Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi maanantai 7.2.

Teksti:
Anna
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Alkuviikkoa hallitsee Marsin upea kolmio Uranukselle ja siksi jokaisen kannattaa laittaa vauhtia masiinaan oikein kunnolla siellä, missä meno muutenkin maittaa. Sujuvuutta ja oivalluksia on ilmassa kaikille liikkeessä pysyville. No niin. Ruutu kiinni ja menoksi.

Oinas

Energisyytesi kasvaa näinä päivinä melkoisesti, mutta se ei missään nimessä anna lupaa hosumiseen, sillä myös tapaturmariski on koholla Marsin neliöstä johtuen. Kiire on näinä päivinä pahin vihollisesi ja se yllättää varmasti, ellet tietoisesti päätä huolehtia vain ja ainoastaan omista asioistasi.

Härkä

Löydät näinä päivinä yllättäviä ja samalla hyvin toimivia ratkaisuja joidenkin sinulle merkittävien suunnitelmien toteuttamiseen. Marsin kolmio antaa hyvän itseluottamuksen ja varman otteen kaikkeen tekemiseen. Uranus tarjoaa rohkeita ja ehdottomasti toimivia oivalluksia, joilla pääset halutessasi pitkälle.

Kaksonen

Intoa saattaa nyt riittää liiankin kanssa jonkun keskeneräisen asian hoitamiseen. Varo eksymästä sivuraiteille. Tee vain se mihin alun perin ryhdyit. Marsin haasteellinen aspekti antaa täyden energialatauksen niille asioille, jotka sinua motivoivat, mutta päinvastaisessa tapauksessa tökkii sitten senkin edestä.

Rapu

Tärkeitä juttuja on nyt niin paljon, ettei aika tahdo millään riittää niiden hoitamiseen. Älä edes yritä vaan valitse tärkeimmät ja keskity niihin. Marsin oppositio rajaa energian käyttösi äärimmäisen tehokkaasti sinulle tärkeisiin projekteihin. Kaikki muu on tuomittu isompiin tai pienempiin vaikeuksiin.

Leijona

Sinulla on mahdollisesti voimakas sisäinen lataus saattaa joku keskeneräinen asia lopultakin järjestykseen. Epäröinti saa sinut tuntemaan olosi hyvin ahdistuneeksi, sillä jossain sisimmässäsi tiedät, että juuri nyt on oikea aika pistää toimeksi. Pidä ahdistavaa oloa lähtölaukauksena ja voitto on varma.

Neitsyt

Saat lähipäivien aikana paljon asioitasi järjestykseen ja samalla sinulla on mahdollisuus avata joitakin erittäin mielenkiintoisia uusia ovia. Kaikki eivät katsele suopein silmin touhujasi ja niin pitääkin olla. Vastustus on tällä kertaa merkki siitä, että suuntasi on oikea ja siitä tulisi olla kiitollinen.

Vaaka

Jos huomaat että sinun on vaikea pysyä aloillasi tai keskittyä tässä lähipäivinä niin muista ainakin liikkua rauhallisesti ettet turhia kompastelisi. Marsin neliö antaa paljon voimaa ja keskittymiskykyä sellaisiin asioihin, jotka koet omiksesi, mutta kaikkeen muuhun tekemiseen se aiheuttaa suuria ongelmia.

Skorpioni

Kaikki asiat joihin näinä päivinä innostut lähtevät melkein lentoon käsissäsi. Luota siihen mitä tapahtuu, sillä tämä on sinulle oikein hyvää aikaa. Toivottavasti et anna kenenkään määrätä päivittäisestä rytmistäsi, sillä menestys seuraa yllättävän runsaana vain sinun sanelemaasi aikataulua.

Jousimies

Vapauden halusi kasvaa lähipäivinä sitä suuremmaksi mitä ahtaammissa olosuhteissa satut elämään. On aika kaataa liian ahtaat raja-aidat. Uranuksen neliö saa sinut tuntemaan itsesi pieneksi terroristiksi kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa joku pyrkii määräämään sinun elämästäsi.

Kauris

Tällä jaksolla olet hyvin aktiivisessa ja toimivassa vireessä, joten nyt kannattaa lähteä toteuttamaan itseäsi kiinnostavia suunnitelmia ja ideoita. Oivalluksesi toimivat vasta tekemisen yhteydessä, ei niinkään suunnitteluvaiheessa ja siksi on syytä olla liikkeellä ja tehdä päätökset riittävän nopeasti.

Vesimies

Jos olet tuntenut itsesi hiukan hermostuneeksi viime aikoina, niin nyt sinulla on mahdollisuus oivaltaa mikä tai mitkä asiat ovat pielessä. Putoat auttamatta muiden vauhdista, ellet ole valmis ottamaan vastoinkäymisistä opiksesi ja muuttamaan suunnitelmiasi välittömästi kun eteneminen pysähtyy.

Kalat

Lähipäivinä kannattaa satsata kaikkiin sinua kiinnostaviin uusiin asioihin, sillä osalla niistä saattaa olla ratkaiseva merkitys tulevaisuudellesi. Marsin ja Uranuksen positiiviset energiat laittavat nyt vauhtia rattaisiin, eikä sinulla ole vaikeuksia saada asioita juuri oikeille raiteille, kunhan et jarruttele.

X