Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi keskiviikko 4.3.

Teksti:
Anna
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Paras tapa helpottaa omaa oloa on ottaa mikä tahansa mieltä painava asia esille keskustelussa asianosaisten kanssa. Kaiken voi sanoa myös kauniisti ja tänään se tuottaa myös kauniita tuloksia.

Oinas

Kauneuskäsityksesi on korkealla sijalla elämässäsi juuri tällä hetkellä ja siksi sinun tulee käyttää tämä aika hyväksesi ja päättää millaisessa ympäristössä ja millaisten asioiden keskellä haluat elää. Harvoin tiedät sitä yhtä selvästi.

Härkä

Et ole parhaassa mahdollisessa vireessä kertomaan läheisillesi, mistä pidät ja mistä et. Sanat menevät helposti sekaisin ja sinut käsitetään väärin. Siksi olisi parempi vain toimia ja hakeutua hyvältä tuntuviin tilanteisiin ilman selityksiä.

Kaksonen

Osaat esittää toiveesi ja odotuksesi sellaisella kielellä ja sävelellä, että muiden on helppo samaistua tarpeisiisi. Saat asiasi etenemään vaivattomasti kaikkialla, missä koet olosi mukavaksi. Muita olosuhteita ei siis kannata edes harkita.

Rapu

Jonkun sinulle hyvin tärkeän asian esittäminen oikeille tahoille saattaa tuottaa suuria ongelmia lähinnä siksi, että et pysty itsekään määrittelemään mitä todellisuudessa odotat tapahtuvaksi. Uskallus olisi paikallaan, tuli mitä tuli.

Leijona

Mikäli löydät näinä päivinä jotakin itsellesi todella arvokasta, niin koeta malttaa mielesi, kun viet asiaa eteenpäin. Malttamattomuus saattaa kostautua hyvinkin ikävällä tavalla, sillä puheessasi on turhaa aggressiivisuutta.

Neitsyt

Merkurius ja Venus ovat haastavassa asemassa merkkiisi. Tämä jakso sisältää dynaamisia ja kiinnostavia vaihtoehtoja, joihin sinun on uskallettava tarttua vain omiin mieltymyksiisi luottaen ja muiden reaktiota pelkäämättä.

Vaaka

Nyt on sinun aikasi löytää ihania asioita elämääsi jokapäiväisten touhujen keskeltä. Älä jätä kiinnostavia asioita toteuttamatta, sillä jokainen niistä on yksi avain syvemmälle mielekkääseen elämään.

Skorpioni

Tulet tänään laukoneeksi totuuksia hiukan liiankin suoraan tilanteissa, joissa koet jonkun estävän sinua toteuttamasta sinulle tärkeäksi muodostunutta uutta mahdollisuutta.

Jousimies

Osaat esittää asiasi niin hienovaraisesti ja kauniisti, että sinua on helppo kuunnella. Tästä syystä sanomasi menee helposti perille, ja saat tukea kaikille sellaisille asioille, jotka ovat lähellä sydäntäsi.

Kauris

Elät vaihetta, jossa valehteleminen on lähes mahdotonta. Siksi tulet ihan vaistomaisesti laukoneeksi joitakin ärsyttäviä totuuksia tilanteissa, joita et itse koe tällä hetkellä mielekkäiksi.

Vesimies

Merkurius ottaa merkistäsi vastaan Venuksen sekstiilin ja silloin sanallinen tai kirjallinen lahjakkuutesi on yhdessä parhaista vaiheistaan. Käytä tätä luovuutta parhaalla mahdollisella tavalla hyväksesi ja tee vaikka runokirja.

Kalat

Merkurius ja Venus ovat luovassa vaiheessa merkkiisi nähden ja tämä antaa sinulle mahdollisuuden löytää elämääsi kauneutta ja uusia arvoja kulttuurin, elokuvien, teatterin tai matkustelun kautta.

X