Horoskooppimerkit

Pomohoroskooppi: Rapu

Teksti:
Anna.fi

Rapu-pomo tunnetaan työyhteisössä herkkyydestään ja taloudellisesta terävyydestään.

Pomohoroskooppi

Ravun merkkiä hallitseva Kuu dominoi feminiinistä energiaa ja tunteita. Siksi tämän tähtimerkin alla syntyneet niin miehet kuin naisetkin ovat tunteellisia ja varsin herkkiä sanoille ja teoille. Rapu-pomo onkin toisinaan jopa yliherkkä kritiikille, joten on hyvä miettiä kaksi kertaa ennen kuin on vaarassa sanoa jotain, joka mahdollisesti haavoittaa häntä.

Saat luotua esimieheesi parhaan mahdollisen yhteyden, jos olet tietoinen hänen erilaisista tunnetiloistaan. Lähesty häntä kehitysehdotustesi kanssa silloin, kun hän on rauhallinen ja iloinen. Alavireinen Rapu on äkäinen ja kuoreensa vetäytyvä, joten silloin hänet kannattaa suosiolla jättää omiin oloihinsa.

Perusolemukseltaan lempeä Rapu suhtautuu varsin hyvin lapsiin ja työn ulkopuoliseen elämään liittyviin asioihin – ovathan hänelle itselleenkin perhe ja koti elämän tärkeimpiä arvoja. Onnellinen Rapu tuokin mielellään yhteenkuuluvuuden tunnetta myös työpaikallaan. Vaikka hän on toisinaan melko passiivinen, hän luo tiiviin suhteen niihin ihmisiin, joiden kanssa hän viihtyy.

Yksi syy siihen, miksi Rapu on todennäköisesti noussut esimiesasemaan, on hänen hyvä ymmärryksensä rahaa kohtaan. Hän ei ehkä pysty solmimaan miljoonien sopimuksia, mutta hän pystyy tehokkaasti minimoimaan yrityksessä taloudellisia vahinkoja. Lisäksi hänen askeettinen ja huolellinen perusluonteensa edesauttaa siinä, että hän on erinomaisen hyvä sulkemaan pois kaikki tarpeettomat menot. Kun haluat tehdä esimieheesi vaikutuksen, keskity siis projekteihin, joiden toteuttamiseen ei sisälly suuria taloudellisia riskejä.

Ravun monet ominaispiirteet tekevät hänestä synnynnäisesti taidokkaan johtajan. Lojaaliutensa ansiosta hän osaa tukea toisia hätätilanteessa ja hän ottaa monipuolisesti huomioon työntekijöidensä tarpeet. Vaikka hän on hienotunteinen ja auttaa mielellään toisia, päätöksenteossa hän on ehdoton: Rapu-pomo voi helposti hyödyntää pientä emotionaalista manipulointiakin, mikäli se on välttämätöntä toivotun tuloksen aikaansaamiseksi.

Vahvuudet:

  • Tunteellinen, harmoninen
  • Avulias, välittävä
  • Vakuuttava, vastuuntuntoinen
  • Hyvät synnynnäiset valmiudet johtajana toimimiseen

Heikkoudet:

  • Vaativa, omaa toisinaan kohtuuttomia odotuksia
  • Varautunut ja salaileva
  • Ei osaa aina käsitellä kritiikkiä
  • Voi tulla pienistäkin asioista kateelliseksi

Muista nämä:

  • Vaikka Rapu onkin perusluonteeltaan kiltti, älä koskaan aliarvioi hänen dominoivia puoliaan: hän on valta-asemastaan täysin tietoinen
  • Pomosi odottaa sinun ymmärtävän hänen toiveensa ja haluaa tulla arvostetuksi johtajana.
  • Hänelle merkkaa sääntöjä ja ohjeita enemmän se, että työyhteisön ihmiset ovat tunnetasolla samalla aaltopituudella.
  • Rapu-pomo haluaa kiivaan tehokkuusajattelun sijaan keskittyä siihen, että asiat rullaavat pehmeästi.

Katso kaikkien horoskooppimerkkien pomohoroskoopit!

Lue myös:

Työntekijähoroskooppi
Urahoroskooppi 2015 – Millainen olet töissä tähtimerkkisi mukaan?
Liikuntahoroskooppi – Liiku merkkisi mukaan!
Laihdutushoroskooppi – Millainen dieetti sopii tähtimerkillesi?
Seksihoroskooppi – Lue, millainen on horoskooppimerkkisi suhde seksiin

Teksti: Elina Järvi
Kuva: Colourbox

Lähteet: Monster: Career Advice, Futurescopes.com, Horoscope.com

X