Kuukausihoroskoopit

Maaliskuun kuukausihoroskooppi 2020

Teksti:
Sissi Sundell
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Vuosikymmenen alku jatkuu maaliskuussa yhtä isona ja merkityksellisenä kuin se on tammikuussa alkanut. Olemme edelleen tekemisissä isojen valintojen kanssa. Jos 20-luku olisi kirja, kirjailijalle täytyisi kyllä lähettää oikein onnittelut päräyttävästä alusta. Joka on tietysti kirjan kiinnostavuuden kannalta todella tärkeä. Pluto on edelleen tärkeässä asemassa pakottamassa meitä omalla haastavalla tavallaan valintoihin. Maaliskuussa juttusille Pluton kanssa tulevat – ja tietysti yhtä aikaa – Jupiter ja Mars. Näiden kolmen yhtymä on tarkasti ottaen maaliskuun 23. päivä, jolloin Aurinko on juuri siirtynyt Oinaan merkkiin. Tämä ajankohta on aivan hullun energinen, ja taas kerran, hyvässä ja pahassa.

Hyvässä elämänasetelmassa tämä voi toimia lähtölaukauksena suurille kehitysaskelille tai miksei myös menestystien välietappina tai jopa maalinauhana. Toisaalta yksilöllisten ja persoonallisten tavoitteiden ja toiveiden sekamelska voi aiheuttaa rankkaa sosiaalista kaaosta, väärinymmärtämistä ja vallan väärinkäyttöä. Motiiveja on aika vaikea sovittaa yhteen, jos kaikki toimivat lyhytnäköisesti oman edun nimissä. Alkukuuta hämmentää myös peruuttava Merkurius, jonka suunta kääntyy edistyväksi ottaen myös mukaansa Saturnuksen väistämättömyyttä ja järkähtämättömyyttä. Kaikille hyvä aika vakaiden päätösten teolle on maaliskuun puolivälissä. Sitten tuon seuraavan viikon läpi kannattaa mennä tämän järkähtämättömän päätöksen kanssa. Päätös kannattaa tehdä suurella huolella, koska sen todellinen laatu näkyy kuun vaihtuessa huhtikuuksi.

Venus, joka aika pitkälle määrittelee meidän elämämme perustaa ja sosiaalisten suhteiden laatua, saa merkittävimmän laatunsa kuukauden ensimmäisellä viikolla kohdatessaan Uranuksen. Silloin huikean uudistavat ja eteenpäin pyrkivät ajatukset, tunteet ja teot saavat normaalit kuviot aikamoiseen turbulenssiin. Kuten aina astrologian kanssa: viimeinen sana on ihmisellä itsellään. Koska me olemme vapaita olentoja, tähdet vain vihjaten kertovat meille elämämme ihmeistä. Me päätämme itse omassa vapaudessamme mitä me vapaudella tässä kohdassa teemme. Nyt me kysymme itseltämme, mitä vapaus minulle tarkoittaa: sitoudunko vapaan päätöksen pohjalta, irroitanko, etsinkö… Minkä päätöksen olen valmis tekemään, jotta elämäni olisi enemmän itseni näköistä, mutta ei kuitenkaan yksinäistä…

Oinas

Sisäinen ”ratkaisemisen pakko” on Sinulle aika ahdistavaa. Jos katsot tarkemmin ja rauhallisemmin oman elämäsi tilannetta, huomaat, että pääosin kaikki on kuitenkin ihan hyvin ja ihan hyviä asioita tapahtuu. Nekin, jotka eivät ihan yhtä makealta maistu, saattavat pian osoittaa oman siunauksellisuutensa. Sinulle tämä mainittu päätöksen tekeminen voi olla todella tärkeä, jotta et sekoa ihan täydellisesti tilanteen monimutkaisuuteen myöhemmin kuukauden aikana.

Rakkaus

Sinulle muutokset tekevät nyt todella hyvää. Älä siis vastusta niitä. Kuitenkaan oman aktiivisuuden harrastaminen ratkaisujen edistämisessä ei ole kovin hyvä juttu. Toimit nyt varsin helposti äkkipikaisesti ja harkitsemattomasti. Vaikka et tarkoittaisi provosoida, saatat ilmaista asiasi kulmikkaasti ja epäselvästi. Kun asiat etenevät omalla painollaan ja luonnolliseen tahtiin, pääset kokemaan sen, miten Sinun ei tarvitsekaan olla suoraan vastuussa kaikesta positiivisesta muutoksesta elämässäsi.

Härkä

Takoa pitää niin kauan kuin rauta on kuumaa. Alkukuukausi on hieman sekavampaa aikaa ja sitten kun kuukausi kypsyy loppua kohti, alkaa Sinullakin suuri energialataus olla hiipumassa. Härillähän on ollut varsin hyvää aikaa vähän pitempäänkin, ainakin astrologisesti asiaa tarkastellen. Uranus merkissäsi aktivoituu aika ajoin, joten sen tuomat edut – ja toisaalta haasteet – tulevat olemaan ”voimana kanssasi”. Maaliskuu on Sinulle aikaa, jolloin asioita on paras viedä huolella loppuun asti.

Rakkaus

Puhuin tuossa juuri tuosta Uranuksen aktivoitumisesta. Nyt juurikin Venus saapuu merkkiisi ja on yhtymässä Uranuksen kanssa kuukauden ensimmäisen viikon lopussa. Tämä lupaa koko kuukaudelle hyvin intensiivistä rakkauselämää, jossa katsotaan eteenpäin ja unelmoidaan. Joko yhdessä tai erikseen. Koska Uranus nostaa pintaan vahvasti vapauden teemoja, saatamme tehdä myös hätiköityjä ja harkitsemattomia ratkaisuja. Niinpä Uranus/Venus -tunnelmassa kannattaa aina muistaa myös se, mikä on jo hyvää.

Kaksonen

Joko odotat vielä hetken tai sitten teet aikamoisen uskonloikan… Nyt luova voima ja oma totuus käyvät suorastaan ylikierroksilla ratkaisemassa käytännön elämän ongelmia. Sinulla on pakko olla oikea motiivi ja oikea tilaisuus, jottei homma mene ihan metsään. Jos yllätät itsesi yhtään selittelemästä omaa ratkaisuasi itsellesi tai muille kannattaa ehkä painaa mieluummin jarrua kuin kaasua. Sisäinen tunnelma on sellainen, että olisi pakko tehdä jotakin, mutta siltikään ei kannata tehdä huonoa ratkaisua.

Rakkaus

Vähän kaksijakoista (Kaksosilla!) on rakkaudessakin. Tunnet todella vahvaa halua omistautua suhteelle ja syventää sitä. Ja sen aika tuntuukin olevan. Kuukauden loppupuoli on taas altis kaikenlaiselle tunnekuohuilulle. Tämän aiheuttaa se, että on aika vaikea saada selvää, mitkä itse kunkin odotukset ja todelliset tunteet ovat. Kun haluaisi luoda tukevampaa pohjaa, on vähän raskasta huomata, kuinka vaikea toista on tuntea. Kärsivällisyyttä, sillä ensi kuussa Venus saapuu merkkiisi ja pysyy siellä todella pitkään.

Rapu

Nyt on pikkaisen pakko vaan mennä eteenpäin. Aika isoksi tuntuvat kuviot paisuvan, mutta Sinulla on nyt herkkyyttä ja kykyä aistia, mitä reittiä tässä hämärässä on paras kulkea. Alkukuukausi on Sinulla peruuttavan Merkuriuksen takia aika hankala, eikä asioiden etenemistä kannata yrittää jouduttaa yhtään ylimääräisesti. Menet vain virran mukana rohkeasti ja vältät pahimpia kivikkoja. Loppukuussa on aika lisätä omaa panosta. Nämä panokset täytyy kyllä asettaa ihan omilla ehdoilla ja omille suosikeille.

Rakkaus

Viime kuun jännitteet ovat varmasti saaneet jotakin Sinussa liikkeelle. Kuukausi näyttää ihmissuhteissa oikein hyvältä. Nyt rakennetaan pohjaa vähän uusilla ehdoilla ja uuden aidomman yhteyden varaan. Kuun loppupuolella on aika tutkia läheistä ihmissuhdetta mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti. Tässä tilanteessa Sinulla on suuri houkutus nähdä virheitä vain toisessa osapuolessa, mutta tietoisena tästä riskistä pysyt asiassa.

Leijona

Selkeästi parempaa kohti… Sinulla on viimeiset tarkistukset menossa ja tiedät, että jonkinlaisia oppirahoja tässä nyt maksellaan vielä hetki. Kunhan et ala syytellä muita tai itseäsi ja myönnät omat virheesi. Nyt tehtäväsi on vain viisastua niistä. Jos isoja päätöksiä on tehtävänä, tee ne rohkeasti, mikä ei tarkoita uhkarohkeutta. Ratkaisuilla on nyt varsin isoja seurauksia, joten niitä ei voi tehdä uhmakkaasti. Ne on tehtävä sen pohjalta, minkä koet olevan oikein. Mitään muuta ohjetta ei nyt ole.

 Rakkaus

Jotakin uutta pitäisi keksiä… Suhteessa on aika paljon painetta, joka on kerääntynyt varmaan siksi, ettei ole ollut riittävästi ”aikaa ja voimia” sen hoitamiseen. Kun sitten alkaa uudistaa ihmissuhdetta ja suhteita, saattaa helposti ajatella, että kaiken täytyy nyt muuttua. Ja huomaamatta jää helposti se, mikä oli aina hyvää. Sinulle sopii tilanteessa ehkä parhaiten mahdollisimman selkeä ajattelu ja kommunikointi. Tunteet vievät nyt helposti melko myrskyisille vesille.

Neitsyt

Nyt Sinulla näyttäisi olevan tilaisuus poimia ”rusinat pullasta”. Toivottavasti maistuu. Ainoa riski lienee yliyrittäminen tai sellainen lillukanvarsiin kompastelu. Koita siis pitää huomio kokonaisuudessa ja tee asioita aika huolellisesti, mutta rennosti. Tämä kuukausi viimeistelee hyvän jakson, joka Sinulla on ollut jo jonkin aikaa. Saturnuksen siirtyminen pois Kauriista tämän kuukauden aikana heikentää ehkä hiukan Sinun myötätuultasi. Luoville ratkaisuille on hyvä aika, kun viimeinen viikko alkaa.

Rakkaus

Olet saanut niin paljon itseluottamusta, että aivan uusia ovia ja ikkunoita on auki. Nyt on varmasti aika katsoa suurella luottamuksella tulevaisuuteen ja tehdä kaikkia niitä ratkaisuja, jotka ovat syystä tai toisesta viivästyneet. Mukanasi myös maailma on muuttunut niin paljon, että uudet unelmat ja suunnitelmat ovat aiheellisia. Toivottavasti kumppani ja muut ihmiset pysyvät kyydissä. Tällainen tilanne, jossa Uranus vaikuttaa rakkauselämään ovat aina alttiita myös isoille muutoksille ihmissuhteissa.

Vaaka

Voisi melkein varmaan puhua Sinun kohdallasi ”viimeisistä kiusauksista”. Marsin ja Jupiterin yhtymä Plutolle neliöasetelmassa omaan merkkiisi on haastava, mutta todella dynaaminen. Jos tunnet, että oma luovuutesi syttyy kunnon liekkiin ja näet, että kunnon loikka kannattaa ottaa: anna mennä! Tässä on pakko tunnistaa oma motiivi tarkasti, sillä egolähtöinen motiivi kalahtaa omaan nilkkaan luultavasti varsin nopeasti. Jos teet ratkaisun, jolla on jotakin todellista arvoa, se tulee kestämään, vastustuksesta huolimatta.

 Rakkaus

Kvinkunssi merkillesi Uranus/Venus-yhtymästä vaikuttaa siltä, että Sinut asetetaan tilanteeseen, jossa joudut sopeutumaan muutokseen, joka ei ole Sinun valitsemasi. Tilanne kuitenkin vaikuttaa Sinuun vääjäämättä ja siihen on luotava jonkinlainen suhde. Tiedät kyllä itsekin, ettei elämä voi pysähtyä. Sinulla on kuitenkin aina täysi oikeus tehdä omat päätöksesi, vaikka ne eivät välttämättä olekaan kaikille mieleisiä. Tilanne vaatii Sinua olemaan erityisen rehellinen itsellesi ja tekemään rohkeasti oman päätöksen.

Skorpioni

Voimaa on taas kuin pienessä kylässä! Mutta enää ei jaksaisi mennä seinien läpi hakkaamalla päätä niihin. Se kuvitelma, että voit tehdä ihan mielesi mukaan, osoittaa kyllä oman virheellisyytensä. Jos siis jääräpäisesti yrität viedä asioita läpi oman ennakkosuunnitelmasi mukaan, täysin ottamatta ulkoa tulevia viestejä vastaan, tulet kärsimään tappion. Jos taas omaksut joustavan ja positiivisen asenteen, aika tarjoaa loistavia mahdollisuuksia. Nyt Sinulla on ihan oikeasti mahdollisuus löytää luovuudellesi uusia kanavia.

 Rakkaus

Näyttää siltä, että sellainen uudistus ihmissuhteissa tai suhteessa, jonka olet aikaisemmin toiveena esittänyt, saapuu takaisin luoksesi. Nyt se onkin Sinulle eräänlainen haaste. Tottakai se on muuttunut ja muuntunut, se on ollut muiden arvioitavana ja käsiteltävänä. Jos Sinulla rohkeus suinkin riittää, kannattaa tähän muutokseen varmasti panostaa. Sinullahan on toki taas itselläsi oikeus tehdä ”vastatarjous”. Vähän toki täytyy löytyä kompromissihalukkuutta puolin ja toisin.

Jousimies

Aika vaihtelevissa tunnelmissa etenee Jousimiesten maaliskuu. Kaikkien muutosten keskellä suunnan löytäminen on vähän hankalaa, varsinkin alkukuun puolella, ainakin kuun puoleen väliin asti. Sitten suunta voi löytyä hyvinkin yllättävällä ja suorastaan rajulla tavalla. Pluton, Jupiterin ja Marsin yhtymä ”naapurissa”, Kauriissa tuo vahvan yllätyksen mukaan kuvioon. Tilanteesta riippuen tämä voi tuntua käsittämättömältä munkilta tai epäoikeudenmukaiselta vastoinkäymiseltä. Tärkeintä on nyt suunnata voima oikein.

 Rakkaus

Muutosvastarinta taitaa nyt olla turhaa. Tilanne ei vaikuta kannaltasi ollenkaan mukavalta, mutta ainoa pysyvä asia maailmassa on muutos. Asiat eivät ratkea ihan kertaheitolla. Pallot ovat ilmassa ihan yhtä aikaa, ja silloin pitää keskittyä vain koppaamaan niitä kouraan. Tuossa edellä kaavailtu yllätys vaikuttaa tilanteeseen myös ihmissuhderintamalla ihan varmasti, joten epäselvyys taitaa jatkua koko kuukauden ajan. Mars ja Saturnus kohtaavat Vesimiehessä kuukauden viimeisenä päivänä… Taitaa keli muuttua.

Kauris

Astrologisesti Sinun viimeiset aikasi ovat vaikuttaneet siltä, että tilanteen rauhoittuminen ja vähän suurempi pysyvyys ja ennustettavuus oli ihan kiva. No, tällaista ei ihan vielä näy, mutta ensi kuussa sitten… Nyt maaliskuussa onkin sitten viimeinen tilaisuus hyödyntää mahtava takatuuli. Jupiterin ja Marsin yhtymä Pluton kanssa vaatii todella puhtaan ja aidon motiivin, mutta siinä tapauksessa tarjoaa kyllä ainutlaatuisen tilaisuuden luovuuden uusille kanaville ja elämän makealle laajentuvalle liikkeelle.

 Rakkaus

Jotain täytyy olla pahasti vialla, jos tulevaisuuteen vahvasti katsova tunnelma ja innostus ei valtaa jo läheisiäsikin. Parisuhteessa ja ihmissuhteissa yleensä tulisi olla nyt ihan uutta intoa ja sähinää, tekemisen meininki. Välillä on mukava vain levätä hyvässä ja lämpimässä rakkaudessa, mutta esimerkiksi nyt on aika tehdä ja toteuttaa, katso eteenpäin luottamuksella. Kun jotakin yhteistä saadaan vähän valmiimmaksi, on aika hengähtää. Jämähtäneet ihmissuhteet ovat nyt pahinta myrkkyä.

Vesimies

Kyllä! Nyt alkaa näyttää jo paljon paremmalle. Ja tämä on vasta alkua. Kuun alku voi olla aika takkuinen ihan vain tuon merkissäsi peruuttelevan Merkuriuksen takia. Kun saavutat kuukauden puolivälin, on luvassa aika suuri oivallus itseymmärryksessä ja suhteessa omaan työhön ja päätöksentekoon. Opetus saattaa joskus osua vähän kantapäähänkin. Älä ota tätä kuitenkaan henkilökohtaisesti, sillä ihan varmasti Sinua ohjataan vain omalle polullesi, jota et muuten uskaltaisi löytää.

 Rakkaus

Olet tainnut pudota vähän kärryiltä siinä, missä muut menevät. Kumppanikin saattaa huidella jo niin eri mielenmaisemissa, että päivitykset ja kuulumiset on paras panna listalle nopeasti. Suhdetta täytyy rakentaa uudelleen, koska vanhat tavat ovat jääneet menneeseen. Kumpikin tarvitsee enemmän tilaa, mutta myös enemmän välittämistä. Jos olet parisuhdetta vailla, nyt kannattaa kokeilla rohkeasti uusia tapoja tutustua uusiin ihmisiin. Paras tapa taitaa olla oma vanha tai uusi harrastus.

Kalat

Luottamuksella mennään… Meininki näyttää varsin hyvältä! Ainoa riski on omassa merkissäsi majaileva Neptunus, joka pahimmillaan voi hämärtää maisemaa sekä käytännön elämän että tunne-elämän puolella. Eteenpäin menevä tunnelma on nyt todella vahva, mutta älä ala kuvitella itsestäsi tai maailmasta kuitenkaan mitään ihan ihmeellistä. Ylimitoitetut odotukset ja se, että kaikki loksahtaa jonkun aivan totaalisen ihmeen kautta paikalleen ovat suurimmat riskit. Oma paras suoritus riittää kyllä pitkälle.

 Rakkaus

Kuukauden alku on varsin haastava epäselvyydessään. Asioita tapahtuu niin paljon sekä Sinun sisäisessä maailmassasi että ulkoisissa suhteissa. Uranus ja Venus kohtaavat ihan samaan aikaan kuukauden ensimmäisen viikon lopussa kuin Aurinko ja Neptunus omassa merkissäsi. Tämä tuo Sinulle positiivisen haasteen löytää itsesi uudestaan, kun alkaa olla ihan selvää, että jokin ihmissuhteissa muuttuu. Käytäntöjä on muutettava, ja Sinun on pakko ymmärtää, mitä itse tarvitset ja toivot.

X