Kuukausihoroskoopit

Marraskuun kuukausihoroskooppi 2019

1.11.2019 Teksti: Astrologi Seppo Tanhua Kuvat: MVphotos

Marraskuun tunnelmat tiivistyvät vähän ennen kuun puoliväliä, jolloin peruuttava Merkurius sujahtaa maan ja Auringon välistä te30hden yhtymän Auringon kanssa. Tällainen hetki on perääntyvässä vaiheessa aina merkittävä, koska kaikki se, mikä ei tunnu sujuvan, saa näin oivalluksen lampun syttymään. Merkuriuksen ja Auringon yhtymä edellisen perääntyessä on kysymyksen kohta: Miksi tämä ei suju, olenko itse todella ja innostuksella mukana tässä? Tämä koskee erityisesti nyt tämän kuun sankareita, Skorpioneja, ja heille tällainen sisäisen maailman tutkiminen onkin tuttua touhua. Virheet ja kertakaikkinen töksähtely ovat avaimia, joilla voi aina avata jonkun toisen oven.

Skorpionin molemmin puolin, Vaa’assa ja Jousimiehessä, Mars ja Jupiter tekevät hyvää kulmaa ja avaavat niitä uusia ovia. Kun oman ajattelun, filosofian ja ideoiden Jupiter näin suotuisissa merkeissä on valmis ruokkimaan Marsin nälkäistä luovuutta, voidaan odottaa myös uusia uraauurtavia hankkeita ja yhteisiä projekteja, joiden suhteen kannattaa olla hereillä. Nyt on älyn ja innostuksen yhdistelmällä mahdollista luoda kriisiytyvässä ympäristössä jotain kestävämpää ja parempaa. Mars siirtyy kuun loppupuolella Skorpionin merkkiin ja asettuu vastapäätä Uranusta, jolloin tämä uudistava laatu saa ihan uuden potenssin. Voisi ainakin kuvitella, että rohkeilla Skorpioneilla sisäinen tutkimus tuottaa radikaaleja päätöksiä.

Venuksen liikkeet taas lupaavat aikamoista tunnelukkojen loksahtelua, kun tämä tunteiden tulkki asettuu neliöön mystisen Neptunuksen kanssa. Erityisesti muuttuville merkeille Jousimiehille, Kaloille, Kaksosille ja Neitsyille tämä tietää soppaa, jossa omat ja toisten tunteet kietoutuvat vyyhdiksi, josta ei ihan heti selvää varmaankaan oteta. Jousimiehet voivat kuun lopussa valmistautua positiiviseen myllerrykseen tunne-elämän alueella, kun klassinen ”rakastumisasetelma” eli Jupiterin ja Venuksen yhtymä tapahtuu tässä merkissä. Kaiken kaikkiaan tunne-elämän alueella on melkein kaikille luvassa merkittäviä tapahtumia, koska Saturnus Kauriissa on puolen kuun kuviossa mukana ja nostaa kohtalollisuuden ja kanssakäymisen merkityksellisyyden toiselle tasolle.

Oinas

Marsin ja Jupiterin yhteistyö pitäisi toimia Sinun kannaltasi ihan hyvin. Mars on toki Vaa’assa, vastamerkissäsi, joten toimivan tekemisen laatu ei ole Sinulle ehkä se kaikkein helpoin ja luontevin. Nyt nimittäin vaaditaan tilannetajua, yhteistyökykyjä, älliä ja joustavuutta. Tuossa merkissä Mars toimii ihmisiä yhdistävänä luovuutena. Koska Merkurius perääntyy, on luvassa aina jotakin pientä häikkää, joka sitten vaatii mainittua joustavuutta ja kykyä suunnitella kuvioita lennosta uusiksi.

Rakkaus

Ihmissuhteissa elät jännittävää aikaa, jossa kiinteää ja tukevaa maata on aika vaikea löytää. Itse olet hyvissä tunnelmissa, mutta tuntuu, että moni ulkopuolinen seikka ja ihmisten käyttäytyminen sotkee asioita aika helposti. Kaikenlaista epämääräistä liikkuu puheissa ja tunnelmissa ja se alkaa vaikuttaa omiin fiiliksiin. Tuo loppukuun Jupiterin ja Venuksen yhtymä saattaa koskea Sinuakin oikein vahvasti, jolloin isot muutokset, myös rakastumiset, kasvattavat todennäköisyyttään paljon.

Härkä

Vaikket ehkä pysykään tilanteen tasalla, voit uskoa, että kaikki toimii kuitenkin eduksesi. Tämä voi tällä hetkellä tuntua turhautumisena, avoimina kysymyksinä ja epätietoisuutena. Koska Merkurius on perääntyvässä vaiheessa vastamerkissäsi Skorpionissa, tilanne muuttunee jonkinlaisen oivalluksen kautta sen tullessa yhtymään Auringon kanssa. Silloin varmaan huomaat, että suuntaa on korjattava. Loppukuussa Merkurius alkaa taas edetä, kuten sinäkin. Silloin oletkin  valmis vallankumouksellinen.

Rakkaus

Tunne-elämässä olet alkukuun aika hakoteillä niin ikään. Omituiset tilanteet ja kummalliset keskustelut ovat kuitenkin kääntämässä elämäsi sivua paremman tarinanpätkän suuntaan. Alun sanotaan olevan aina hankalaa, ja lopussa pitäisi sitten seisoa kiitos. Tältä se nyt näyttää. Kuukausi näyttää siltä, että tunteita ja käsityksiä, mielipiteitä ja tavaksi tulleita kuvioita täytyy perata. Se näyttää kyllä Neptunuksen takia aika hankalalta. Mutta pakottaessaan selvittämään epäselvyyksiä, opastaa se samalla siihen kaipaamaasi selvyyteen.

Kaksonen

Marraskuun ulkoinen pimeä vaatii Sinua keskittymään nyt olennaiseen. Marsin ja Jupiterin yhteistyö auttaa Sinua pysymään hyvässä liikkeessä. Merkuriuksen perääntyminen voi häiritä omaa keskittymistä, joka onkin nyt kaiken avain. Älä anna hankaluuksien ja ulkopuolisten vaikutusten häiritä oman tekemisesi ja siitä nauttimisen hyvää tunnelmaa. Kuten muillakin meno vain paranee kuun loppua kohden. Loppukuun villi kortti on Sinulle jotakin, joka liittyy ihmissuhteisiin…

Rakkaus

Sinulle tosiaan Jupiterin ja Venuksen yhtymä vastamerkissäsi Jousimiehessä lupaa aikamoista säpinää. Nyt tunteet vievät Sinua kuin litran mittaa ja tässä tilanteessa antaudutaan tai varustaudutaan. Marsin ja Uranuksen oppositio tähän perään haastaa Sinun rohkeutesi ihan täysillä, joten kun kaikki summataan yhteen, voi kyseessä olla elämän muuttavia kohtaamisia. Se, miten sitten valitset jää ihan Sinulle itsellesi. Neptunus on sen verran asetelmassa mukana, että kaikki ei ole välttämättä sitä, miltä se näyttää. Huh.

Rapu

Otapa ihan rauhallisesti. Mikään kulma ei näytä nyt helpottavan vähän jännittynyttä ja sekavaa tunnelmaa. Kuukausi kuluu helposti sotkuja selvitellessä ja vahinkoja minimoidessa. Mutta ehei, ei nyt suinkaan koko kuukausi. Kun jaksat painia hankalien asioiden kanssa alkukuun, alkaa luisto löytyä ja keli parantua loppukuussa. Se, millä lailla Uranus Mars -kaksikko alkaa toimia supervauhdikkaasti Sinun hyväksesi kuun lopulla, tuntuu aika mukavalta alamäeltä kipuamisen jälkeen. Sä hiihdät.

Rakkaus

Vähintään yhtä sekavalta näyttää ihmissuhteiden maailma. Neptunus on aina yhtä kaksijakoinen kumppani tunnemaailmaa peratessa: Se tuo mukanaan epäselvyyksiä, mutta myös intuition ja herkkyyden, jolla voit ymmärtää sen, missä nyt mennään. Tilanne ei ole ehkä ihan helppo, mutta olet kuitenkin jollakin tavalla vahvoilla, ehkä juuri sen herkkyytesi kautta. Hyödynnä sitä. Loppukuun äkilliset tapahtumat näyttävät vaativan Sinulta rohkeutta ja tunteellista itsenäisyyttä.

Leijona

Huhhuh, mikä vuoristorata… Onneksi Sinulla on sellaista tämän sopan lusikoimiseen tarvittavaa staminaa ja kestävyyttä. Voihan toki olla, että kaikki sujuu oikein mainiosti, mutta ei tuossa nyt mikään ihan helpolla tule, pöytään kannettuna. Jos saat joitakin tuloksia ja onnistumisia tässä kuussa, niin silloin olet kyllä aika varmasti oman luovuutesi lähteellä. Vaikeuksia ja väärinkäsityksiä on nyt helppo luvata, loppukuusta voi hyvinkin kyllä pamahtaa isoakin isompi palkinto vaivannäöstä.

Rakkaus

Tunne-elämän vuoristoradalla näyttäisi olevan oikein aurinkoinen loppukuukausi, mutta sitä ennen on luvassa draamaa ja ihmettelyä, jos siihen lähtee mukaan. Tunne-elämä ja ihmissuhteet nyt eivät vain aina ole järjellä selitettäviä maailmoja. Kun puhumattomat asiat ja kuulematta jääneet sanattomat viestit kasaantuvat, ne väistämättä alkavat jossakin vaiheessa nousta esiin. Tarinan loppuja on kaksi: onnellinen ja järisyttävä. Kaiken lisäksi taitaa olla kolmaskin loppu: nuo kaksi yhtä aikaa.

Neitsyt

Tosi tahmean alun jälkeen kirkastuu taivas kummasti. Neitsyitäkin tämän kuukauden käsikirjoitus koskee tosi kirpeästi. Homma näyttää varsin sotkuiselta ja hankalalta. Pahinta on varmaan se, että tämä harmittavuus voi mennä jo aika pahasti tunteisiin ja kun kaikki alkaa tuntua henkilökohtaiselta, on ikävä edes yrittää mitään. Malta mielesi, koska Sinullakin tilanne helpottuu todella paljon kuun loppupuolella, kun Merkurius alkaa edetä, Mars siirtyy Vaakaan ja alkaa Uranuksen kanssa avata solmuja.

Rakkaus

Aavistelet varmaan ihan oikein, että jotakin on nyt vähän pielessä. On hyvä malttaa mielensä ja katsoa tilanteet mahdollisimman rauhallisesti loppuun asti. Tämä voi olla nyt varsin haastavaa, koska neliöasetelma kiristää pinnaa vähän ylimääräisesti ja tekisi todella mieli ärähtää vähän pahemmalla äänellä. Rauhallisuudella keskustelut etenevät kohti asian ydintä ja kuun lopuussa on mahtava mahdollisuus jo todelliseen suhteen parantumiseen ja uudelle tasolle nousemiseen.

Vaaka

Vaa’oilla on marraskuussa vauhti päällä. Anna mennä kun on kulku keli! Vähän ehkä kannattaa varoa, ettei omassa vauhdissaan astu ikävän kipeällä tavalla liian monille tai isoille varpaille. Merkurius kuvio aiheuttaa varmasti hässäkkää ja suunnan tarkistamisen tarpeita, mutta pääasia on Mars-voima, joka yhdessä Jupiterin tuen kanssa kannattaa hyödyntää mahdollisimman vahvaan etenemiseen. Nyt saumat löytää hyviä tilaisuuksia voivat olla vähän piilossa ja löytyä sitten hassujen sattumien ja kommellusten keskeltä.

Rakkaus

Tilanne suhderintamalla on jännittynyt ja jännittävä. Tässä on kuitenkin melkein kaikkien aikojen paikka etsiä suhdesopasta ne omat sattumat. Mitkä ovat ihan omat tunteeni, mitkä ovat toisten odotuksia, mitkä ovat omia oletuksia muiden tunteista, kuka odottaa mitäkin? Ja jos Sinusta alkaa tuntua siltä, että itse lasket tai toinen laskee päiväkirjamerkintöjä keskinäisistä palveluksista ja huomionosoituksista, on jotakin pielessä. Kyllä se siitä selviää, kun malttaa selvittää. Vaivannäöstä on luvassa iso palkkio kuun lopussa.

Skorpioni

Pitipä nyt sitten sattua! Juuri kun marraskuu tulee, niin eikö kaksi kolmasosaa kuun alusta kulu siihen, että Merkurius peruuttaa oman merkkisi läpi. Uskon kuitenkin, että tässä on nyt pilvellä kultainen reuna. Tämä on ihan ainutlaatuinen tilaisuus katsoa, millaista palautetta tekemäsi ratkaisut saavat! Tämä on elämän parasta aikaa korjata omia erehdyksiään ja huomata, että nöyryyden kautta kulkeminen ja virheiden tunnistaminen saa aikaan entistäkin suuremman liikevoiman ja tekemisen ilon.

Rakkaus

Rakkauselämään on lupa odottaa uskomattoman jännittäviä aikoja. Tulevaisuus koputtaa ovellesi. Sellainen herkkyys, joka Sinulla on nyt ihmissuhteiden ymmärtämisessä, kannattaa käyttää hyvin. Luulisi ainakin, että  Neptunus toimii Sinulle edullisella tavalla nyt. Tärkeintä on odotella hieman ennen kuin antaa itselleen luvan mihinkään tiukkoihin vastauksiin tai reaktioihin. Sillä tavalla olet hyvän puolella: purkamassa jännitteitä ja väärinkäsityksiä, etkä lisäämässä niitä, jolloin riidat ja draama saavat ruokaa. Kuten huomaat varmaan, kehotan Sinua vahvasti kääntämään hieman haasteellisen kuukauden voitoksi…

Jousimies

Todella energinen ja menestyksellinen kuukausi on luvassa! Tai siis ainakin pitäisi olla. Kun Merkurius tuolla skorppari naapurissa peruuttelee ja Sinulla on koko alkukuun Mars ja Jupiter tukena, sinun pitäisi olla tässä voittajien puolella. Näyttää, että olet suunnilleen ainoa, jonka alkukuukausi näyttää paremmalta kuin loppukuu. Jos ei nyt oteta huomioon tunnepuolta, josta kohta lisää… Uskon, että Sinulla on mahdollisuus auttaa muita ihmisiä tämän kuukauden sotkuissa ja se on ehkä paras tapa myös menestyä: yhteistyö!

Rakkaus

Tunne-elämässä on supermielenkiintoinen kuukausi. Venuksen ja Neptunuksen neliö tuo eteesi koko tunteiden kirjon. Uskon, että epäselvyyksiltä ja väärinkäsityksiltä ei voi välttyä. Mutta vaikeudet on nyt tehty voitettaviksi, vaikka onkin mahdoton sanoa millaisia ratkaisuja Sinun pitäisi tehdä. Se, että tällaisen jakson jälkeen Venus tulee yhtymään Jupiterin kanssa lupaa vahvasti, että rakkauselämä ja suhde kasvaa ihan uudelle tasolle. Epäilemättä se monilla tarkoittaa uuden tai vähintää uudistuneen suhteen alkua.

Kauris

Kun katselee kulmia Sinun kannaltasi, näyttää siltä, että keskellä marraskuuta sattuu joku takaisku, joka hyvin nopeasti (tai sitten pitemmän ajan kuluessa) osoittautuukin onnenpotkuksi. Älä yritä siis säätää, vaan odota, että katsot tarinan loppuun asti ennen kuin päätät omista ratkaisuista. Sinulla olisi oikeastaan enemmän energiaa kuin kannattaa käyttää. Koska aika on herkkää väärinkäsityksille ja erehdyksille, kannattaa omaakin profiilia pitää vähän matalalla, ettet tule syyllisten etsinnässä ensimmäisenä mieleen.

Rakkaus

Ihmissuhteissa kannattaa kuunnella hiljaisia viestejä. Sinulla ei ole välttämättä ollut tarvittavaa aikaa ja vaadittavaa vaivannäköä pitää huolta läheisistä ihmissuhteista. Jollakulla Sinulle tärkeällä ihmisellä on saattanut jäädä jotakin hampaankoloon, eikä hän enää oikein uskalla sitä sanoa. Tai ei viitsi, kun tilanne on tavallaan ohi. Jos tällainen maton alle lakaistu pölypallo löytyy, se kannattaa pöyhiä läpi. Tällaisilla vaietuilla ”pikku jutuilla” on joskus yllättävän iso merkitys. Ja siltä se näyttää tällä kerralla.

Vesimies

Sovi itsesi kanssa, että tästä tulee hyvä kuukausi! Jos aiot kaatua männyn käpyihin ja risuihin, niin keskity siihen vastukseen, mitä perääntyvän Merkuriuksen neliö saa aikaan. Jos haluat ottaa tuon kaiken oppina ja pitää yllä hyvää tahtia ja luovaa iloa, tartu Marsin ja Jupiterin hyviin kulmiin, jotka tarjoavat kunnon kyydit. Tämä on tosiaan parhaimmillaan ja hyviin asioihin keskittymällä kuin ne lapsuuden hetket, jolloin vanhemmat kantoivat molemmista käsistä ja odotit, milloin pääsee puistoon luomaan maailmoita.

Rakkaus

Samantapainen valinta koskee Sinua ihmissuhteiden ja kommunikaation alueilla. Nyt kannattaa välttää turhan nopeita johtopäätöksiä tai niiden välitöntä esittämistä. Merkurius on tällaisena aikana superherkästi sytyttämässä riitoja ja draamaa, melkoinen keppostelija kun on. Kun pysyttelet hyvällä ja rennolla tuulella, etkä ota muiden kireyksiä Sinuun kohdistuvina henkilökohtaisuuksina, loppukuun Jupiter Venus yhtymä lupaa mahtavaa laatuaikaa rakkauden ja harmonian kauniissa maisemissa.

Kalat

Kalojen homma hiljaisen ”viisauden kantajina” ei nyt kaikkein helpoimpia ole muutenkaan. Näet monesti kaikenlaista, mikä on pielessä pinnan alla ja nyt olet sille erityisen herkkä. Et voi kuitenkaan mennä ennustamaan, kuinka tilanteissa tulee käymään, jos muut eivät sitä näe. Käytä tätä herkkää tietoasi. Voit varmasti käyttää myös eteesi tulevat tilaisuudet hyödyksesi kaikessa hiljaisuudessa. Nyt vaikeneminen on kultaa.

Rakkaus

Ihmissuhteissa on aika jännät paikat. Nyt Sinun on todella vaikea saada selvää, mikä on totta, mikä omaa kuvitelmaa. Mitä odotat ja oletat itse; mitä toinen odottaa ja olettaa. Tämä tilanne aiheuttaa nyt aikamoista jännitettä ja vaikuttaa jo vähän omaan toimintakykyyn, kun helposti alat liikaa ajatella tunnekuvioita. Solmut alkavat kyllä aueta kuun loppua kohti, mutta ratkaisut vaativat rohkeutta. Jos ehtii turhautua pahasti, saattaa rohkeus ratkaisuissa kääntyä uhkarohkeudeksi ja näyttämisen haluksi, mikä ei taas ole ollenkaan hyvä juttu.

Lue myös

Suosittelemme