon taiteilijoita, ja toisinaan syntyy persoonallisia poikkeusrapuja. Tällaisia ovat Tom Cruise, Missy Elliott, Frida Kahlo ja George Michael. Sensitiivisyys ja shokeeraavuus yhdistyvät heissä ainutlaatuisella tavalla. Näyttävyytensä alla heissä on myös jotain salaperäistä.

Lue myös: Ravun luonnehoroskooppi

Leijona (23.7.–22.8.) on kiehtova päästä varpaisiin

Kappaleet, joissa kuvaillaan ihmistä, jonka pelkkä kävelytyyli saa katsojat hulluiksi, kertovat leijonasta. Hän on päästä varpaisiin puoleensavetävä.

Osa leijonan karismasta muodostuu hänen ekstroverttiydestään: hän nauraa ja naurattaa. Osa on sanatonta vetovoimaa, jota on vaikea konkretisoida. Leijonan karisma muodostuu vaanivista katseista, ylväästä ryhdistä ja keimailevasta kehonkielestä. Myös leijonan älykkyys on seksikästä, ja hän tuntee itseään kiinnostavat aiheet perin pohjin.

Paras esimerkki karismaattisesta leijonasta on Madonna. Hänellä on tälle horoskooppimerkille tyypillinen, vangitseva katse. Myös Jennifer Lopez ja Robert Redford ovat seksikkäitä tähtileijonia. Barack Obama taas on tyyppiesimerkki asiallisesta leijonasta, jonka viisaus vakuuttaa.

Lue myös: Leijonan luonnehoroskooppi

Neitsyt (23.8.–22.9.) nyhvää ja ujostelee

Neitsyt ei ole erityisen mieleenpainuva horoskooppimerkki. Hän vaikuttaa tylsältä, ja hänen lumoavat piirteensä paljastuvat tutustumisen ja keskustelun kautta.

Neitsyt on esteetikko, mutta myös rationalisti. Järki kahlitsee hänen mielikuvitustaan, ja hänellä on ikävä tapa latistaa muidenkin innostus. Neitsyt ajattelee paljon ja riskikeskeisesti. Hän on kova hermoilemaan, eikä hän heittäydy seikkailuihin, jotka tekevät ihmisestä kiinnostavan.

Neitsyen kannattaa luottaa itseensä ja hullutella. Hän on viihdyttäjänäkin perfektionisti, joka jättää itsestään ainutlaatuisen jäljen, kuten Freddie Mercury ja Michael Jackson. Sophia Loren ja Greta Garbo taas ovat salaperäisiä neitsyitä. Heidän karismansa on sekoitus varauksellisuutta, seksikkyyttä ja eleganssia.

Lue myös: Neitsyen luonnehoroskooppi

Vaaka (23.9.–22.10.) tihkuu eleganttia charmia

Vaaka on tähtiradan miellyttävin horoskooppimerkki. Hän on charmantti, hauska ja huomioiva. Vaa’alla on pilke silmäkulmassa, mutta hän ei ole koskaan mauton.

Vaaka on kaikkien kaveri, josta kenelläkään ei ole pahaa sanottavaa. Hän kuuntelee muita ja hyväksyy erilaiset maailmankatsomukset, on kohtelias ja välitön. Vaaka on myös sopivasti ilkikurinen ja flirtti. Hän saattaa heittää rohkean vitsin, mutta hymyilee niin kauniisti, ettei kukaan loukkaannu, vaikka poskia punoittaa.

Vaa’assa on vanhanajan eleganssia. Hyviä esimerkkejä tällaisesta karismasta ovat Kate Winslet ja Gwyneth Paltrow. Viihdyttäviä ja flirttailevia vaakoja ovat Will Smith ja Snoop Dogg. Viihdyttäjävaa’asta huokuu rentous. Hän suorastaan nauttii, kun hän vain katselee yleisöä, ja hihitys yltyy.

Lue myös: Vaa’an luonnehoroskooppi

Skorpionissa (23.10.–22.11.) on mystistä magiaa

Skorpioni huokuu salaperäistä karismaa. Tämä syvissä vesissä uiva, intuitiivinen horoskooppimerkki nostattaa sekä kiinnostusta että pelkoa.

Skorpionilla on harvinaista hiljaista vetovoimaa. Hän käyttää eleitään ja silmiään niin taitavasti, että kaikki huomaavat hänet, vaikka hän seisoisi nurkassa vaitonaisena. Skorpioni on erittäin seksuaalinen ja hänellä on voimakas alitajunta. Toisinaan tuntuu kuin hän lukisi muiden ajatukset ja riisuisi heidät katseellaan.

Ville Valo, Katariina Souri ja Scarlett O’Haraa esittänyt Vivien Leigh ovat tumman karisman kiteytymiä. Hillary Clinton ja ympäristöaktivisti-näyttelijä Leonardo DiCaprio ovat puheliaampia skorpioneja. He omistautuvat  intohimolleen, ja se tekee heistä vahvoja ja kiehtovia.

Lue myös: Skorpionin luonnehoroskooppi

Jousimiehen (23.11.–22.12.) kiinnostuneisuus kiinnostaa

Jousimiehet ovat pidettyjä ihmisiä. He ovat kiinnostavia, koska he uskaltavat tehdä epäsovinnaisia valintoja. Heistä pulppuilee loputon innostus koko maailmaa kohtaan.

Jousimiehet ovat loistavia seuranpitäjiä. He ovat hauskoja ja uteliaita, ja vaikka jousimiehellä on iso ego, hän kuuntelee muita. Ujot ihmiset ovat otettuja, kun supliikki maailmanmatkaaja katsoo heitä silmiin ja kysyy, mitä ajattelet tästä. Jousimies on myös persoonallinen pukeutuja, mikä kasvattaa hänen karismaansa.

Tina Turner on lämmin ja valovoimainen jousimiesartisti, Nicki Minaj rohkea ja räävitön. Brad Pitt on monipuolinen jousimies. Hän loistaa niin draamarooleissa kuin komedioissakin. Samuel L. Jacksoniin kiteytyy coolius – ja sitä jousimies todella on.

Lue myös: Jousimiehen luonnehoroskooppi

Kauris (22.12.–19.1.) on suorittava seinäruusu

Kauris ja karisma eivät yleensä sovi samaan lauseeseen. Kauris on enemmänkin taiteilijoiden takakireä paimentaja kuin huomion keskipiste.

Kauris on kiinnostunut periaatteista, työstä ja tavoitteista. Hän kaipaa tunnustusta, mutta ei kehtaa kerjätä sitä. Moni kauris on vetäytyvä ja kuivakka tyyppi. Toisinaan kauriin kunnianhimo on kuitenkin tekijä, joka luo häneen hohdetta. Hän on valmis nälkälakkoon ja oikeustaisteluihin saadakseen haluamansa. Tämä sulattaa älykköjen sydämet.

Kauris muuttuu hurjasti kiinnostavammaksi, jos hän unohtaa normit ja uskaltaa heittäytyä. Hänellä on ideoita ja voimaa, mutta hänen pitää astua esiin. Rohkeasti omaa tietään kulkevia, karismaattisia kauriita ovat David Bowie, Elvis Presley, Marlene Dietrich ja Patti Smith.

 Lue myös: Kauriin luonnehoroskooppi

Vesimies (20.1.–19.2.) on toisesta maailmasta

Vesimies on kiehtova horoskooppimerkki, vaikka hän ei ole porukan äänekkäin persoona. Hänestä huokuu älyä, itsepäisyyttä ja jotakin yliluonnollista.

60-luvun loppu mullisti kulttuurimme, eikä kautta kutsuta turhaan vesimiehen ajaksi. Vesimies tuntuu näkevän tulevaisuuteen. Hän tekee jo tänään valintoja, jotka ovat huomenna arkipäivää. Silloin visionäärin mielessä on taas jotain aivan muuta. Vesimiehessä on myös seksuaalista, kokeilunhaluista karismaa.

Mozart oli hurmaava ihmelapsi, joka oli liikaakin aikaansa edellä. James Dean loi nuorisokulttuurin, mutta näytteli uskottavasti myös vanhusta. Oprah Winfrey tuntuu tietävän kaikesta kaiken, ja Twin Peaksin Audreyta näytellyt Sherilyn Fenn on mystisen eroottinen.

Lue myös: Vesimiehen luonnehoroskooppi

Kalat (20.2.–20.3.) kujertaa vastustamattomasti

Kalat on hurmaava luonnonlapsi. Hänellä on suloinen nauru ja oudot jutut. Kalat on hyväntuulinen höpsö nuivien aikuisten maailmassa.

Kalat ei änkeä valokeilaan, mutta hän hurmaa yleisönsä nopeasti päästyään jutulle. Kalat on samaan aikaan seksuaalinen, mutta viaton. Hän herättää muissa suojelusvaiston. Kalat on kuin ihmeellinen perhonen, jonka moni haluaa haaviinsa. Jämähtäminen kuitenkin kyllästyttää kaloja. Karisma katoaa, ja hänestä tulee kiukuttelija.

Elizabeth Taylorissa oli sulokkuutta, vaaraa ja temperamenttia. Myös Steve Jobsia kuvailtiin sekä hurmaavaksi että sietämättömäksi. Bruce Willis on hauska ja flirttaileva kalat, ja hänen naispuolinen vastineensa on Drew Barrymore.

Lue myös: Kalojen luonnehoroskooppi

Lähteet: Bustle, The Famous People, Yourtango

X