Horoskoopit

Kesähoroskooppi 2019: leijona (23.7.–22.8.)

Kesä on leijonien aikaa. Tunnet itsesi energiseksi ja tarmokkaaksi. Saatat aistia vatsanpohjassasi pientä kutkutusta, joka viestii, että jotain odottamatonta on tapahtumassa.
6.6.2019 Teksti: Kirsi Halla-Seppälä Kuvat: Ulla Sainio

Leijonilla tuntuu riittävän energiaa ja tarmoa tänä kesänä niin paljon, että aurinkotuolissa istuskelu tai rantakalliolla lukeminen tuskin tulevat kuulumaan kesän mieluisimpaan ohjelmaan.

Kesän parhaat hetket

Kesäkuussa on suurta odotuksen tuntua ilmassa; tunne siitä, että jotain jännittävää on tapahtumassa ihan pian, voi kutkuttaa vatsanpohjassa, vaikka mitään järkevää syytä tälle tuntemukselle ei välttämättä löydykään.

Kesän onnistumiset

Heinäkuussa energiaa ja toimintaa edustava soturiplaneetta Mars siirtyy leijonan merkkiin aktivoiden ja innostaen ties mihin uusiin harrastuksiin tai seikkailuihin. Vähän malttia ja harkintaa kuitenkin tarvitaan, että pahimmilta kommelluksilta ja väärinkäsityksiltä vältytään, koska Merkurius perääntyy leijonassa 7.–20.7. Silloin kannattaa ottaa rennosti ja olla tekemättä mitään vakavia, pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia sopimuksia tai päätöksiä.

Tästä huolimatta tunnut olevan onnettaren lempilapsia tänä kesänä – sekä heinäkuu että elokuu ovat sinulle yhtä aikaa kovin inspiroivaa ja nautinnollista aikaa.

Lue myös, mitä kesähoroskooppi 2019 ennustaa muille horoskooppimerkeille:

Annan suuri kesähoroskooppi 2019: haasteet, onnistumiset ja mahdollisuudet