Kuukausihoroskoopit

Kuukausihoroskooppi 8/2011

Teksti:
Anna.fi

Elokuun astrologinen tähtitaivas ei ole läheskään niin lempeä ja pehmeä kuin sään perusteella voisi aluksi kuvitella. Loppukesä on täynnä tehokasta ja samalla aggressiivista energiaa Marsin tehdessä neliötä Uranukselle ja oppositiota Plutolle. Koko maapallon muutosenergiat ovat todella vahvassa vaiheessa sekä fyysisellä että henkisellä puolella. Sää saattaa vaihtua hetkessä vaaralliseksi myrskyksi ja saman ilmiön toteutuessa eri puolilla maapalloa, vaikuttaa se yllättävällä tavalla kaikkiin elämämme osa-alueisiin.

Säätilan ja luonnonilmiöiden ohella on mielenkiintoista seurata USA:n ja EU:n talousnäkymiä, jotka ovat valmiiksi erittäin kriittisessä tilassa. Kun vielä USA:n kartalla on menossa Pluton paluu, toteuttaa se omaa vihkimystään kokonaan uudelle henkiselle tasolle tämän ja parin seuraavan vuoden aikana. Haasteellinen ja usein kivulias uudistuminen heijastuu kaikkialle sivistyneeseen maailmaan epävarmuuden lisääntymisenä ja materiaalisten arvojen romuttumisena. Lainakaton korottaminen siirtää ja pahentaa ongelmaa entisestään, mutta sitähän lähes jokainen meistä tekee siihen asti kun valtiot antavat siihen mahdollisuuden. Joskus tämä velaksi eläminen loppuu, mutta tuskin vielä tässä kuussa.

Myös Merkurius perääntyy 3-25.8 välisen ajan pääasiassa Leijonan merkissä, joten ainuttakaan varmaa ratkaisua ei ole olemassa sen paremmin pieniin kuin isompiinkaan ongelmiin. Valtava määrä asioita menee nyt odotusten vastaisesti ja kaikkien kannattaa varautua harmillisiin yllätyksiin niin vapaa-aikana kuin työelämässä. Päätöksiä kannattaa tehdä samaan malliin kuin aikaisemmin, mutta taustat on tutkittava aikaisempaa huolellisemmin. Liian hyvältä vaikuttava sopimus on useimmiten juuri sitä, miltä näyttää. Siis liian hyvä ollakseen totta. Tarkista ja vielä kerran tarkista ennen sopimuksen tekemistä, mutta älä jätä perääntymisen takia tekemättä.

Yksityisen ihmisen elämässä elokuu saattaa hyvinkin osoittautua paljon odotettua raskaammaksi ilmiöksi Marsin tehdessä oppositiota Plutolle ja neliötä Uranukselle sekä vielä lopuksi neliötä Saturnukselle kuun loppupuolella. Ahdistava olotila on monelle tärkein merkki käsillä olevasta pelastumisen mahdollisuudesta. Nyt on uskallettava tarttua epäkohtiin ja samalla uusiin mahdollisuuksiin, sillä menestys seuraa sinun innostuksesi viitoittamaa polkua. Mikään muu suunta ei ole kulkemisen arvoinen. Päätösten tekeminen vaatii suurta rohkeutta, mutta johtaa poikkeuksetta parempaan elämään.

Oinas

Elokuu haastaa Oinaan merkissä syntyneet toteuttamaan omaa ehdotonta energiaansa. Kosmisten planeettojen vääntö osuu kovassa kulmassa merkkiisi ja pakottaa sinut taistelemaan kaikin voimin vapautesi ja riippumattomuutesi puolesta. Sinulla ei ole tällä kertaa varaa minkäänlaisiin myönnytyksiin oman vapautesi kustannuksella. Aggressiivisuutesi leimahtaa hetkessä ja herättää saman tunnelman myös muissa ihmisissä. Siksi on äärimmäisen tärkeätä pitää tietoisesti kiinni jokaisesta päätöksestäsi ilman minkäänlaista aggressiivista uhoamista. Se vain harmittaa jälkikäteen ja tuottaa arvaamattomia tappioita.

Härkä

Härkänä pääset nauttimaan positiivisesta energiastasi vielä koko elokuun ilman ensimmäistäkään todellista häiriötekijää. Jupiterin edustaman 12 vuoden menestysjakso käynnistyy sinulla ja kaikilla  Härkä- merkkisillä tämän kesän ja syksyn aikana ja siksi aikaa ei kannata haaskata vaivalloisten juttujen perässä raahaamiseen. Jupiterin hulppeat mahdollisuudet avautuvat vain innostuksen ja ajoittain jopa hurjan tekemisen vimman välityksellä. Näiden tunnelmien osuessa kohdalle kannattaa tarttua jokaiseen kiinnostavaan mahdollisuuteen jopa hiukan tavallista suuremmalla riskillä, mutta silti taustat tarkistaen.

Kaksoset

Elokuu on sinulle luontaista menestymisen aikaa hallitsevan planeettasi Merkuriuksen perääntyessä sekstiilissä  merkissäsi vaikuttavaan Neptunukseen. Pystyt käyttämään tehokkaasti hyväksesi alitajunnan ja intuition tehokkaita viestejä. Elokuussa kannattaa siis luottaa hetkellisiin impulsseihin, vaikka muut ihmiset kuinka ihmettelisivät tekemistesi järkevyyttä. Tuloksen kannalta mielekkyys on järkevyyttä monin kerroin tehokkaampaa ja siksi läheistesi varoitukset kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa. Upeaakin upeammista mahdollisuuksista ei tule olemaan pulaa, mutta ilman päätöksiäsi tulevat ne lipumaan arvottomina ohitsesi.

Rapu

Rapuna pääset nyt lopultakin hiukan irrottelemaan Marsin saapuessa merkkiisi. Jaksaminen nousee ainakin hetkeksi ihan uudelle tasolle ja pääset valmistelemaan tulevaa syksyä todelliseksi menestyksen kiitoradaksi. Kaikki sinua kiinnostavat hankkeet ovat menestyksellisesti toteutettavissa ja niihin kannattaa satsata aikaa ja energiaa sen verran kuin sopivasti irtoaa. Mars käynnistää kahden vuoden mittaista tehojaksoa elämässäsi vielä syyskuun ajan, mutta aloittamista ei kannata lykätä sinne asti, jos vain suinkin saat projektisi käynnistymään aikaisemmin. Aloituksia voi hyvin käynnistää useampia ja katsoa, mitkä niistä lähtevät vetämään.

Leijona

Leijonan merkissä syntyneenä kaipaat haasteita elämääsi, mutta tässä kuussa niitä saattaa riittää liiankin kanssa. Merkurius perääntyy merkissäsi elokuun aikana ja siksi olet tavallista alttiimpi monenlaisille teknisille ja epäselvästä kommunikaatiosta johtuville häiriöille. Perääntyvän Merkuriuksen lisäksi Aurinko ja Venus tekevät merkistäsi oppositiota Neptunukselle. Lekotteluun ei tule riittämään aikaa sen paremmin lomalla kuin työmaalla sillä ajaudut toistuvasti outoihin tilanteisiin , jotka vaativat jatkuvaa säätämistä. Huumorintajua kysytään sekä sinulta että kanssasi eläviltä ihmisiltä tämän jakson aikana.

Neitsyt

Monilla merkeillä riittää nyt haastetta yllin kyllin, mutta sinun merkkiisi osuva Jupiterin ja Pluton kolmio kantaa edelleen ja pystyt etenemään elämässäsi haluamallasi tavalla. Jokaiseen uuteen mahdollisuuteen kannattaa suhtautua avoimesti ja innostustasi peittämättä. Loistavia vaihtoehtoja suorastaan tyrkytetään käyttöösi ja sinun tarvitsee vain valita parhaat päältä. Ole silti valmis ottamaan selvää konkreettisista tekijöistä ennen lopullista sitoutumista. Toiminnan tarve tempoo sinua hurjasti sinne tänne ja tuntuu helpommalta tarttua ensimmäiseen tarjoukseen, mutta useimmiten jotain vielä parempaa on luvassa, jos pidät mielesi avoimena.

Vaaka

Mars vaihtaa merkkiä elokuussa ja siirtyy Pluton kanssavaikuttajana vaativampaan kulmaan merkkiisi nähden. Neliöaspektissa se tankkaa sinuun aimo annoksen tehokasta energiaa, jonka suuntaamisessa tulee olla tarkkana kuin porkkana. Erilaisia ongelmia ja nopeutta vaativia käänteitä on luvassa kaikkien suunnitelmiesi toteuttamisessa, mutta se ei missään tapauksessa ole nyt negatiivinen asia. Pieni hermostuneisuus on juuri tähän aikaan kuuluvaa varuillaan oloa, jonka ansiosta pystyt tarttumaan äkillisiin haasteisiin ajoissa ja kääntämään ongelmat eduksesi. Pitämällä langat omissa käsissäsi käännät kuukauden kirkkaasti plussan puolelle.

Skorpioni

Skorpionina pääset ottamaan vastaan Marsin ja Pluton keskinäistä oppositio-energiaa erittäin suosiollisesta asemasta ja siksi elokuussa kannattaa laittaa täysi höyry päälle mielenkiintoisimpien ideoittesi toteuttamisessa. Haasteiden tulee olla todella merkittäviä, ennen kuin koet ne itsellesi mielekkäiksi. Turvallisella linjalla eteneminen saa sinut kasvamaan täitä ja turhautumaan pahemman kerran. Elokuun aikana on mentävä eteenpäin riskejä pelkäämättä. Jupiterin oppositiosta johtuen joudut karsimaan ylisuuret lupaukset pois kuvioista ennen lopullisten päätösten tekemistä. Muuten saattaa käydä köpelösti jo syksyn kynnyksellä.

Jousimies

Persoonalliset planeetat perääntyvällä Merkuriuksella vahvistettuna vaikuttavat positiivisessa kulmassa Jousimiehen merkkiin ja siksi sinulla on lupa loistaa omaa erinomaisuuttasi koko elokuun ajan. Monet lähimenneisyyden väärinkäsitykset korjaantuvat kuin itsestään, mutta sinulla on lupa hyödyntää tämä aika kaivamalla esiin kaikki mahdolliset elämääsi rasittavat elementit ja kääntää ne oivallustesi ja kekseliäisyytesi avulla päinvastaisiksi energioiksi. Sukella mahdollisuuksien tarjoamiin seikkailuihin intuitioosi luottaen, sillä muiden mielipiteen kysyminen katkaisee tehokkaasti siivet loistavilta ideoiltasi. Nyt homma on hoidettava itsenäisesti.

Kauris

Sinusta löytyy elokuun aikana Fukusimaan verrattava ydinlataus Marsin tehdessä oppositiota ja Uranuksen liukuessa pelottavan lähelle tarkkaa neliötä merkissäsi vaikuttavalle Plutolle. Luonnossa tämä voima liikuttelee mannerlaattoja. Sinun elämässäsi täsmälleen yhtä suuri energia vapautuu omaan käyttöösi joko hallitusti tai hallitsematta. Hallittu Pluto-energian käyttö tarkoittaa täydellistä itsenäisyyttä jokaiseen elämällesi merkittävään päätökseen ilman pienintäkään poikkeusta. Ukkosmyrsky elää sisälläsi ja aiheuttaa sähköpurkauksia heti kun päästät jonkun toisen määräämään tekemisistäsi.

Vesimies

Vaikka olet luonnostasi erilainen ja koet itsesi muukalaiseksi tässä tylsien ihmisten maailmassa, saattaa elokuu yllättää sinut utopistisilla tunnelmillaan. Neptunus ottaa merkistäsi vastaan melkoista oppositiopommitusta persoonallisilta planeetoilta, eikä sinulla ole mitään realistista mahdollisuutta saada pitävää otetta elämäsi tärkeimmiksi kokemistasi suunnitelmista. Tällaisena aikana asiat etenevät omia ihmeellisiä polkujaan ja menestystä saavuttaaksesi sinun tulee nyt jättäytyä enemmän tilanteiden seuraajaksi kuin niiden diktatoriseksi johtajaksi. Sinä et voi löytää menestyksen avainta, sillä elokuussa se löytää sinut.

Kalat

Suuria opettajia ja henkisen kehityksen mestareita on nyt pyrkimässä puheillesi, sillä olet valmis nousemaan korkeammalle tasolle henkisellä polullasi. Kuuntele sydämesi ääntä ja varaa itsellesi aikaa osallistua sinua kiinnostaviin tapahtumiin tai koulutuksiin. Niiden anti on arvaamattoman merkityksellinen oman sisäisen parantajasi kehittymiselle. Pystyt tämän kuukauden aikana asettumaan hädässä olevan ihmisen asemaan ja auttamaan häntä viisailla ajatuksillasi. Tehtäväsi ei ole hoitaa asioita hänen puolestaan, vaan auttaa selviytymään oman lahjakkuutensa avulla. Älä ryhdy terapeutiksi, sillä siihen eivät voimasi nyt riitä.

Astro.fi

X