Horoskooppimerkit

Työntekijähoroskooppi: Kauris

Teksti:
Anna.fi

Kauris on työntekijänä kunnianhimoinen, luotettava ja ahkera. Olipa tiimi tai työyhteisö millainen tahansa, hänellä on kyky nähdä siinä aina omat etunsa.

Työntekijähoroskooppi

Kauris on työssään onnellisimmillaan silloin, kun hänellä on liikaa tekemistä. Hän tarvitsee tunnetta siitä, että häntä tarvitaan. Kauris haluaakin itselleen mahdollisimman monenlaisia projekteja ja paljon vastuuta. Kaikkein masentavin näkymä on se, että hän jumittuisi työssään rutiininomaisiin tehtäviin ilman mahdollisuuksia edetä vastuullisempiin toimiin.

Kauriin kohdalla on tärkeintä tiedostaa, että hänen tyynen ja hiljaisen kuorensa alla on erittäin kunnianhimoinen ydin. Kunnianhimon kylkiäisenä tulee myös tarve kehittää itseään jatkuvasti. Ammatillisesti hänen ainoa tavoitteensa on edetä yrityksessä johtajan asemaan.

Kaurista motivoi ennen kaikkea arvovallan saaminen ja status, jonka voi saavuttaa vain organisaation korkeimmalla portaalla. Hän ei ole sisimmissään tyytyväinen työhuoneeseen merinäköalalla ja nimellisiin bonuksiin, vaan odottaa tulevansa palkituksi kovasta työstään mahdollisuutena edetä.

Kauris pärjää loistavasti hankalienkin asiakkaiden kanssa, koska hänen kestävyytensä on huippuluokkaa, eikä hän anna helposti periksi ennen kuin tavoitteet on saavutettu. Toisaalta tunnollisuus voi paisua niinkin liialliseksi, että hän ylenpalttisesta huolellisuudestaan ja omistautuneisuudestaan huolimatta parjaa itseään.

Vahvuudet:

  • Ahkera, itsevarma, vakaa
  • Omaa loistavat organisointitaidot
  • Kunnianhimoinen, määrätietoinen
  • Erinomaiset lahjat johtajana toimimiseen

Heikkoudet:

  • Dominoiva, itsepäinen, vaativa
  • Taipumus kontrolloida toisia
  • Vaikuttaa ajoittain kylmältä

Katso kaikkien horoskooppimerkkien työntekijähoroskoopit!

Lue myös:

Urahoroskooppi 2015 – Millainen olet töissä tähtimerkkisi mukaan?
Laihdutushoroskooppi – Millainen dieetti sopii tähtimerkillesi?
Seksihoroskooppi – Lue, millainen on horoskooppimerkkisi suhde seksiin
Liikuntahoroskooppi – Liiku merkkisi mukaan!

Kuva: Colourbox
Teksti: Elina Järvi

Lähteet: Sulekha.com: Blogs, Futurescopes.com, Mystical Blaze

X