Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi keskiviikko 20.1.

Teksti:
Anna
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Tänään on suuri ja ainakin kuvioiden perusteella yllättävä päivä Marsin tehdessä yhtymää Uranukselle. Todellinen yllätysten ilotulitus toivottavasti Sinunkin elämässäsi. Omintakeisuus ja erilaisuus tuottaa nyt tulosta ja massahypnoosiin vaipuminen vie tuhkatkin mielekkyyden pesästä.

Oinas

Tämä on erittäin suosiollinen aika kaikille tavallisesta poikkeaville tai muuten kokonaan uusille aloituksille elämässäsi. Älä siis suotta jarruttele osallistumistasi yllättäviin tapahtumiin tai tapaamisiin. Tällaisena aikana käynnistämäsi suunnitelmat onnistuvat loistavasti.

Härkä

Toteutat tällä hetkellä todella suuria uudistuksia elämässäsi. Suuret askeleet ja suunnitelmat vaativat myös suuria muutoksia. Toteuta rohkeasti itseäsi, sillä seuraavat kaksi vuotta tulevat etenemään juuri sillä tempolla ja menestyksellä, joita omassa elämässäsi toteutat lähipäivien aikana.

Kaksonen

Jos mielessäsi elää yksikään vauhdikas ja jopa hullulta vaikuttava suunnitelma, niin nyt sitä kannattaa lähteä ennakkoluulottomasti toteuttamaan. Menestys kohdistuu sinun tapauksessasi ensisijaisesti siihen projektiin, jonka nyt käynnistät ja menestys tulee jatkumaan, vaikka itse myöhemmin poistuisit kuvioista.

Rapu

Oivalluskykysi on parhaassa mahdollisessa vireessä ja pystyt halutessasi toteuttamaan minkä tahansa mieleesi juolahtavan idean. Mars ja Uranus ovat loistavassa kulmassa merkkiisi, eikä sinulta mene sormi suuhun vaikeuksia tai vastaväitteitä kohdatessasi.

Leijona

Energialatauksesi on todella korkealla, mutta se ei salli pienintäkään väärinkäyttöä. Joudut suuriin hankaluuksiin jos teet jotakin vain toisten etkä lainkaan itsesi vuoksi. Saat merkittäviä tuloksia aikaan, jos pystyt rajaamaan kaiken hiukankaan vastentahtoisen tekemisen kokonaan pois elämästäsi.

Neitsyt

Elät tällä hetkellä upeinta mahdollisuuksien ja uudistusten aikaa, jota ei saa haaskata mihinkään toisarvoiseen. Keskity siihen mikä kiinnostaa juuri nyt ja tulet hetkessä viemään elämääsi eteenpäin valtavilla harppauksilla. Jokainen uusi ja aidosti kiinnostava aloitus on kultaakin arvokkaampi sijoitus.

Vaaka

Jos joudut käyttämään energiaasi omalta kannaltasi vastenmielisiin asioihin, niin nyt kyllä nyppii pahemman kerran. Tilanne olisi syytä korjata välittömästi ensimmäisten ahdistuksen tunteiden ilmaantuessa, sillä ajan laatu on kannaltasi erinomainen kaikkien mahdollisten hankaluuksien selvittämiseksi.

Skorpioni

Et siedä tällä hetkellä lainkaan rajoituksia tai ahtaita olosuhteita. Kapinasi on oikeutettua ja voit luottaa siihen, että olet korjaamassa elämääsi. Tietoisena näistä, tähän aikaan kuuluvista oikeuksistasi, pystyt pitämään oman pääsi hermostumatta muiden kohtuuttomiin vaatimuksiin.

Jousimies

Asetat odotuksesi helposti liian korkealle ja tipahtaminen saattaa kirvellä melkoisesti, mutta älä siitä lannistu, sillä suuntasi on varmasti oikea. Tämä aika testaa pyrkimyksiäsi melkoisilla vastoinkäymisillä, mikäli olet rakentanut suunnitelmiasi liikaa muiden varaan. Älä lannistu vaan jatka sitkeästi.

Kauris

Vauhtia ja oivalluksia riittää vaikka kuinka pitkälle, kunhan et turhia jarruttele. Luota täysillä kaikkeen mitä olet innolla tekemässä. Mikään mahti maailmassa ei voi pysäyttää suunnitelmiasi, ellet itse ala epäröimään mahdollisuuksiasi. Älä mieti tuloksia vaan sitä, miltä tekeminen tuntuu.

Vesimies

Elät melko hermostuttavaa aikaa, sillä et voi sietää mitään, mikä rajoittaa jollain tavalla luovuuttasi. Ota tietoisesti tilaa ja vapautta itsellesi, vaikka se varmasti aiheuttaa ikäviä reaktioita läheisissäsi. Sinulla on valtavasti energiaa joka ei suostu toimimaan kuin taatusti omissa projekteissasi.

Kalat

Olet erittäin suotuisten planeettavaikutusten alaisuudessa ja saat ihmeellisellä tavalla onnistumaan kaikki sellaiset asiat joista olet kiinnostunut tai joista satut kiinnostumaan näiden päivien aikana. Nyt jokainen uusi aloitus on elämäsi mielekkyyden kannalta valtavan arvokas sijoitus.

X