Kuukausihoroskoopit

Lokakuun 2009 horoskooppi

Teksti:
Anna.fi
Heinäkuun kuukausihoroskooppi

Voimia koetelleen syyskuun jälkeen on luvassa paljon parempaa. Lokakuussa Jupiterin, Neptunuksen ja Chironin rykelmä Vesimiehessä ottaa vastaan Auringon, Merkuriuksen ja Venuksen kolmioita Vaa’an merkistä. Lisäksi Mars tekee Ravun merkistä kolmiota Uranukselle Kaloissa.

Tällainen yhdistelmä on erittäin lupaava kaikille sielua ja sydäntä lämmittäville suunnitelmille niin yrityselämässä kuin yksityisellä puolella. Visioita ja oivalluksia virtaa maapallolle ja jokaisen ihmisen tajuntaan sitä tehokkaammin, mitä aktiivisemmin itse kukin on heittäytynyt omaa projektiaan hoitamaan. Vain aktiivinen tekeminen laukaisee kaiken sen onnekkuuden ja menestyksen, mitä tämä aika on meille tarjoamassa.

Edessä häämöttää energialtaan paljon kovempi ja vaativampi kuvio marraskuun puolella ja siksi lokakuun mahdollisuuksien käyttöön ottaminen on niin valtavan tärkeää. Jos nyt saa oman suunnan selville ja prosessin hyvään vauhtiin, niin marraskuussa vain taivas on rajana omalle etenemiselle.

Lokakuussa on annettavissa vain yksi selkeä neuvo: Käynnistä massiivinen ja 100% aktiivinen toiminta tärkeimmäksi kokemasi tavoitteen saavuttamiseksi, sillä tämän vuoden puolella tapahtuu ihmeitä jokaiselle, joka uskaltaa heittäytyä uudistusten väkevään virtaan.

Oinas

Auringon, Merkuriuksen ja Venuksen oppositiot merkkiisi asettavat sinut muita merkkejä korkeampaan paineeseen oman luovuutesi ja ilmaisusi konkreettiseksi käyttöön ottamiseksi lokakuun aikana. Olotilasi tuntuu sitä painostavammalta ja ahdistavammalta, mitä suurempia parannuksia elämällä on sinulle nyt tarjottavana. Astrologisen taivaan kuviot ovat varmasti takanasi jokaisessa oikeaksi katsomassasi korjausliikkeessä ja voit vain todeta asioiden kolahtavan satumaisesti kohdalleen heti kun tartut työkaluihin ja alat rakentamaan itsellesi uutta tulevaisuutta rakastamiesi asioiden parissa. Uskalla olla rehellinen ja kertoa läheisillesi myös sellaiset osiot, jotka eivät heitä ensi näkemältä lainkaan vedä puoleensa.

Härkä

Merkkisi jää lokakuussa loistavaan sekstiiliasemaan Marsin ja Uranuksen väliin, mikä on omiaan tuuppaamaan sinut paljon nykyisiä liukkaammille väylille menestyksesi luistinradalla. Härkänä et kuulu niihin innokkaimpiin elämänsä uudistajiin, koska vaadit myös muutoksilta tiettyä perus turvallisuutta. Tämän kuun aikana ei turvallisuudesta kuitenkaan ole mitään tietoa, vaan tilanne on pikemminkin päinvastoin, mutta silti ainoa hyvältä tuntuva kuvio on lähteä mieltäsi tavalla tai toisella kiehtovien muutosten epävarmalle tielle. Ideoista ei pitäisi olla pienintäkään pulaa silloin kun otat härkää eli itseäsi sarvista kiinni ja uskaltaudut heittäytymään siihen mahdollisuuteen, jota sinulle tässä kuussa tarjotaan.

Kaksoset

Merkkisi jatkaa edelleen astrologisessa myrskyn silmässä Saturnuksen ja Uranuksen pommittaessa sinua ja muita Kaksosia armottomilla neliöaspekteillaan. Onneksi tässä kuussa Vaa’an merkissä vaikuttavat Aurinko, Merkurius ja Venus antavat sinulle valtavan luovan virtauksensa tehdessään kolmiota Jupiterille, Chironille ja Neptunukselle. Luovuutesi ja kekseliäisyytesi ovat aivan uskomatomassa vireessä heti kun suuntaat energiasi mahdollisimman uusille urille. Menestyminen uusissa ja sydäntäsi koskettavissa uusissa hankkeissa on enemmän kuin hämmästyttävää näinä ankeilta tuntuvina aikoina, mutta mitään ei tapahdu itsestään. Kaikki on kiinni sinun kyvystäsi laittaa energia liikkeelle itsellesi tärkeään suuntaan.

Rapu

Jo viime kuussa alkanut oivallusten ja ideoiden myrsky vain vahvistuu lokakuun ensimmäisinä päivinä. Uskalla lisätä vauhtisi ihan äärimmilleen, sillä menestymisesi on sitä suurempaa, mitä pidempiä askeleita uskallat tämän kuun aikana ottaa väsymyksestäsi huolimatta. Kuun puolivälistä eteenpäin sinulla on jo hiukan aikaa myös lepäämiseen, mutta siihen asti kannattaa vielä painaa pitkää päivää ja nukkua sikeästi lyhyen puoleisia yöunia. Oivalluksesi muuttuvat todellisuudeksi ja upeiksi menestystarinoiksi sitä tehokkaammin, mitä aktiivisemmin päätät heittäytyä niitä toteuttamaan. Tällaisena aikana vain toiminta ruokkii kaikkea kohdallesi osuvaa menestystä ja siksi kannattaa pysyä liikkeellä vastuksista välittämättä.

Leijona

Jupiterin, Chironin ja Neptunuksen oppositio merkkiisi saa mielenkiintoisen käänteen lokakuussa, jolloin Aurinko, Merkurius ja Jupiter tekevät niihin kolmioitaan. Sinulla on käytössäsi tavallista herkempi ote asioihin ja pystyt vaistoamaan, milloin suuntasi on varmasti oikea. Yhtä varmasti vaistoat sellaiset suunnitelmat, joista on sinulle tulevaisuudellesi harmia myöhemmin. Molempia on osattava kuunnella ja seurata mahdollisimman tarkasti. Myös Mars saapuu merkkiisi hiukan puolenkuun jälkeen ja saat käyttöösi mahtavan energialatauksen pariksi seuraavaksi kuukaudeksi. Marsin saapumisen myötä alat valmistella jotain uutta suunnitelmaa, joka sinulla on mahdollisuus saada päätökseen kahden vuoden sisällä.

Neitsyt

Heti lokakuun alussa Merkurius ja lähellä puolta kuuta myös Venus tekevät yhtymää Saturnukseen merkissäsi. Olet edelleen vahvassa ratkaisujen teko virtauksessa, joka monin tavoin painostaa sinua tekemään lopullisia päätöksiä ehkä monellakin elämänalueella. Alkukuusta kommunikaatiosi on selkeää ja toimivaa, eikä parempaa aikaa sopimusten tai päätösten tekemiselle kannata jäädä odottelemaan. Kuun puolivälissä Venus tekee yhtymää Saturnukselle merkissäsi ja siksi tämä lokakuu on ratkaisevaa aikaa myös rakkauselämässäsi. On tullut aika todella päättää kuka haluat itse olla ja kenen kanssa haluat jakaa elämäsi. Kenen tiedät antavan riittävästi tilaa sinun omille suunnitelmillesi ja ihanteillesi. Silloin se on rakkautta.

Vaaka

Merkkisi on lokakuussa suurten ja vaikuttavien energioiden keskipisteenä Auringon, Merkuriuksen ja Venuksen tehdessä sieltä kolmiota Vesimiehessä majaileville Jupiterille, Chironille ja Neptunukselle. Olet luovien energioiden keskeisin välittäjä tämän kuun ajan ja siksi sinun kannattaa tehdä itsellesi selväksi, mitä todella haluat tältä elämältä. Nyt jos koskaan on aika kuunnella oman innostuksesi ja inspiraatiosi ääntä. Tunnet aivan varmasti pakahduttavan energian rintakehässäsi. Tiedä, että se on avain unelmiesi toteuttamiseen kaikilla niillä alueilla, joihin sydämesi sinua nyt kutsuu. Alitajuntasi ohjaa sinua tekemään onnistuneita ja menestyksekkäitä ratkaisuja, kunhan teet ne itsenäisesti ja vastuuta muille jakamatta.

Skorpioni

Mars ja Uranus vaikuttavat molemmat kolmiossa Skorpionin merkkiin lokakuun puoleen väliin saakka ja tasan sinne asti sinulla on aikaa pistää ihan tosissasi tuulemaan. Ajan laatu on nyt suotuisaa suurille muutoksille ihmisten elämässä. Sinulla on täysi lupa ja oikeus päättää, mitkä asiat kuuluvat sinun uudistustesi listalle. Mahdollisuutesi ovat melkein rajattomat, kunhan vain pitäydyt sellaisissa asioissa, jotka ihan tosissaan ovat lähellä sydäntäsi ja joiden tekemiseen sinulla on intohimo. Menestyminen on kiinni vain sinusta itsestäsi. Mustasukkainen tai muulla tavoin liikaa kiinni pitävä ihminen on omien pelkojensa uhri, etkä voi auttaa muulla tavoin kuin ottamalla oman tilasi ja aikasi vastalauseista huolimatta. Oikearakkaus ei rajoita.

Jousimies

Jousimiehen merkki osuu Jupiterin, Chironin ja Neptunuksen vastaanottamien energiakolmioiden keskipisteeseen ja siksi olet yksi etuoikeutetuimmista muutosten ja uudistusten toteuttajista lokakuun aikana. Monet asiat ja olosuhteet ovat painaneet mieltäsi viimeisten parin kuukauden aikana, mutta nyt on tullut aika lopettaa jossittelu ja lähteä täysillä eteenpäin kohti uusia haasteita. Kuun vaihteen lähestyessä lähestyy myös Saturnus tarkkaa neliötä Plutolle ja paine pielessä olevien asioiden korjaamiseksi kasvaa todella korkealle. Voit itse valita, jäätkö voivottelemaan huonoa oloasi vai otatko tämän kuun tarjoamat upeat mahdollisuudet vastaan avoimin mielin. Menestyksen avaimet ovat käsissäsi juuri nyt.

Kauris

Saturnus lähestyy merkkisi alkuasteissa etenevää Plutoa koko lokakuun ajan ja olotila on vähän samankaltainen kuin ennen rajua ukkosmyrskyä. Olotila on painostava, eikä mihinkään asiaan ole kovin helppo ryhtyä. Yksinkertainen neuvo Kauriin merkeissä syntyneille on rauhoittaa oma elämä ihan perusjuttuihin ja hoitaa päivittäiset asiat oman energian sallimissa rajoissa. Jos sinulla on joku todella voimakas intohimo ja vimma mihin tahansa asiaan, niin pystyt saamaan ihmeitä aikaan juuri tuolla alueella. Onnistuminen vaatii kuitenkin täyttä heittäytymistä ja todella vahvaa keskittymistä vain tuohon yhteen asiaan tai päämäärään.  Vanhat vastuut ja velvoitteet on pystyttävä purkamaan pois uusien tieltä.

Vesimies

Aurinko, Merkurius ja Venus tekevät tässä kuussa kolmiota merkissäsi perääntyville Jupiterille, Chironille ja Neptunukselle. Kysymyksessä on valtava energiakeskittymä, johon sinulla on Vesimiehenä etuosto-oikeus. Älä päästä tämän kuun tarjoamia mahdollisuuksia lipumaan käsistäsi millään tekosyyllä, vaikka niiden vastaan ottaminen vaatii sinua tekemään radikaaleja ratkaisuja ehkä useammallakin elämäsi alueella. Intuitiosi on vahvimmillaan ja jokaiselle sinua innostavalle idealle on nyt sosiaalinen tilaus. Onnistumisesi riippuu siitä, kuinka massiivisesti päätät lähteä työskentelemään päämääräsi eteen. Asia, joka on päivittäin mielessäsi, tulee aina myös toteutumaan juuri ajattelemallasi tavalla. Ajattele siis vain onnistumista.

Kalat

Marsin kolmio merkissäsi perääntyvälle Uranukselle lataa sinuun uudistavaa energiaa lokakuun puoleen väliin saakka ja siksi sinulla on juuri nyt elämäsi mahdollisuus tehdä haluamasi muutokset sekä olosuhteisiisi että päämääriisi. Kekseliäisyytesi ja energiasi kohdistuvat onnistuneesti jokaiseen asiaan, joka on aidosti lähellä sydäntäsi. Sinun ei tarvitse muuta kuin nostaa takapuolesi penkistä ja ottaa ensimmäiset askeleet himoitsemaasi suuntaan. Loppu etenee jo lähes itsestään, sillä huomaat niin pian nauttivasi jokaisesta uudistuvasta hetkestä, ettei mikään pysty enää pysäyttämään sinua. Pistä pyörät pyörimään kahden ensimmäisen viikon aikana, sillä muuten iskee varsin tyhjä ja uuvuttava olo loppu kuun ajaksi.

Astro.fi

X