Päivähoroskooppi
Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi lauantai 30.7.

Teksti: Ulla Palomäki Kuvat: MVPhotos

Oinas (20.3.-19.4.)

Olet yhä vahvasti keskittynyt siihen, miten voit ilmaista itseäsi paremmin, selkeämmin tai voimakkaammin. Kaiken kaikkiaan se, miten tuot omaa olemustasi esiin, on nyt tapetilla tai muiden arvioinnin kohteena. Näissä seikoissa näkyy myös käänteitä. Materiaaliset tarpeesikin ovat olleet esillä jo viikkoja.

Härkä (20.4.-20.5.)

Planetaarinen tilanne taivaalla on hyvin voimakas, ja korostuneena on muutoksen planeetta Uranus. Tämä koskee kaikkia jollain tavalla niin, että muutokseen ollaan helpommin valmiita kuin yleensä. Sinäkin koet rohkeuden koko ajan lisääntyvän, ja voisit olla valmis aivan uuteen parin päivän sisällä.

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Menisi jo toistamiseksi kertoa sinulle erinomaisista mahdollisuuksista kehittää älyllistä osaamistasi, mutta täytyy se silti toistaa. Voit joutua tiukkaan tilanteeseen joko kirjallisessa tai verbaalissa ilmaisussa, mutta todennäköisesti selviät siitä erinomaisesti! Tietotekniset taitosikin voivat saada uutta pontta.

Rapu (21.6.-22.7.)

Sinulla voi yhä olla ennenkuulumattomia vaiheita suhteessasi materiaan, ja muutos voi olla tekeillä sen suhteen, miten ja minkälaista tavaraa jatkossa haluat ympärillesi. Todellinen tuuletus tässä aiheessa on mahdollinen. Myös ryhmätoiminnassa voi olla tuloillaan tuuletus tai merkittäviä henkilövaihdoksia.

Leijona (23.7.-22.8.)

Jos olet kaivannut vastakaikua mahtipontisuudellesi, näyttävyydellesi tai tyylillesi, on sitä todennäköisesti tulossa roppakaupalla. Saatat olla hyvin kiinnostunut kaikenlaisesta inspiroivasta ja erilaisesta, ja ehkä haluat uusia myös tyyliäsi. Pientä ristiriitaa on sen suhteen, mitä itse haluat ja mitä odotat, että muut haluavat.

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Voit olla nyt hieman näkymättömissä, kaukana tai vaikeasti tavattavissa, ja se voi johtua siitä, että olet mieluiten paikoissa, joissa ei puhuta käytännön asioista vaan keskitytään enemmän olemiseen, taiteeseen tai musiikkiin. Jotkut neitsyet löytävät uutta yksinolosta tai kokeilevat siipiään luovuudessa!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Uusiutumiskykyä ja -halua on näinä päivinä monilla merkeillä. Avoimuus uuteen näkyy sinulla niin, että suhtaudut todennäköisesti avoimemmin uusiin ihmisiin ja olet yleensäkin uteliaampi ihmisten suhteen. Pääsi on usein pilvissä näinä päivinä, ja niin kuuluukin olla, joten jätä rutiinitehtävät tuonnemmaksi!

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Haasteelliset planeetta-asetelmat eivät irrota otetta sinusta, ja samaan syssyyn voi sanoa, että niihin kätkeytyvät uskomattomat mahdollisuudet mennä elämässä eteenpäin, hieman kivisellä tiellä kuitenkin. Nyt jos koskaan oivallat, miten sinun täytyy hioa taitojasi vakuuttaaksesi muut paremmin!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Luontaiset ominaisuutesi ovat vahvasti esillä, sillä kaikki mittarit viittaavat nyt siihen, että olet maailmalla joko fyysisesti tai niin, että käyt jatkuvaa vuoropuhelua kaukana olevien ihmisten tai tahojen kanssa. Virikkeitä pitäisi olla muutenkin tiedossa yllin kyllin tai uutta matkakohdetta puuhataan.

Kauris (21.12.-19.1.)

Arvokkuus, raha ja vauraus ovat todennäköisiä teemoja, joita koskevat monet keskustelut ja joihin liittyviin ongelmiin koitetaan etsiä ratkaisuja. Se, miltä asiat näyttävät ulospäin on näinä päivinä poikkeuksellisen tärkeää. Pinnan alla voi olla asioita, joita et haluasi millään muiden tietoon, tai pääset käsiksi salaisuuteen!

Vesimies (20.1.-18.2.)

Yhteytesi muihin ihmisiin voi olla murroksessa, sillä näet heidät eri tavalla kuin ennen. Jokin suhde voi tiivistyä hyvinkin paljon samalla, kun jotkut ihmiset jäävät pois kuvioista. Varsinkin yhteistyösuhteissa pitäisi näkyä muutoksia. Mars on lähipäivinä lisäämässä kiivasta ja kärsimätöntä tahtia hommiisi.

Kalat (19.2.-19.3.)

Sinun on nyt hyvä tarttua vääjäämättömästi odottaviin tehtäviin, jotka eivät tosiaan väisty vain toivomalla! On erittäin todennäköistä, että olet tarkempi siivouksissa ja korjauksissa kuin pitkiin aikoihin ja saat aikaan jotain poikkeuksellista myös terveysasioissa. Ulkoinen olemuksesi kiinnostaa myös.

X