Horoskooppimerkit

Työntekijähoroskooppi: Rapu

Teksti:
Anna.fi

Kuun ohjaamat Rapu-ihmiset ovat työntekijöinä suostuvaisia, lojaaleja ja hyvin tunteellisia.

Työntekijähoroskooppi

Rapu ei tee työtä ruokkiakseen egoaan, vaan työ on hänelle puhtaasti väline saada palkkaa. Hänen motivaationsa työelämässä on ennen kaikkea turvallisuus. Hän työskentelee vakaasti ja on yleensä hyvin luotettava. Hän saapuu paikalle ajoissa ja tekee sen, mitä häneltä odotetaan.

Rapu pysyy erossa valtataisteluista, eikä hän loukkaannu siitä, että joku muu työyhteisössä saa hyödyn hänen itsensä sijaan. Hän hyväksyy useimmiten tilanteet sellaisena kuin ne tulevat, sillä Rapu näkee tämän asenteen vievän häntä urassa eteenpäin.

Rapu on työntekijänä tuottoisin silloin, kun hänellä on takanaan kollegoidensa kannustus. Ympäristössään viihtyvä Rapu tuo työpaikalle valoa, iloa ja positiivisuutta, joka parantaa yleistä luovuutta. Hän on hyvin tarkkanäköinen työkavereidensa tunteita aistiessaan.

Ravun herkkä persoonaa saa aikaan sen, että hän vetäytyy kuoreensa pientäkin kritiikkiä kohdatessaan. Hän saattaakin kylmää kyytiä saadessaan puhjeta työpaikalla kyyneliin. Kun hän vaipuu synkkiin oloihin, häntä on lähes mahdoton saada takaisin reippaaseen mielentilaan ennen kuin hänen olonsa luontaisesti kohentuu.

Vahvuudet:

  • Tunteellinen, harmoninen
  • Avulias, välittävä
  • Vakuuttava, vastuuntuntoinen
  • Hyvät synnynnäiset valmiudet johtajana toimimiseen

Heikkoudet:

  • Vaativa, omaa toisinaan kohtuuttomia odotuksia
  • Varautunut ja salaileva
  • Ei osaa aina käsitellä kritiikkiä
  • Voi tulla pienistäkin asioista kateelliseksi

Katso kaikkien horoskooppimerkkien työntekijähoroskoopit!

Lue myös:

Urahoroskooppi 2015 – Millainen olet töissä tähtimerkkisi mukaan?
Laihdutushoroskooppi – Millainen dieetti sopii tähtimerkillesi?
Seksihoroskooppi – Lue, millainen on horoskooppimerkkisi suhde seksiin
Liikuntahoroskooppi – Liiku merkkisi mukaan!

Kuva: Colourbox
Teksti: Elina Järvi

Lähteet: Sulekha.com: Blogs, Futurescopes.com, Mystical Blaze

X