Kuukausihoroskoopit

Kuukausihoroskooppi 11/2010

Teksti:
Anna.fi
kuukausihoroskooppi

Marraskuussa laskeutuu maan pinnalle hetkellisesti hiukan rauhallisempi astrologinen jakso, joka saattaa harhauttaa kuvittelemaan, että tilanteet olisivat hallinnassa. Muutoksen tunnelma kuitenkin tihenee koko ajan ja herkimmät ihmiset osaavat olla sopivasti valmiita toteuttamaan tarvittavia uudistuksia heti kun ajan laatu sitä vaatii.

Jousimiehen merkissä vaikuttavat tässä kuussa Merkurius, Mars ja Pallas Athene, jotka antavat hyviä mahdollisuuksia laajentaa omaa elämänpiiriä juuri itsestä hyvältä tuntuvaan suuntaan. Tärkeintä tällaisten planeetta-asemien aikana on luottaa omaan näkemykseen ja omiin visioihin.

Laajemmassa mittakaavassa marraskuu ei tunnu yhtä selvästi valoisammalta kuin yksityisessä elämässä, sillä taloustilanne lähestyy vääjäämättä sitä suurta romahdusta, joka toistaiseksi pysyy nipin napin kurissa pankkien painaessa lisää seteleitä markkinoille. Talous horjuu edelleen kuilun partaalla ja on enää kuukausien kysymys, milloin rahahistorian suurin kupla lopulta puhkeaa.

Myöskään luonnonilmiöt eivät pidä lomaa, vaikka maapalloon kohdistuva jännite ei juuri nyt ole kovimmillaan. Kannattaa muistaa, että luonto toimii muutoksen välikappaleena ja toteuttajana paljon ihmistä tehokkaammin. Kyllä siinä painokoneet lopulta jäävät toiseksi.

Auringon ja Vestan kolmiot Jupiterille ja Uranukselle suosivat kaikkea innostunutta ja laajentumiseen tähtäävää tekemistä. Mahdollisuudet menestymiseen omissa hankkeissa ovat sitä suuremmat, mitä enemmän pystyt nauttimaan ottamistasi askeleista. Tämä on loistava aika käynnistää omaa liiketoimintaa, vaikka yleinen tilanne ei kovin houkuttelevalta tuntuisikaan.

Venuksen kolmio Neptunukselle ja Chironille antaa puolestaan loistavat eväät rakkauselämän sektorille. Kumppanuuteen löytyy tämän jakson aikana aivan uudenlaisia kiehtovia elementtejä, olipa sitten kysymyksessä olemassa oleva tai aivan uusi suhde. Kohtaamiset ovat tavallista kiihkeämpiä ja herkkyydessään monille ennen kokemattomia intuition ohjatessa molempien toimintaa tavallista enemmän.

Oinas

Mars, Merkurius ja Pallas Athene tekevät marraskuussa vahvaa kolmiota Oinaan merkkiin ja antavat sinulle hurjan energialatauksen, joka suorastaan pakottaa sinut aktiiviseen toimintaan ideoittesi ja suunnitelmiesi eteenpäin viemiseksi. Älä anna läheistesi tai ystäviesi hillitä menoasi omalla epävarmuudellaan, sillä nyt on sinun aikasi löytää uusia mahdollisuuksia elämääsi. Samalla joku tai jotkut vanhat viritelmäsi saattavat kaatua täysin varoittamatta, mikä on lopulta välttämätöntä elämäsi uudistumiselle. Itseluottamuksesi lisää myös vetovoimaasi ja romansseja on tyrkyllä.

Härkä

Elämän luovaa energiaa kuvaava Aurinko ja henkiseen omistautumiseen viittaava Vesta vaikuttavat oppositiossa merkkiisi, jolloin tulet tuntemaan outoa tyhjyyttä ja epävarmuutta kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa et pääse toteuttamaan aidointa itseäsi. Luovuutesi pyrkii nyt esille tavalla tai toisella ja sille kannattaa antaa tarvittava tila. Ole valmis tinkimään turvallisuuden tunteesta ja ottamaan tarvittavat riskit eteenpäin päästäksesi. Muuttamalla totuttua päivärytmiäsi jollain tavalla joka päivä, huomaat uusien valmiuksien valtaavan koko olemuksesi ja johdattavan sinua selvästi parempaan elämään.

Kaksoset

Energinen ja tarkasti suunnattava planeettakuvio opponoi merkkiäsi ja pystyy pysäyttämään suurimman osan ikäviksi muuttuneista rutiineista elämässäsi. Sinun on nyt uskallettava löytää todellinen kiinostuksesi kohde ja sitten keskittää kaikki mahdollinen energiasi sen toteuttamiseen. Mikään muu ei tämän marraskuun aikana tunnu lainkaan mielekkäältä ja mikä parasta, se myös herättää armottoman ahdistuksen kaikkea sellaista kohtaan, joka tulisi nyt jättää pois elämästäsi. Tunnepuolella on säpinää ja sieltä saattaa löytyä tarvittava kannustus suurten muutosten tekemiseenelämässäsi.

Rapu

Rapujen elämää vielä pitkään varjostava Saturnus imee mehut kaikesta mielekkyytensä menettäneestä tekemisestä ja saat varautua voimakkaisiin väsymyksen tunteisiin päivittäisissä rutiineissa. Uskallus uusiin kokeiluihin on sinun mahdollisuutesi kääntää marraskuu kirkkaasti voiton puolelle, sillä vahvan kolmioasetelman osuessa merkkiisi, tulet onnistumaan loistavasti kaikessa, missä olet mukana koko sydämellä. Heiluminen kahden eri olotilan välillä saattaa tehdä sinusta välillä lähes mahdottoman kumppanin niin rakkaudessa kuin muussakin kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa.

Leijona

Marraskuussa Leijonat saavat jälleen menovaihteen päälle hiukan nihkeältä vaikuttaneen lokakuun jälkeen ja monet uudet ideasi toteutuvat menestyksellisesti ilman pienintäkään pakottamista. Uusia mielenkiintoisia haasteita on edessäsi vaikka millä mitalla ja nyt niihin kannattaa tarttua hiukan suuremmallakin riskillä, sillä innostuessasi saat useat eri tahot tukemaan pyrkimyksiäsi täysin omaehtoisesti. Vauhdikas jakso saa sinut säteilemään onnistumisen energiaa ja vetovoimasi on sen mukaista. Anna itsellesi lupa ottaa vapautuneesti vastaan ihastuksen ja jopa rakkauden osoituksia.

Neitsyt

Päästyäsi lokakuussa nauttimaan tunnelmallisista energioista on nyt aika siirtää tuo tunnelma myös arkielämän puolelle. Tunnet nyt sisäistä ristiriitaa kaikkea sellaista tekemistä kohtaan, joka ei anna sinulle sisäistä tyydytystä. Erityisen voimakkaana tällainen ahdistava olotila suuntautuu sellaiseen kumppanuuteen, joka jollain tavalla vahingoittaa tai rajoittaa henkistä kasvuasi. Neitsytmäinen kohteliaisuutesi karisee kuin itsestään tämän kuukauden aikana ja tulet sanoutumaan tavallista päättäväisemmin ja ajoittain jopa aggressiivisesti irti turhauttavista ihmissuhteista.

Vaaka

Sinulla on tiedossa varsin romanttinen marraskuu Venuksen tehdessä kolmiota Neptunukselle ja Chironille. Jokainen solusi on herkkääkin herkemmässä tilassa vaistoamaan henkisen tai karmallisen yhteyden toisen ihmisen kanssa. Osaat asettaa sanasi ja käytöksesi niin tarkkaan kutakin tilannetta vastaaviksi, ettei sinuun voi olla ihastumatta. Tietysti sinun on itsesi uskallettava olla aktiivinen näissä tilanteissa ja annettava tunteillesi enemmän liikkumatilaa. Upeita kokemuksia on tarjolla, jos vain kanttisi kestää ottaa ne vastaan ilman liiallisuuksiin menevää puntarointia.

Skorpioni

Auringon ja Vestan tehdessä yhtymää merkissäsi, olet jonkun aivan uskomattoman upean ratkaisun edessä. Tarkimmillaan kuun pulivälissä sinulle avautuu mahdollisuus sitoutua johonkin todella syvältä koskettavaan projektiin, joka saa sinut innostumaan lähes pelottavalla voimalla. Tämän kuun kuviot lupaavat sinulle menestystä ja mammonaa niissä uudistuksissa, jotka parhaiten palvelevat tämänhetkistä luovuuttasi. Luota omaan ylipursuavaan innostukseesi ja ole valmis ottamaan selviä riskejä päätöksen tehtyäsi. Vain syvä ja puhdas sitoutuminen avaa aarrekammion ovet sinulle.

Jousimies

Elämäsi muuttuu marraskuun edetessä koko ajan jännittävämmäksi Marsin ja Merkuriuksen tullessa merkkiisi Pallas Athenen seuraksi. Innostut uusista mahdollisuuksista vielä tavallistakin railakkaammin ja jopa parhaat ystäväsi alkavat varoitella sinua petollisista karikoista, joihin aina ennenkin olet onnistunut karauttamaan. Tässä kuussa tuollaisia puheita ei kannata ollenkaan kuunnella, sillä energinen ja selkeä olotilasi johdattaa sinut voittajana haasteesta toiseen ja menestys tulee kestämään parhaimmillaan vuosikausia eteenpäin. Luottavainen olemuksesi herättää ansaittua ihailua ja ihastumista.

Kauris

Pitkään merkkiisi toistaiseksi siirtyneeseen Plutoon vaikuttaneet raskaat kulminaatiot hellittävät lopulta otettaan ja pääset toteuttamaan suuria suunnitelmia huomattavasti vapautuneemmissa tunnelmissa. Saatat kokea jopa hetkellistä epäuskoa huomatessasi, ettei joku esittämäsi ajatus nyt lainkaan herätä sellaista vastareaktiota kuin aikaisemmin. Jos kuuntelet itseäsi vähän tarkemmin, voit varmasti tunnistaa sisäisen voimasi kasvaneen ja itsetuntosi voimistuneen lähiaikojen kovissa paineissa. Tee nyt ihan omia ratkaisuja ilman, että mietit valmiiksi muiden kannanottoja. Huomaat sen toimivan.

Vesimies

Vesimiehenä pääset nauttimaan parhaimmillaan huippu romanttisesta jaksosta Venuksen tehdessä kolmiota merkissäsi vaikuttaville Neptunukselle ja Chironille. Et ole yksin tykytystesi kanssa, sillä sukat tulevat pyörimään vähintään yhtä paljon ihailijoittesi jaloissa. Jos elät vakiintuneessa suhteessa, saattaa sinuun kohdistuva mielenkiinto aiheuttaa pientä tai joskus ehkä suurempaakin selvittelyä, joka lopulta vain vahvistaa hyvällä pohjalla olevaa kumppanuutta. Sinkku Vesimiehille sitten avautuukin useampi portti samalla kertaa ja valinnan vaikeus on marraskuun suurin koettelemus. Voi voi!

Kalat

Menestystä, iloa ja onnea mukanaan kuljettava kolmio asetelma Auringolta ja Vestalta Jupiterille ja Uranukselle nostaa sinut aivan uudelle luovuuden tasolle marraskuun aikana. Huomaat yllättäen onnistuvasi lähes kaikessa, mihin vain päätät lusikkasi työntää. Älä epäröi ottaa vastaan sinulle tarjoutuvia mahdollisuuksia, sillä kaiken muun hyvän lisäksi tulet saamaan uskomattoman paljon tukea ympärilläsi vaikuttavilta ihmisiltä. Et ole yksin hankkeittesi kanssa, vaan huomaat niille olevan niin vahvan sosiaalisen tilauksen, että et enää itsekään osaa kuvitella epäonnistuvasi.

Astro.fi

X