Kuukausihoroskoopit

Kuukausihoroskooppi 3/2012

Teksti:
Anna.fi
kuukausihoroskooppi

Maaliskuussa ryskyy ja rytisee sillä kuukauden energiat ovat tämän vuoden huikeimmat omien suunnitelmien ja tavoitteiden toteuttamisen kannalta.

Marsin, Jupiterin ja Pluton muodostama kultainen kolmio avaa menestysnäkymät kaikille mahdollisille uusille hankkeille sekä yritysten että yksityisten näkökulmasta katsottuna. Todennäköisesti tämä positiivinen vire ulottuu myös kansainvälisille rahamarkkinoille, jotka saattavat hetkellisesti hiukan rauhoittua ja jopa virkistyä näiden energioiden vaikutuksesta.

Liian pysähtyneille asioille kasvaa samaan aikaan uskomattoman kova muutospaine ja monet yritykset joutuvat heittämään pyyhkeen kehään näinkin positiivisen jakson aikana. Kahtia jakautuneisuus ulottuu aivan varmasti myös kansan syviin riveihin, jotka todennäköisesti kokevat tiukat säästötoimet suorastaan lamaannuttavina silloin kun monet mahdollisuudet kolkuttelevat ovelle ja yleinen epävarmuus estää tehokkaan liikkeelle lähtemisen.

Etenkin nuoret tulevat nousemaan barrikadeille kaikkialla Euroopassa, mutta meille suomalaisille se ei ole juuri muuta kuin kiinnostava puheenaihe. Monelle suomalaiselle tämän ajan turhauttava energia saattaa edelleen synnyttää aggressiivisia reaktioita tai toivottomia itsetuhoisia ratkaisuja. Maaliskuun alussa Venus tekee oppositiota Saturnukselle, jolloin myös pariskuntien keskinäiset kahnaukset leimahtavat helposti hallitsemattomiin mittoihin.

Itselle hankalilla asioilla on taipumus mutkistua entisestään Merkuriuksen lähtiessä perääntymään maaliskuun puolessa välissä. Pohjimmiltaan maaliskuu on kuitenkin niin täynnä positiivista ja rakentavaa energiaa, ettei kenenkään kannata pysähtyä murehtimaan elämänsä pieniä ongelmia.

Oinas

Kuun puoliväliin ajoittuva Merkuriuksen suunnanvaihdos ja Oinaan merkissä toteutuvat Uranus yhtymät siivittävät sinut jännittäviin muutospyörteisiin, joissa vankka huumorintaju on välttämätön henkinen varuste. Elämä tarjoilee sinulle upeita vaihtoehtoja, joihin on hypättävä epäröimättä mukaan. Parhaimmillaan elämäsi on jännittävää ja haasteellista positiivisella tavalla, jolloin asennoidut jokaiseen vastoinkäymiseen uutena mahdollisuutena. Voivottelemaan ei kannata alentua sillä väärä asenne vie tuhkatkin pesästä. Ole siis valmis moneen seikkailuun ja luoviin ratkaisuihin matkasi varrella.

Härkä

Venuksen saapuessa merkkiisi täydentämään Marsin, Jupiterin ja Pluton välistä kultaista kolmiota. paranee helmikuun positiivinen vire entisestään. Tämän kuvion yötä olet ehdottomasti yksi eläinradan onnekkaimmista merkeistä menestysnäkymien kannalta ja samalla pääset nauttimaan ihastumisten ja rakastumisten upeista tunnelmista. Kruunataksesi tämän kuun menestyksesi voit tehdä vain yhden ainoan asian ja se on elämästäsi nauttiminen. Jokainen ilolla ja onnella täyttämäsi hetki siivittää sinua kohti entistä ihanampaa – ja mikä parasta myös taloudellisesti menestyksellisempää elämää.

Kaksoset

Sinun on lähestyttävä maaliskuun sisältämiä mahdollisuuksia eri suunnasta kuin monien muiden, vaikka positiivinen lataus kuuluu yhtä hyvin sinulle kuin mille tahansa muulle merkille. Tunnistat kasvaneen herkkyytesi ansiosta häiriötekijät helpommin kuin elämääsi vauhdittavat elementit. Tällainen epätavallinen kyvykkyys edellyttää henkisesti vahvaa asennetta, jotta voit kääntää sen menestystekijäksi niillä sektoreilla, joista itse olet eniten kiinnostunut. Sinun juttusi on karikoiden väistäminen ja suunnitelmiesi pinnalla pitäminen – ei niinkään uusien aloitusten haaliminen elämääsi.

Rapu

Maaliskuussa intuitiosi herkistyy entisestään ja pääset parhaiten eteenpäin vain pitämällä itsesi jatkuvassa liikkeessä ilman pidempiä suunnitelmia. Innostut maaliskuun alkupuolella melkein leikittelemään elämän upeilla energioilla, mutta ilman mitään erityistä syytä saat varautua muutamiin yllättäviin käänteisiin helmikuun puolivälissä Merkuriuksen lähtiessä perääntymään neliömerkissäsi. Pahimpien ansakuoppien väistäminen on mahdollista vain äärimmäisen joustavuuden välityksellä. Sinun on vain selkeästi vältettävä upottavia tai muuten ikäviltä tuntuvia elämänalueilta, jotka tunnistat ehkä liiankin helposti.

Leijona

Monet Uranuksen maailmaa mullistavat yhtymät toteutuvat uskomattoman positiivisessa kulmassa merkkiisi nähden ja siksi voit varautua täysin yllättäviin onnistumisiin ilman mitään näkyvää syytä. Luota siihen, että kehittelemäsi ideat pitävät ehdottomasti kutinsa. Kynttilä on pidettävä palamassa keinolla millä hyvänsä ja jos osaat nautiskella uusista yllättävistä tilanteista, tulet kohtaamaan aivan uskomatonta menestystä. Sinulle satelee tarjouksia, joista jokaiseen tulisi ottaa jonkinlaista kantaa. Uskalla tarttua jokaiseen tarjoukseen hyvillä mielin, sillä oivalluskykysi riittää kääntämään haasteet voitoiksi.

Neitsyt

Perääntyvä Mars siirtää sinut automaattisesti työskentelemään aikaisemmin tekemiesi ratkaisujen parissa ja siksi ei kannata yrittää suuntautua liikaa kokonaan uusille sektoreille. Myös Mars jatkaa perääntymistään melko tarkassa kolmiossa Plutoon ja siksi tämän kuun suurimmat mahdollisuudet toteutuvat jonkinlaisten korjaustöiden yhteydessä. Uudistuminen on tämän kuun tärkein idea ja se toteutuu enemmän vanhaa todellisuuttasi muokkaamalla kuin sitä pois viskomalla. Rästijuttujen hoitaminen avaa pala palalta kokonaan uusia menestysnäkymiä, kunhan vain jaksat jatkaa kaivamista vanhalla valtauksella.

Vaaka

Saatat hyvinkin tuntea itsesi odottamattoman levottomaksi ilman mitään näkyvää syytä, sillä vastamerkistäsi Oinaasta virtaa radikaalia muutosenergiaa Vaa’an merkkiin. Reagoit elämäsi paikoilleen pysähtyneisiin elementteihin vähintään yhtä kriittisesti kuin Euroopan kriisimaiden nuoret pankkien elvytyspaketteihin. Et ole nyt valmis maksamaan muiden virheistä tai epäonnistuneista ratkaisuista, vaikka kuulutkin erottamattomalla tavalla samaan kuvioon. Sinulla on ehdoton oikeutesi vapauttaa itsesi tarpeettomista velvoitteista ja antaa muiden maksaa omat velkansa, jos niitä on.

Skorpioni

Maaliskuun positiivisessa energiapyörteessä tulet pärjäämään parhaiten tehokkaan intuitiosi avulla, joka parhaimmillaan tarjoaa sinulle useita uusia mahdollisuuksia elämäsi rakentamiseen niin uramaailmassa kuin koti- ja perhe-elämän alueella. Tällaisena herkkien vaistojen täyttämänä aikana on uskallettava ihan tosissaan luottaa oman kehon antamiin tunnetason vinkkeihin ilman epäluuloisuuden tuhoavaa vaikutusta. Tunnistat oikean suuntasi innostuksesta ja lennokkuudesta, joka saa muut ihmiset varoittelemaan sinua. Nyt on kuitenkin luotettava omiin tuntemuksiin sataprosenttisesti ja suljettava korvat muiden ruikutukselta.

Jousimies

Romanssien sijaan sinulle tarjoillaan tässä kuussa selvääkin selvempiä mahdollisuuksia planeettojen pysyessä edelleen suotuisissa asemissa merkkiisi nähden. Uranuksen luonteen mukaisesti mahdollisuudet tupsahtavat eteesi täysin yllättäen, eikä sinulle jää aikaa tutkia niiden luotettavuutta sen paremmin puolison kuin viisaitten ystäviesi kanssa. Sinun on oltava valmis tarttumaan tilaisuuteen silloin kun sitä tarjotaan tai koko juttu kuivuu kasaan, eikä asia ole enää korjattavissa. Jokainen hyvältä haiskahtava juttu kannattaa ehdottomasti katsoa ja tehdä päätös vasta sitten kun tiedät mille sanot ei.

Kauris

Olet maaliskuussa koko eläinradan vahvin ja onnekkain muutosten toteuttaja omassa elämässäsi, sillä Kultainen kolmio naputtelee Kauriin merkkiin läpi koko kuukauden ja siksi tilaisuuteen tarttuminen edellyttää selkeää riskinottokykyä ja oma-aloitteisuutta. Nyt on kysymys väkisinkin melko suurista ja usein lopullisista valinnoista. Voit lopulta luottaa vain omaan innostukseesi kyseistä asiaa kohtaan. Heti ensimmäisen askeleen otettuasi tarttuu tuuli purjeisiin ja homma lähtee etenemään uskomattomalla vauhdilla. Silloin on uskallettava pysyä vauhdissa mukana ystävien varoituksista piittaamatta.

Vesimies

Et ole jäämässä paitsioon mahdollisuuksien jakotilaisuudessa, vaikka merkkisi aivan kumisee tyhjyyttään koko maaliskuun ajan. Uranuksen ja Merkuriuksen yhtymä sekstiilimerkissäsi säteilee positiivista ja oivaltavaa energiaa merkkiisi läpi koko kuukauden. Kirjallinen ja suullinen ilmaisu ovat hyvällä mallilla ja sinulle arvokkaita asioita kannattaa nyt ottaa aktiivisesti esille sopivan tilaisuuden ilmetessä. Jokainen ääneen esittämäsi ajatus suorastaan lennättää sinua eteenpäin omien uudistustesi toteuttajana, eikä kenellekään jää minkäänlaisia mahdollisuuksia asettua poikkiteloin reitillesi.

Kalat

Maaliskuun aikana Mars laukaisee liikkeelle alitajunnassasi muhineita aavistuksia, jotka nousevat nyt vaatimaan tarkempaa selvitystä. Perääntyvä Mars pakottaa sinut tutkimaan jokaisen seikan, joka millään tavalla epäilyttää sinua meneillään olevissa hankkeissa. Kysymyksessä ei välttämättä ole jo tapahtunut häiriö, vaan tapahtumassa oleva, joka sinun seurantasi ansiosta korjaantuu ja voit jatkaa aiemmin valitsemaasi suuntaan levollisin mielin. Intuitio ja herkkyys ovat tässä kuussa ainoat käytettävissäsi olevat työkalut menestyksesi varmistamiseksi. Malta siis heittäytyä virran kuljetettavaksi.

Astro.fi

X