Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi lauantai 3.12.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
Istock

Oinas (20.3.-19.4.)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita sen kun piisaa, ja adrenaliinivyöry tuntuu parhaimmillaan mielenkiintoiselta. Vaikka saat reviiriäsi levitettyä yhä laajemmalle tai asemaasi yhä korkeammalle jossain hierarkiassa, saat koottua asiat hyvin. Matkoihin ja muihin seikkailuihin liittyy hyvä organisointi!

Härkä (20.4.-20.5.)

Talousasioiden ohella elämääsi voivat koskettaa asiat, joissa on piilotetut tai näkymättömät puolensa. Siksi osa häristä on näinä aikoina hyvin syvällisesti paneutuneita psykologiaan tai muihin salaperäisiin puoliin, jotka vaikuttavat ihmisen käytöksen taustalla. Hämy ja mystiikka voivat myös olla ympärilläsi.

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Nyt voi olla paljon tapahtumia ja tilanteita, joissa teemat ovat sellaisia, että niistä on vaikea saada kunnolla selvää tai riskinä on päätyä vääriin johtopäätöksiin. Joiden seikkojen suhteen kannattaa käyttää intuitiota tai antaa asioiden mennä omalla painollaan. Käytä malttia uuden ihmisen kanssa ja arvioi etäältä!

Rapu (21.6.-22.7.)

Työasiat pyörivät mielessä tai työt kutsuvat monia rapuja myös viikonloppuna – joudut siis rehkimään tavalla tai toisella. Näinä aikoina saattaa herätä monenlaisia kysymyksiä siitä, miten organisoit arjen. Mutta ovatko asiat kuitenkin jäämässä hajalleen?

Leijona (23.7.-22.8.)

Sinuun kohdistuvat suorastaan poikkeuksellisen harmoniset planeettavaikutukset, jotka saavat menemään eteenpäin ja olemaan positiivinen. Esilläoloa ja hauskanpitoa saattaa olla luvassa todella paljon, ja siinä tapauksessa arkiset toimet jäävät vähemmälle. Flirtin ja rakkauden säveliä on ilmassa koko ajan!

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Hurjan dynaaminen planeettailmapiiri on vallalla useimpien neitsyiden elämässä ja voi saada poikkeuksellisten asioiden pariin! Olet ehkä polttanut kynttilää molemmista päistä tai hakeutunut haasteisiin, joiden lopputuloksesta et tiedä. Elämäsi voi siksi olla tällä hetkellä aikamoista sirkusta tai hyrskyn myrskyn.

Vaaka (23.9.-22.10.)

Lukuisat planeetat tulielementin merkeissä tuovat varmasti sinuunkin lisää särmää, etkä välttämättä halua niin pitää kiinni silotellusta ulkokuoresta. Anna enemmän tilaa spontaanille kokemiselle ja kontrolloimattomille tunteille! Pienet matkat voivat olla ihastuttavia ja sykähdyttäviä, ja hotelliyökin muualla kävisi tähän kohtaan.

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Omaan vesimerkkiisi nähden tulielementissä nyt sijaitsevat planeetat voivat tuntua jopa liian seikkailullisilta, innokkailta tai avoimuutta lisääviltä. Sisäistynyt luonteenlaatusi ei siis saa näistä planeetoista tukea, vaan tulet kuorestasi ehkä jopa liikaa ulos. Nauti kuitenkin vaikka eksoottisesta ruuasta!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Voit olla voimakkaiden tunteiden keskiössä, joko välittämässä niitä muille tai vastaanottavana osapuolena. Tapahtumarikkautta voi olla ilmassa aikana, joka näinä päivinä vallitsee, ja käänteentekeviäkin kokemuksia on monille luvassa. Jotkut temmeltävät uusien harrastusten parissa!

Kauris (21.12.-19.1.)

Planeetat ovat nyt sellaisilla sektoreilla, että ne vetävät sinua syrjään, sivuun tai sitten koet olosi syystä tai toisesta sivuutetuksi. Ehkä nyt on vain tarkoitus katsella asioita vierestä ja tehdä johtopäätöksiä tulevia aktiivisia kausia ajatellen. Sinulla voi olla joku tunteiden kohde, mutta saatko vastakaikua?

Vesimies (20.1.-18.2.)

Kannattaa ottaa kaikki irti originelleista ajatuksista, joita tulee ja menee näinä päivinä! Pystyt käsittämään suurempia kokonaisuuksia, ja olet ehkä uusien ryhmien kanssa tekemisissä. Jotain avantgardistista on tässä ajassa sinun kannaltasi, ja mielesi suihkaisee avaruuteen. Samanhenkisyys yhdistää!

Kalat (19.2.-19.3.)

Oletkohan miettinyt jo monta kertaa, missä ihmeen pyörteessä oikein olet ollut viime aikoina? Planeetat voivat pöllyttää tosiaan hiekkaa tai lunta ympärilläsi, sillä meno voi olla niin hurjaa tai epätavallista. Joku korkea-arvoinen henkilö voi olla avainroolissa elämässäsi ja kohottaa sinuakin tähtäämään korkealle!

X