Kuukausihoroskoopit

Rakkaushoroskooppi 1/2014: Härkä

Teksti:
Anna.fi

Härkä hurmaa tammikuussa läheisensä lisääntyneellä siisteydellään, joka kitkee pois turhia kädenvääntöjä. Luvassa on suurta romantiikkaa, ja myös syvimpien tunteiden näyttäminen on nyt ajankohtaista.

Rakkaushoroskooppi: Härkä

Uusi vuosi on tuonut mukanaan uudelleensyntyneen Härän, ja myös toiset huomaavat uudet piirteesi. Muutos näkyy myös olohuoneessa, jonka sotkemisesta olet usein saanut palautetta. Sukat ja suurin tavararöykkiö ovat elämässäsi puhaltavien uusien tuulien myötä nyt hävinneet ja muistat jopa asetella koristetyynyt kauniisti sohvalle. Mahtavaa! Uudet toimintatapasi auttavat sinua tässä kuussa – ja ehkä koko vuoden ajan – ihmissuhteissasi enemmän kuin arvaatkaan.

Pue yllesi söpöimmät kintaasi ja valmistaudu kuun puolivälissä suloiseen, romantiikan täyttämään lumisotaan sekä suukotteluun kaakaokupposen äärellä. Jos olet sinkku, kuun 15. päivä on aika ottaa riskejä. Jos olet parisuhteessa, nyt on aika näyttää, mitä tunnet. Se ei ehkä ole helppoa, mutta varmasti sen arvoista.

19.-21. tammikuuta on sinulle hellyyden täyttämää aikaa, kuun 26.-27. päivinä on puolestaan aika haaveilla. Hengitä syvään ja kysy kuun viimeisenä päivänä tärkeä kysymys.

Lue myös:
Rakkaushoroskooppi 1/2014: Kauris

Rakkaushoroskooppi 1/2014: Neitsyt
Rakkaushoroskooppi 1/2014: Vaaka
Rakkaushoroskooppi 1/2014: Oinas
Rakkaushoroskooppi 1/2014: Kaksoset
Rakkaushoroskooppi 1/2014: Leijona
Rakkaushoroskooppi 1/2014: Rapu
Rakkaushoroskooppi 1/2014: Jousimies
Rakkaushoroskooppi 1/2014: Skorpioni
Rakkaushoroskooppi 1/2014: Vesimies
Rakkaushoroskooppi 1/2014: Kalat

Lähde: Astrology.com

X