Kiinalainen horoskooppi

Kiinalainen horoskooppi 2015: Vuohi

Teksti:
Anna.fi

Vuohen vuosi 2015 tulee olemaan tämän merkin alla syntyneille onnellinen ja täynnä kunnianhimoa.

Kiinalainen horoskooppi 2015: vuohi

Vuohi arvostaa sääntöjä ja järjestystä, ja onni on usein hänen puolellaan. Merkin länsimainen vastine on Rapu.

Yleiskatsaus

Menestyt Vuohen vuonna kaikessa, mihin ryhdyt. Tartu siis rohkeasti kaikkiin tilaisuuksiin, jotka koputtelevat ovellasi. Koska Vuohi on kiinalaisen horoskoopin kahdeksas merkki, tuo numero kahdeksan sinulle erityistä onnea.

Vuohi voi olla joidenkin asioiden suhteen arka, mutta kun hän tarttuu toimeen, hän suhtautuu tekemiseensä varsin intohimoisesti. Vuosi 2015 avaakin eteesi uusia, luovia polkuja. Urasi kääntyy uuteen yllättävään, mutta tervetulleeseen, suuntaan.

Kun sinut on varustettu Vuohen asenteella ja temperamentilla, mikään este ei ole sinulle liian suuri voitettavaksi. Tietty varovaisuus on tosin hyvä muistaa, ettet anna menestyksen nousta hattuun. Jos niin käy, työstämäsi asiat menevät helposti poskelleen.

Ihmissuhteet ja rakkaus

Vuohi on tunnettu herkkyydestään, vaikka hänellä onkin kyky piilottaa tunteensa ja esiintyä ulospäin ujona ja pidettyväisenä. Keskustelujen myötä käy nopeasti selväksi, että hän on hyvätapainen, älykäs ja inspiroiva.

Rakkaudessa asiat eivät ole aina sujuneet mutkattomasti, mutta älä silti tuskastu. Kärsivällisyys ja pysyvyys ovat ne pääelementit, joista sinun on nyt hyvä ammentaa. Olet tänä vuonna ihmissuhteesi dominoiva osapuoli. Vuosi 2015 on kokonaisuudessaan hyvä rakkauden, romanssin, perheen ja ystävyyssuhteiden osalta.

Ennusteen mukaan tapaat loppukeväällä – tai viimeistään syksyllä – ihmisen, joka voi olla elämäsi rakkaus. Jos olet jo suhteessa, huolehdi romantiikan säilymiseksi siitä, että vietät riittävästi laatuaikaa kumppanisi kanssa. Pienetkin huomionosoitukset kantavat hedelmää pitkään. Pariutunut Vuohi saattaa mennä tänä vuonna naimisiin tai perustaa perheen. Vuoden aikana myös seksielämäsi tulee kohenemaan: nyt onkin hyvä sauma nostaa seksuaalisuutesi uusiin sfääreihin.

Sinkkuna elävän Vuohen ei pitäisi käyttää liikaa aikaa siihen, että hän yrittää väkisin löytää elämänsä rakkauden vuoden 2015 aikana. Kun opit olemaan onnellinen ja nauttimaan normaalista arjesta, etsimäsi ihminen tulee vastaan omia aikojaan.

Olet jo jonkin aikaa kyseenalaistanut ystäväsi lojaaliutta. Vietä hänen kanssaan aikaa selvittääksesi, onko epäilyillesi jokin syy. Jos hän ei vaikuta kovin kiinnostuneelta ystävyydestänne ja ottaa sen itsestäänselvyytenä, harkitse, kannattaisiko sinun katkaista välit häneen ja jatkaa eteenpäin.

Perhesuhteiden osalta joudut kohtaamaan muutamia metkuja sukutapaamisissa. Lähipiiriisi kuuluu pari ihmistä, jotka muistuttavat värikkyydellään lähinnä sarjakuvahahmoja. Älä kuitenkaan varaa heille vielä terapiaistuntoja, sillä vaihe on ohimenevä ja toivottaa tervetulleeksi sen lempeän kauden, joka on perhepiirissäsi vuorossa seuraavaksi.

Terveys

Vuohi aloittaa usein vuoden “väärällä jalalla”, mutta mitä pidemmälle kevät etenee, sitä paremmaksi olosi muuttuu. Kunhan muistat säilyttää positiivisen asenteesi, vastassa ei ole mitään, mistä et selviytyisi.

Vuohen näköpiirissä ei ole vuonna 2015 suurempia terveyshaasteita, mutta sisälläsi elää suuri tarve kohentaa terveyttäsi. Jotta se toteutuu, sinun täytyy tehdä muutamia suuria muutoksia elämäntavoissasi, ruokavaliossasi ja kuntoilutottumuksissasi. Satsaa myös henkiseen hyvinvointiin esimerkiksi joogan ja meditoinnin kautta. Vältä houkutuksia, jotta elämäsi pysyy mahdollisimman hyvin kurssissa.

Ura

Vuohelle on erityisen tärkeää, että työ tekee hänet onnelliseksi. Vuohi on luova ja taiteellinen, ja se tekee hänestä menestyvän esimerkiksi suunnittelun tai musiikin saralla. Hän ei erityisemmin nauti perinteisestä päätetyöskentelystä, joten toimintaa ohjaa voimakas tarve etsiä jatkuvasti uusia väyliä luovuudelle.

Vuohi sopii erinomaisesti ryhmätyöskentelyyn, mutta joutuu toisinaan kohtamaan työympäristössään haasteita arkuutensa vuoksi. Tästä syystä voi kestää vuosia, ennen kuin hän on valmis siirtymään johtotehtäviin – vaikka ammatilliset edellytykset olisivat olleet olemassa jo paljon aikaisemmin.

Raha

Vuoden 2015 ennuste näyttää uran osalta menestyksekkäältä, sillä kaikki planeetat ja syntymäkarttasi tähdet ovat puolellasi. Pankkitilisi saldo saattaa silti heitellä vuoden aikana korkeasta matalaan, joten säästeliäisyyteen on syytä. Sinun ei tarvitse varsinaisesti murehtia, mutta laiskaksi ei kannata heittäytyä.

Kiinalaisen horoskoopin näkymien mukaan tänä vuonna päätulosi lähteenä voi olla jokin sellainen, joka on alkujaan ollut vain harrastus. Omistaudu tälle tekemiselle ja varjele sitä. Säästä rahaa aina silloin, kun pystyt, sillä jokainen taiteilija tietää, että elämään kuuluu myös taloudellisesti laihoja aikoja. Älä kuitenkaan anna rahan – tai pikemminkin sen puutteen – rajoittaa taiteellista tekemistäsi. Uskalla toteuttaa ammatillisia unelmiasi.

Uusien haasteiden myötä Vuohi kohtaa tänä vuonna työelämässään paljon paineita, mutta kova työnteko palkitaan moninkertaisesti. Palkkasi todennäköisesti nousee ja etenet urallasi.

Lähteet: Mysticscripts.com ja Sunsigns.org Kuva: Colourbox.com

Katso muiden merkkien Kiinalaiset horoskoopit vuodelle 2015!

Lue myös:

Vuohen luonnekuvaus Kiinalaisen horoskoopin lukeminen Kiinalainen horoskooppi − Elementit ja tuntihallitsija

X