Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi keskiviikko 23.11.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
Istock

Oinas (20.3.-19.4.)

Elämääsi voivat koskettaa nyt jollain tavalla vapauden tuulet, jotka tuovat uusia sävyjä tai uutta kosketuspintaa. Uteliaisuutesi uusia asioita ja paikkoja kohtaan saattaa olla rajaton, joten kannattaisi esimerkiksi matkustaa tai retkeillä aina kun voit. Kieletkin voivat kiinnostaa enemmän. Kutsuuko rakkaus kaukaa?

Härkä (20.4.-20.5.)

Jokin asia voi alkaa tiivistyä sen suhteen, miten hoidat taloutta tai miten sitä hoidetaan esimerkiksi työyhteisössä. Ennätysmäärä lukuja tai tilinpäätöksiä voi tulla eteesi tai mennä ohitsesi, mikä saa sinutkin pohtimaan. Mielessäsi saattaa liikkua myös mystiikkaa tai merkityksellisiä unia.

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Yhteistyön sektorisi on painottunut useamman planeetan kautta niin, että sinusta voi tuntua siltä, että neuvotteluja tulee solkenaan ja kaikki täytyy käydä läpi useamman henkilön kanssa. Tällaisena aikana pöydällä voi olla sopimuksia, joita puidaan ehkä lakiapua käyttäen. Suhteessa pitää ymmärtää erilaisuutta!

Rapu (21.6.-22.7.)

Työnteko on kaiken a ja o näiden viikkojen aikana! Sinulle näyttäisi kertyvän yhä enemmän tehtäviä, joita muut eivät ehdi tai jaksa tehdä, tai sitten muut rutiinit tai säännölliset fyysiset harjoitukset vievät mukanaan. Tämä on erinomaista aikaa kehon liikuttamiseen. Onko suhteessa kyse tehtävien jakamisesta?

Leijona (23.7.-22.8.)

Merkkisi ominaisuuksiin kuuluu yleensä esilläolo. Nyt tämän puolen sinussa on aika tulla esiin. Ehkä haaveilet asemasi korottamisesta tai esiintymisestä hohdokkaassa tilaisuudessa. Laita energiaa vähintään harrastuksiin tai somistamiseen, ja nauti valovoimasta!

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Näinä viikkoina kyseessä ovat siteet perheeseen, kotiseutuun tai omaan menneisyyteen. Näiden asioiden kaiveleminen ja niistä keskusteleminen voi tuottaa parempia, läheisempiä suhteita ja kaikkea muuta hyvää, vaikka meno äityisikin välillä riitaisaksi. Uusi ihastus voi tulla lähempää kuin kuvitteletkaan!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Aurinko, kuu, Merkurius ja Venus sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan taivaalla ja indikoivat sinulle yhä keskittymistä siihen, miten viestit asioita kahdenvälisesti ja ulospäin. Uudet laitteet voivat olla tarpeen vaikkapa some-viestinnässä. Päiväkirjamainen kirjoittaminen voisi luonnistua. Lyhyt reissu innostaa!

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Sinulla on meneillään vielä pitkän tähtäimen aiheita, jotka vaativat salaamista – tai ainakin luulet niin. Ehkä häpeä tai jokin muu syy estää sinua paljastamasta jotain. Kyseinen aihe voi lisäksi tuntua sekavalta näinä päivinä. Jos suhteesi on rutinoitunut, kannattaa siihen ympätä vaikka ihana eksoottinen ravintolailta!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Uusikuu on merkissäsi useiden muiden planeettojen kanssa, minkä ansiosta sinun on helpompi mennä eteenpäin ja aloittaa uusi vaihe jossain asiassa. Tartut helpommin hankalaan asiaan, ja saat helpommin asiasi läpi omalla tämänhetkisellä asenteellasi. Suhtaudu varovasti uuden ihmisen hehkuttamiseen!

Kauris (21.12.-19.1.)

Aurinko, kuu, Merkurius ja Venus viittaavat nyt parin päivän ajan siihen, että elämässäsi on jotain piilossa olevaa – jotain, mitä sinä tai joku muu ei halua paljastaa. Pinnan alla olevat energiat voivat saada sinut hakeutumaan sivuun tai vaikka mystisten aiheiden pariin!

Vesimies (20.1.-18.2.)

Nämä päivät voivat olla monellakin tapaa erikoisia. Ensinnäkin näyttää siltä, että ryhmät, tiimit ja neuvottelut ovat esillä. Toiseksi liikut paikoissa, joissa on paljon ihmisiä, mikä voi tapahtua myös somessa. Mielesi on nyt poissaoleva mitä tavallisiin tehtäviin tulee, ja suhdeaiheet liikkuvat taivaissa!

Kalat (19.2.-19.3.)

Planeetat näyttävät kohottavan sinua melko lailla yläsuuntaan ja miettimään todennäköisesti sitä, miten saisit enemmän elämästäsi ja taipumuksistasi irti. Jotkut kalat ovat näinä päivinä poikkeuksellisen kunnianhimoisella tuulella, mikä näkyy helposti myös ilmaisussasi. Suhteen täytyy olla mielestäsi kunnollinen!

X