Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi maanantai 20.3.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
iStock

Oinas (20.3.-19.4.)

Näinä päivinä on sinun vuorosi terävöityä. Aurinko ja ajattelun planeetta, elohopeamainen Merkurius, ovat yhtymässä aivan merkkisi alussa. Voi olla, että jokin sumuverho väistyy edestäsi ja näet tilanteen kunnolla. Suhteissa on alkanut tulla mukaan nautintoja, joten ravintola sopii hyvin tähän tarkoitukseen!

Härkä (20.4.-20.5.)

Useimmat planeetat sijoittuvat yhä merkkiisi siten, että olet aika kaukana käytännön tarpeista tai toistuvista pienimuotoisista rutiineista. Nyt juuri tulevien viikkojen ajan saat parhaimmillaan tietoa alitajuisista motiiveista ja siten jonkun käyttäytymisestä. Henkinen kasvu tai taiteen ymmärtäminen jatkuu!

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Sosiaalinen elämä saattaa vilkastua kovastikin näistä päivistä lähtien. Uutta selkeyttä ja aloituksia on myös luvassa ja huomaat tiimityöskentelyn edut. Aktiivista ryhmissä toimimista voi olla muutenkin tiedossa harrastuksissa tai vapaa-ajalla. Tunne-elämässä on seikka, josta on vaikea saada kiinni!

Rapu (21.6.-22.7.)

Jotkut aiheet alkavat vaatia nopeampaa toimintaa tai reaktioita, ja se voi liittyä siihen, miten olet laajentanut elämääsi tai sen reviiriä viime aikoina. Merkuriuksen ja auringon ärhäkkä asema tulevina päivinä voi johtaa pahimmillaan riitaan. Suhteissa parasta on ystävyys, ja näet, kuka on oikea ystäväsi!

Leijona (23.7.-22.8.)

Planeettojen siirtyminen aloitteelliseen oinaan merkkiin tukee omia aktiivisia tavoitteitasi, etkä meinaa millään pysyä tuolillasi! Ehkä haluat julistaa enemmän sitä, mikä tuntuu sinusta oikealta ja vastaanotto on pääosin positiivista. Venuksen asema voi tarkoittaa sitä, että jonkun kanssa on ryhdistäydyttävä!

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Ehkä mietit enemmän raha- tai omistusasioitasi juuri nyt ja lähiviikkoina, ja jokin suuri etappi on mahdollisesti tulossa! Saatat osoittautua tavallista rohkeammaksi sijoituksessa, mutta mieti kuitenkin tilannettasi tulevaisuudessa. Saturnus on kolme vuotta merkkiäsi vastapäätä ja tuo uudet raamit.

Vaaka (23.9.-22.10.)

Työtahti näyttäisi tiivistyvän, ainakin siltä osin, kun se koskee yhteistä tekemistä ja tiimityötä. Lähiviikkojen sisällä saattaa olla jopa yhteenottoja ja rakentavia väittelyitä ja asiat sanotaan harvinaisen suoraan. Se miten suhde liittyy rahaan ja omistamiseen, voi olla prosessoinnin aihe, ehkä ystävän kanssa.

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Olet ehkä pitänyt jotain asiaa enemmän tai vähemmän omana tietonasi tai hävennyt sen paljastumista, ja siihen on voinut upota paljon energiaa. Tämä vaihe loppuu viikon sisällä. Planeettaenergiat suuntaavat sinua vahvasti työhön lähiaikoina, joten kääri hihasi ja valmistaudu! Suhteessa teemana on erilaisuus!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Jupiter, Merkurius ja aurinko vahvistavat itseluottamustasi ja itseilmaisuasi lähiviikkoina ja se tuntuu pääosin mahtavalta näin kevään korvilla! Viihdyt erityisesti harrastuksen parissa tai vauhdikkaalla viihteellä. Suhdeasiat eivät välttämättä pysy perässä vauhdikkuudessa vaan pikemminkin rauhallisuudessa.

Kauris (21.12.-19.1.)

Olet siirtymässä melko rauhallisista tunnelmista taas aktiivisempaan suuntaan. Ainakin auringon ja Merkuriuksen asema viittaavat tähän parin viikon ajan. Vaatimukset rytmin nopeuttamiseen kasvavat ja jos otat haasteen vastaan, saatat edetä suurin harppauksin. Sillä on väliä, minkä värin valitset päällesi!

Vesimies (20.1.-18.2.)

Mielen tason aktiivisuus on lisääntymässä selvästi ja olemisesta tai vaikkapa ruuasta nauttiminen jää toissijaiseksi. Uteliaisuus vie sinua moneen paikkaan ja ehkä uusien opintojen pariin, minkä todennäköisyys kasvaa lähiviikkoina. Pidä huolta perheenjäsenistä ja kotisi viihtyisyydestä, sillä vieras voi saapua lähipäivinä!

Kalat (19.2.-19.3.)

Viime viikkoina vallinneiden mielikuvamaailmojen merkitys voi jatkua, mutta palaat jotenkin käytännöllisemmälle linjalle voimakkaiden tunteiden ja haaveiden sijaan. Ehkä on myös pohdittava enemmän rahan riittävyyttä. Varaudu kuitenkin siihen, että ostoksia tarvitsee tehdä lähiviikkoina ihan tarpeeseenkin!

X