Päivähoroskoopit

Päivähoroskooppi maanantai 26.9.

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Karine Daisay/Figarophoto/Bulls Press

Tästä alkaa monella tapaa erityinen menestyksen viikko, jonka aikana aloitetuilla asioilla on kultainen silaus. Nyt on siis loistava aika pistää asioita liikkeelle.

Oinas

Tietyt asiat eivät nyt etene odottamallasi tavalla. Olisi viisainta hyväksyä tilanne ja etsiä kokonaan uusia reittejä tai toimintamalleja entisten tilalle. Mahdollisilla pettymyksillä on sinulle tärkeä viesti väärästä suunnasta. Menestyksen avaimet löytyvät uuden tien ensi metreiltä.

Härkä

Jos huomaat jonkun asian painostavan sinua näinä päivinä niin uskalla keskittyä tuohon tunteeseen ja miettiä mihin ratkaisuun se on ohjaamassa. Luultavasti elämässäsi on jotakin, johon et ole toistaiseksi pystynyt tarttumaan, mutta jonka tiedät tärkeäksi omalle kehityksellesi. Nyt on oikea aika aloittaa.

Kaksoset

Päivä paistaa sinulle tavallista kirkkaammin. Nyt sinun kannattaa rohkaista mielesi ja laittaa yksi jos toinenkin suunnitelmasi liikkeelle, sillä menestymisen mahdollisuudet ovat aivan erinomaiset. Ainoa, mitä sinun tulee tietää, on että nautit siitä mihin olet ryhtymässä.

Rapu

Jos tunnet olosi vähän tyhjäksi tai tyytymättömäksi niin huomaa mikä sen aiheuttaa ja tee selkeä päätös tilanteen korjaamiseksi. Aloita työ heti ja valmistaudu samalla muuttamaan radikaalilla tavalla suunnitelmiasi. Menestys odottaa aivan eri suunnassa kuin mitä tähän asti olet kuvitellut.

Leijona

Onni suosii tänään rohkeaa. Mikäli huomaat jonkun asian tai suunnitelman kiinnostavan itseäsi, niin nyt on oikea hetki tarttua härkää sarvista ja pistää juttu liikkeelle jopa pienellä riskillä. Parin seuraavan päivän aikana aloittamillasi projekteilla on sosiaalinen tilaus, jos itse olet niissä sydämellä mukana.

Neitsyt

Tänään on yksi vuoden parhaista päivistä käynnistää mikä tahansa sinua kiinnostava uusi projekti elämässäsi. Jos keksit sellaisen, niin kannattaa pistää toimeksi, vaikka onni tällä kertaa tarttuukin itse projektiin voimakkaammin kuin sinuun.

Vaaka

Tänään ja lähipäivinä olet ehdottomasti onnettaren suosiossa ja nyt kannattaa panostaa täysillä sinua kiinnostaviin ja innostaviin suunnitelmiin tai tapahtumiin. Mitä railakkaammin nautit elämästäsi sitä onnekkaammaksi voit itsesi tuntea ja mahdollisuudet vain putoavat eteesi.

Skorpioni

Jos sinulla on mielessäsi mitään uutta ideaa tai suunnitelmaa niin tänään on otollinen päivä polkaista homma oikein kunnolla liikkeelle. Menestys tosin kohdistuu enemmän itse ideaan kuin sinuun henkilökohtaisesti. Tietysti menestyt itsekin niin kauan kun tämä juttu kiinnostaa.

Jousimies

Elät juuri tällä hetkellä menestyksellistä jaksoa tulevaisuutesi kannalta ja siksi sinun kannattaa keskittyä lähi päivinä suunnitelmiesi toteuttamiseen mahdollisimman konkreettisella tavalla. Asioihin tulee uskaltaa tarttua pelkkään innostukseesi luottaen, jos haluat kunnon saaliin.

Kauris

Jos huomaat joidenkin asioiden tai ihmisten herättävän tavallista suurempaa tyytymättömyyttä, niin koeta oivaltaa mahdollisimman selvästi, keneen tai mihin tyytymättömyytesi kohdistuu. Juuri tällä hetkellä sinulla on runsaasti energiaa ja valmiuksia vapautua tyytymättömyyttä herättävistä tekijöistä.

Vesimies

Onnen ja menestyksen jumalat seisovat tänään rinnallasi ja tukevat varmasti kaikkia sinulle tärkeitä ja iloa tuottavia projekteja joten menoksi vain. Aloituksen on kuitenkin tapahduttava noin viikon kuluessa, sillä muuten tilaisuus menee ohi ja toiveesi valuvat hiekkaan.

Kalat

Olet haasteellisten päätösten edessä lähi päivien aikana. Rohkaise mielesi ja ota ratkaisevat askeleet vaikka se varmasti tuntuu sinusta pelottavalta. Et suoranaisesti menetä mitään, vaikka jäisitkin paikallesi polkemaan, mutta voitettavaa on sitten senkin edestä.

Astro.fi

Annan viikkohoroskooppi ajalle 23.-29.9.

Kuukausihoroskooppi 9/2016

Henkisen kasvun horoskooppi – näin kehität luonnettasi horoskooppimerkkisi mukaan

Teksti: Seppo Tanhua

X