Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi lauantai 29.1.

Teksti:
Anna
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Sanoissa ja ajatuksissa on nyt aggressiivista voimaa niin, että riittää. Viisainta olisi suunnata sanallinen anti positiivisiin asioihin ja kuoria hillot päältä. Vihaisella ilmeellä saat vain vahinkoa aikaan.

Oinas

Olet ehkä hiukan turhankin terävällä tuulella ja tulet helposti puuttuneeksi asioihin liian ankaralla otteella. Näet ja koet elämän täysin mustavalkoisena, silloin kun on kysymys sinun suunnitelmistasi ja mahdollisesti aiheettomista lupauksistasi. Uskalla perua päätöksiäsi, jos siltä tuntuu. Tiedät kyllä mitä teet.

Härkä

Sanallinen ja kirjallinen kyvykkyytesi on nyt korkeassa kurssissa ja sitä kannattaa tietysti käyttää oikein kunnolla hyväksi. Nyt osaat puuttua oikeisiin asioihin oikeaan aikaan, sikäli kun pystyt olemaan täysin rehellinen itsellesi ja muille. Tämä on merkittävien sopimusten ja sitoumusten aikaa.

Kaksonen

Jos sinusta tuntuu että juuri tänään pitäisi saada sanottua joku sinua kovasti vaivaava asia, niin se kannattaisi todella tehdä edessäsi muuten olevien vahinkojen välttämiseksi. Paine tämän merkittävän asian esille ottamiseen on suuri vain siksi, että sillä on niin paljon painoarvoa tulevaisuudessa.

Rapu

Saatat joutua ankaralla tavalla tilille jostakin aikaisemmasta lupauksesta tai aikaisemmista puheistasi. Myönnä virheesi, jos olet sellaisia tehnyt. Toisaalta tällaisena aikana tulet huomaamaan, jos joku on johdattamassa sinua ansaan ja silloin adrenaliini kiehuu suonissasi. Sanoudu irti kaikista juonitteluista.

Leijona

Tulet ehkä saamaan yllättävää tukea laatimillesi suunnitelmille, mutta varo lastaamasta idealle liikaa odotuksia hetkellisestä menestyksestä huolimatta. Moni on nyt valmis lupaamaan paljon enemmän kuin mihin todellisuudessa kykenee. Pitämällä jalat tiukasti maassa vältyt pahemmilta pettymyksiltä.

Neitsyt

Pystyt tänään yhdistelemään erilaisia asioita mielessäsi nerokkaalla tavalla ja huomaat, että se avaa sinulle kokonaan uusia mahdollisuuksia viedä eteenpäin henkilökohtaisia suunnitelmiasi. Innostuksesi on tarttuvaa ja muut ovat valmiita seuraamaan ideoitasi, vaikka eivät itse siitä näyttäisi mitään hyötyvän.

Vaaka

Saatat olla tavallista äkäisemmällä tuulella sellaisten asioiden kanssa, jotka vaativat liikaa huomiotasi ja estävät uusien ideoiden syntymisen. Vihan tunne on nyt suurin ystäväsi ja se näyttää kenen kohdalla itseluottamuksesi on päässyt pahiten pettämään. Muuta vihan tunne päättäväisyydeksi ja ole itsesi herra.

Skorpioni

Älysi loistaa tavallista kirkkaampana ja pystyt selvittämään monia mahdottomilta tuntuneita asioita näiden päivien aikana niin vaivattomasti, että huomaat astuvasi uusien mahdollisuuksien maailmaan. Käytä jokainen tilaisuus hyväksesi viivyttelemättä, sillä kovin pitkään pollasi ei leikkaa yhtä terävästi.

Jousimies

Oivallat joko elokuvien, kirjojen tai vain kuulemasi perusteella joitakin suuria totuuksia omasta elämästäsi ja tiedät miten voit hyödyntää tiedon. Tämän jakson aikana on uskallettava toimia sisäisen oivalluksen mukaisesti ja sinulla on siihen tavallista suuremmat mahdollisuudet. Kanttia se kyllä kysyy.

Kauris

Joudut nyt pysähtymään ja miettimään hyvin vakavasti millaisen kannan otat esille nousevaan tärkeään kysymykseen. Oikeudentajusi on täysin ehdoton, etkä pysty hyväksymään muita kuin itse oikeana pitämäsi ratkaisun. Sanasi ovat teräviä, mikäli joku yrittää värittää asioita liikaa mieleisikseen.

Vesimies

Tällä jaksolla nousee esille tavallista syvällisempiä asioita, mutta sinun ei kannata puuttua niihin liian henkilökohtaisella asenteella. Jokainen ajattelee nyt enemmän itseään kuin muita, ja mahdollisissa väittelyissä aseesi ovat pelottavan tylsiä verrattuna monen muun merkin arsenaaliin.

Kalat

Löydät moniin asioihin paljon loogisemman näkökulman kuin vielä joku päivä sitten ja pystyt selvittämään ehkä useitakin epäselviä asioita niin omassa kuin läheistesi elämässä. Nyt ei kannata ujostella omien mielipiteiden esille tuomista täysin rehellisesti, sillä vain puhdas totuus painaa vaa’assa näinä päivinä.

X