Vuosihoroskoopit

Rakkaushoroskooppi 2018: Vesimies (21.1.–20.2.)

Tämä vuosi syventää ihmissuhteitasi ja raivaa esteitä rakkauden tieltä. Vuodessa on aivan erityinen lataus.

Teksti:
Kirsi Halla-Seppälä
Kuvat:
Istock

Tämä vuosi syventää ihmissuhteitasi ja raivaa esteitä rakkauden tieltä. Vuodessa on aivan erityinen lataus.

Vuosi 2018 voi parhaimmillaan olla sinulle reippaan etenemisen ja poikkeuksellisen energian aikaa. Mutta ensin on tehtävä tilaa uudelle raivaamalla vanhat rajoitukset pois tieltä.

Vuodessa on aivan erityinen lataus, ja eteen voi tulla tilanteita, joissa menneisyyden kohtaaminen ja vanhojen langanpäiden solmiminen on ensiarvoisen tärkeää ja vapauttavaa.

Vesimiehet saavat tänä vuonna sekä auringonpimennyksen helmikuussa että kuunpimennyksen heinäkuussa omassa merkissään. Tällä on voimakkaasti puhdistava ja vanhan elämän rakenteita ravisteleva vaikutus.

Luvassa uusia vaiheita

Vuoden alkupuoli on rakkauselämän kannalta kaikkein merkittävin ajankohta, kun sekä Venus että ”parisielu asteroidi” Juno ovat Vesimiehen merkissä tekemässä uusia aloituksia. Uudet aloitukset eivät tietenkään aina tarkoita uusia ihmisiä ja uusia suhteita, vaan myös uutta vaihetta jo olemassa olevassa parisuhteessa.

Olet vapaa sielu, mutta yleensä parisuhteissasi syvästi sitoutuva ja pysyvyyttä arvostava. Tämä vuosi syventää ihmissuhteitasi ja raivaa esteitä rakkauden tieltä.

Vuoden 2018 avainsanat ovat puhdistus ja uudet aloitukset.

Lue myös muiden horoskooppimerkkien ennusteet.

Parin rakkaushoroskooppi

Ovatko tähdet rakkautenne puolella? Testaa, miten sinun ja rakkaasi tähtimerkit sopivat yhteen ja millaisia haasteita ja vahvuuksia suhteessanne on.

X