Päivähoroskoopit

Päivähoroskooppi lauantai 13.5.

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Karine Daisay/Figarophoto/Bulls Press

Mitä ikinä oletkaan saanut päähäsi, niin nyt ideat on mahdollista toteuttaa konkreettisella tasolla yllättävän helposti. Heitä epäluulot nurkkaan ja pistä toimeksi.

Oinas

Lähipäivinä voit olettaa elämäsi kulkevan nousujohteista rataa. Ota siis sellainen asenne, että nyt kyllä onnistuu ja toimi rohkeasti omaan näkemykseesi luottaen, vaikka joku aivan varmasti tekee kaikkensa sinua hillitäkseen. Tämä on sinun menestystarinasi alkuhetki, jos vain itse sitä haluat.

Härkä

Vaikka intoa tuntuisikin riittävän, niin et ehkä saa remmiä kunnolla päälle. Ota rauhallisesti sillä nyt ei varsinaisesti olekaan sinun päiväsi. Eteen tuleviin mahdollisuuksiin kannattaa silti tarttua luottavaisin mielin, sillä kaikki tämän jakson aikana aloitetut jutut ovat saavat loistavan lähdön.

Kaksoset

Mars on merkissäsi ja kolmiossa onnenplaneetta Jupiteriin. Tämä on erittäin toimivaa ja onnekasta aikaa kaikelle sellaiselle tekemiselle, johon tunnet motivaatiosi olevan kunnossa. Nyt kannattaa keskittyä vain sinua aidosti innostaviin asioihin, sillä niihin on nyt asetettu menestyksen leima.

Rapu

Et tahdo juuri nyt pystyä näkemään tekemisellesi mielekästä tulevaisuutta ja siksi kaikki hommat eivät nyt kunnolla maistu. Tämä Jupiterin aktiivinen neliöjakso saa sinut tuntemaan suurta tyytymättömyyttä kaikkea sellaista kohtaan, joka jostain syystä ei enää vie elämääsi eteenpäin.

Leijona

Erilaisia menestyksekkäitä vaihtoehtoja pukkaa päälle sen kun ehtii. Tartu kaikkiin sinulle tarjottaviin mahdollisuuksiin kunnon otteella. Merkkisi on Marsin ja Jupiterin keskipisteessä ja sinut on siunattu menestyksellisellä energialla kaikissa sellaisissa tilanteissa, jotka koet omiksesi ja joista nyt olet innostunut.

Neitsyt

Pientä kateuden poikastakin saattaa olla ilmassa, koska et ehkä saa päivästä irti sitä mitä haluaisit ja muut tuntuvat onnistuvan kaikessa. Marsin neliö se vain siellä osoittaa, mitä kaikkea turhaa touhuat nykyisessä elämässäsi. Ole valmis päästämään irti kaikesta sellaisesta, joka ei maistu hyvältä.

Vaaka

Nyt kannattaa painaa päälle ja viedä omia projektejasi vauhdilla eteenpäin. Menestys seuraa jokaista innolla ja ilolla ottamaasi askelta. Marsin ja Jupiterin kolmio valaa menestystä kaikkiin tämän jakson aikana käynnistämiisi projekteihin sitä enemmän mitä innokkaammin uskallat olla niitä toteuttamassa.

Skorpioni

Sinulle saatetaan tarjota jotakin selvän riskin sisältävää mahdollisuutta. Kortit kannattaa katsoa, mutta ole kuitenkin varovainen. Aika on kaikelle aloittamiselle loistavaakin loistavampi, mutta liian suurilla odotuksilla ladatut suunnitelmat tulevat kaatumaan ryminällä ja aivan liian nopeasti.

Jousimies

Nyt kannattaa ottaa rauhallisesti ja antaa asioiden mennä omalla painollaan. Saat vain harmia aikaiseksi ryntäilemällä juttujen perässä. Intoa ja energiaa sinulla kyllä riittää, mutta aikasi on silti rajallista. Huolehdi siitä, että stressi ei pääse vaivaamaan, niin kaikki tulee onnistumaan loistavasti.

Kauris

Joku vireillä pitämäsi projekti saattaa lähteä nousukiitoon näinä päivinä. Pidä kuitenkin jalat tiukasti maassa, sillä kaikki ei mene ihan putkeen. Asetat ihmisluonnon mukaisesti odotuksesi hiukan liian korkealle ja joudut peruuttamaan ennen kuin homma on kokonaan kasassa. Tee se tietoisesti.

Vesimies

Tämä on niitä päiviä, jolloin sinulle onnistuu melkein mikä vaan. Älä siis jarruttele vaan nauti vauhdin huumasta ja tee niin suuria päätöksiä kuin luontosi suinkin antaa periksi. Älä mieti lopputulosta, vaan keskitys nauttimaan itse tekemisestä ja palkkiosi on oleva ruhtinaallinen.

Kalat

Ole varovainen, sillä joku sinulle esiteltävä mahdollisuus ei ole alkuunkaan niin loistava kuin sinun annetaan ymmärtää. Älä osta sikaa säkissä, vaikka kuinka tihkuisit intoa ja energiaa. Maltti on valttia ja hidas eteneminen on ainoa mahdollisuus päästä hyviin tuloksiin. Kiire johtaa auttamatta menetyksiin.

Astro.fi

Annan viikkohoroskooppi ajalle 5.-11.5.

Kuukausihoroskooppi 5/2017

Tällaisen naisen mies haluaa horoskooppimerkin mukaan

Teksti: Seppo Tanhua

X