Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi keskiviikko 29.1.

29.1.2020 Teksti: Astrologi Seppo Tanhua Kuvat: MVphotos

Mars neliössä Neptunukseen ei juurikaan välitä tarkoista suunnitelmista, ja siksi on hyvä varautua mitä ihmeellisempiin yllätyksiin loppuviikon aikana. Joustoa kysytään nyt tavallista enemmän. Jos sitä löytyy, menee kaikki lopulta paljon odottamaasi paremmin.

Oinas

Vaikka energiasi tuntuvat olevan nyt kohdallaan, niin kaikki kiire kannattaa unohtaa, sillä tästä päivästä selviää vain rauhassa kulkemalla. Yleinen energiatila on erittäin sekava, ja monet asiat heittäytyvät hankaliksi aivan odottamatta. Sekavuus ei kosketa suoraan sinua, joten pysyttele selkkausten ulkopuolella.

Härkä

Hetkellinen innostus saattaa houkutella sinua lähtemään mukaan hyvältä tuntuvaan projektiin. Nyt kannattaa kuitenkin olla tarkempana kuin koskaan ja pidättäytyä taloudellisista sitoumuksista. Huijatuksi tulemisen vaara on ilmeinen muutaman lähipäivän aikana.

Kaksonen

Saatat tympääntyä toisten aiheuttamiin hankaluuksiin ja ottaa ohjat omiin käsiisi. Huomaat varmasti, ettei se olekaan tänään kuskista kiinni. Elämän ajorata on nyt liukastakin liukkaampi, eikä kukaan voi tietää, mitä hassua seuraavaksi tapahtuu. Heppa karkaa parhaaltakin kuskilta.

Rapu

Tänään jos koskaan kannattaa hokea sananlaskua ”Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa”, sillä harmillisia yllätyksiä on luvassa liian innokkaille yrittäjille. Elämä laittaa sinut miettimään omien tekemistesi mielekkyyttä varsin ankealla tavalla. Ellei motiivi ole kohdallaan, eivät tuloksetkaan pääse häikäisemään.

Leijona

Vaikka meno saattaa nyt maistua, niin pieni varovaisuus on enemmän kuin paikallaan. Tähän päivään mahtuu yllättäviä käänteitä lähinnä muiden kohdalle, mutta kuitenkin. Nyt ei ole sinun vallassasi laittaa muiden elämää raiteilleen, ja sellaisen yrittäminen kostautuu ikävällä tavalla.

Neitsyt

Muista olla varovainen kaikessa tekemisessäsi, sillä tänään jos koskaan moni täysin selvä asia voi mennä tuhannelle mutkalle. Liika innokkuus johtaa hankaliin väärinkäsityksiin, joiden oikaiseminen teettää valtavasti töitä vielä tulevaisuudessakin. Pidä siis jalat tiukasti maan kamaralla.

Vaaka

Onnistut ehkä luovimaan tämän usvaiselta tuntuvan aikajakson onnellisesti päätökseen, mikäli maltat hoitaa vain omia asioitasi ja jättää muut rauhaan moninaisten ongelmiensa kanssa. Tänään jokainen on ansainnut omat hankaluutensa, eikä niihin saa mennä puuttumaan ulkopuolelta.

Skorpioni

Sinulla on tänään erinomainen kyky aavistaa missä ja milloin asiat ovat menossa pieleen. Uskalla siis puuttua ajoissa näkymättömiin ongelmiin omassa elämässäsi. Älä hae muilta tukea aavistuksillesi, sillä he eivät voi nähdä tai kokea samaa kuin sinä.

Jousimies

Nyt on syytä katsella tarkoin eteensä, sillä melkein mitä tahansa yllättävää voi tapahtua. Asiat eivät ehkä etene haluamallasi tavalla, ja silloin pahin mahdollinen vaihtoehto on taistella vastaan. Nyt on viisasta odottaa, kunnes Mars etenee irti Neptunuksen vaikutuksesta ja katsoa sitten missä mennään.

Kauris

Vaikka elämä saattaa tuntua tänään hiukan sekavalta, niin sinulla pitäisi silti olla pullat hyvin uunissa, joten sooloile rauhassa ja anna muiden ihmetellä elämän epäoikeudenmukaisuutta. Älä yritä selvittää muiden sotkuja edes pyynnöstä, ellet ihan välttämättä halua itseäsi samaan ahdinkoon.

Vesimies

Pystyt hyödyntämään yllättävät elämänkäänteet ja löytämään niistä mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Älä silti sekoa sukkiisi, sillä monet muut eivät ole kanssasi samalla viivalla ja joudut hoitamaan oivalluksesi pääsääntöisesti yksin. Käytä mahdollisuudet hyväksesi, vaikka tukea ei heruisikaan.

Kalat

Jos olet rakentanut elämääsi suurten odotusten tai visioiden varaan, niin tänään saat varautua epävarmaan ja harmittavaan mahalaskuun. Marsin ja Neptunuksen neliö iskee vain harhojen kimppuun, joten todellisuudessa voit olla kiitollinen siitä, että asioiden oikea laita selviää sinulle.

Lue myös

Suosittelemme