Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi keskiviikko 26.6.

Teksti:
Sissi Sundell
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Tänään on syytä tarkkailla, mitä kaikkea hyvää tapahtuu elämässäsi juuri nyt. Kokeile tietoisesti tehdä jokainen päätös sillä perusteella, että se on itsellesi parhaalta tuntuva vaihtoehto. Elämästä tulee äkkiä paljon mielekkäämpää.

Oinas

Voimakas onnen ja hyvän olon tunne täyttää sinut jossakin vaiheessa tätä päivää. Pysähdy katsomaan mitä tuolloin on ympärilläsi. Se kaikki on sinun ja siitä on aihetta olla kiitollinen jollekin.

Härkä

Kaikki ei nyt mene aivan niin kuin olit suunnitellut. Pieni pettymys kuuluu tähän päivään muistutuksena kaikkien odotusten petollisuudesta. Onneksi pääset nopeasti yli näistä ikävistä tunnelmista.

Kaksonen

Elä täysillä tätä päivää, sillä kaikkein parhaimpien ja onnellisimpien hetkien keskellä tiedät olevasi oikealla polulla ja onnikin potkii pieniä yllätyksiä päivän piristeeksi.

Rapu

Älä anna hetkellisen epätoivon tunteen pilata tätä päivää, sillä juuri tuossa ongelmassa on avain paljon valoisampaan tulevaisuuteen. Ole valmis vaihtamaan suuntaa heti kun ensimmäisen kerran tökkää oikein kunnolla.

Leijona

Jupiterin ja Kuun kolmio lupailee mukavaa onnekasta tapahtumaa tälle päivälle. Älä sylje kuppiin vaan ota vastaan mitä sinulle tänään tarjotaan. Tarjous tulee ja menee yhdessä hujauksessa, joten ole tarkkana.

Neitsyt

Johonkin aikaan päivästä saattaa iskeä melkoinen uskonpuute jossakin sinulle tärkeässä asiassa. Älä anna tunteen hämätä itseäsi. Asia kyllä hoituu ihan itsestään, jos et panikoi.

Vaaka

Jos tänään joku tuntuu tökkivän, niin älä epäröi tarttua asiaan tukevalla otteella. Asia on helposti korjattavissa, kunhan uskallat tuoda sen reilusti ja arkailematta esille.

Skorpioni

Ole valmis kohtaamaan äkillinen epäonni jonkun suunnitelmasi toteuttamisessa odottamallasi tavalla, sillä nyt sinulla on onni onnettomuudessa ja kaikki kääntyy sinulle parhain päin.

Jousimies

Tästä kannattaa tehdä ihan tietoisesti hyvä päivä, sillä Jupiterin ansiosta jokainen hyvä hetki kertaantuu entistä parempana menestyksenä lähipäivien kuluessa. Nauttiminen on oikea suunta menestykseen.

Kauris

Sillä hetkellä kun sinuun iskee voimakas tyytymättömyyden tunne, kannattaa heti miettiä, mitä asialle voisi tehdä juuri nyt. Ratkaisua ei ole syytä pitkittää millään tekosyyllä.

Vesimies

Hyvät värinät virittävät sinut onnekkaaseen lentoon ja toivottavasti moniin onnekkaisiin tapahtumiin. Nauti tästä päivästä täysin siemauksin ja kokeile vaikkapa arpaonnea.

Kalat

Jos tuntuu, että tänään muilla menee paremmin kuin sinulla, niin olisi viisainta opetella nauttimaan heidän menestyksestään. Sillä tavalla hankit varman option seuraavaan jakoon.

X