Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi lauantai 5.3.

Teksti:
Anna
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Mytologian maskuliininen ja feminiininen jumaluus ovat nyt hurjassa rakkauden tanssissa keskenään. Intohimon salamointi sekoittuu usvaiseen ja ihanan leijuvaan ykseyden tunteeseen sellaisella voimalla, ettei sitä tarvitse odotella pitkään aikaan uudelleen kohdalle.

Oinas

Venus ja Mars tekevät yhdessä sekstiiliä merkkiisi ja siksi pystyt yhdistämään henkisen ja fyysisen arvomaailman keskenään. Pystyt halutessasi tekemään totta unelmistasi ja siksi sinun tulee uskaltaa heittäytyä tunteittesi vietäväksi heti kun joku asia tai ihminen vetää sinua puoleensa.

Härkä

Rakkauden tunteet vellovat korkeina aaltoina elämässäsi ja intensiteetti nousee väkisin korkealle heti, kun kohtaat sellaisen henkilön, jonka kanssa kemiasi osuvat sopivalla tavalla yhteen. Mikäli et saa osoittaa tunteitasi, saatat reagoida hyvinkin aggressiivisesti sinua rajoittavaan ihmiseen.

Kaksonen

Sinun kannattaa luottaa kaikkeen, mikä tuntuu sinusta hyvältä. Pystyt toteuttamaan omat haaveesi ihmeellisellä tavalla näinä päivinä. Ainoa, mitä sinun tarvitsee tehdä, on tarttua tilaisuuteen silloin kun sellainen osuu kohdalle. Vetovoimasi tekee lähes kaiken mahdolliseksi.

Rapu

Joskus on vaikea kuvitella kuinka voimakkaasti johonkin asiaan tai ihmiseen kohdistuva ihastuminen vaikuttaa päivittäiseen elämään. Näinä päivinä tällainen hullaantuminen on enemmän kuin mahdollista. Ellet uskalla seurata innostustasi, koet hetkellistä ja hyvin voimakasta ahdistusta tilanteen johdosta.

Leijona

Venuksen ja Marsin yhdessä tekemä oppositio merkkiisi synnyttää voimakkaan ja intohimoisen energian sinun ja kanssasi samalla värähtelytaajuudella olevan tai olevien ihmisten välille. Sinulla täytyy olla tilaa tehdä omat hetkelliset valintasi. Tilan puuttuessa poltat päreesi aivan turhan päiten.

Neitsyt

Elämän arvokkaat asiat esittäytyvät nyt niin vahvalla ja houkuttelevalla tavalla, että niihin on pakko päästä tutustumaan tarkemmin. Sama pätee tietysti henkilöihin, jotka herättävät sinussa voimakkaita tunteita. Vaikka seikkailuun kutsu kaikuu voimakkaana, kannattaa miettiä mikä on sinulle tärkeintä.

Vaaka

Herätät vahvaa luottamusta kaikissa tapaamissasi henkilöissä ja usein tähän henkiseen vahvuuteesi reagoidaan ihastumisen muodossa. Sinun tulee säilyttää terve harkintakyky näissä tilanteissa, sillä jokainen seuraasi pyrkivä on vaarassa tulla seurastasi riippuvaiseksi muutamassa minuutissa.

Skorpioni

Voima virtaa väkevänä suonissasi tämän intensiivisen Mars-Venus neliön aikana, eikä sinun kannata yrittää taistella tunteitasi vastaan. Kohtaat sellaisia ihmisiä, jotka toimivat peilinä itsesi toteuttamisen peloille. Vetovoima on suorastaan pelottavan voimakasta ja sinun on tehtävä selvä, rehellinen valinta.

Jousimies

Hakeudut näinä päivinä alitajuisesti sellaisiin tilanteisiin ja sellaisten henkilöiden seuraan, jotka avaavat kokonaan uusia mahdollisuuksia ja parhaimmillaan voimakkaita kiintymyksen tunteita joko ihmistä tai asiaa kohtaan. Voit luottaa itseesi, tunteisiisi ja päätöksiisi näissä tilanteissa.

Kauris

Vaikka et ehkä koe olevasi aivan tapahtumien keskipisteessä, niin silti kokemuksen jano kuivaa kurkkuasi ja houkuttelee tekemään jotain tavallisesta poikkeavaa. Uskalla liikkua oudoilla vesillä pelkoa tuntematta ja kerätä kaikki eteesi osuvat kokemukset visusti reppuusi.

Vesimies

Tässä hetkessä on hyvin vahva seksuaalinen lataus, joka syttyy vain aidon tunteen pohjalta. Mielenkiintoisen ihmisen kohtaaminen tapahtuu odottamattomassa yhteydessä ja siihen liittyy jotain elämää suurempaa, vaikka tilanne ei sitten sen pidemmälle etenisikään.

Kalat

Kuuntele tarkasti tunteittesi viestiä ja uskalla kohdata ne henkilöt, jotka sinua nyt aidoimmin rakastavat. Elät vahvasti omien tunteittesi keskellä ja tiedät missä sinun on hyvä olla. Tämä saattaa olla hyvin merkittävä uusi alku rakkauselämässäsi.

X