Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi perjantai 1.12.

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Karine Daisay/Figarophoto/Bulls Press

Joulukuu käynnistyy upeaakin upeammin Astro.fi sivuston joulukalenterilla, josta voi joka päivä jouluun saakka voittaa hopeakorun itselleen. Joulurauhaan saat parhaan kiinnityksen löytämällä sisäisen voimasi ja olemalla tasan tarkkaan oma itsesi, vaikka sitten joutuisit käymään pienen taistelun asiasi puolesta.

Oinas

Toimit todennäköisesti tavalla joka herättää voimakkaita vastareaktioita, mutta voit silti luottaa siihen, että kuljet oikeaan suuntaan. Mars tekee oppositiota merkissäsi vaikuttavaan Uranukseen ja sinun tuleekin olla hetken aikaa suuri kapinallinen kaikissa sinua vähänkään ahdistavissa tilanteissa.

Härkä

Jos joku asia vaivaa nyt mieltäsi, niin älä jää miettimään syitä tai seurauksia vaan nosta juttu esille. Tulokset ovat myönteisesti yllättäviä, sikäli kun rohkeutesi riittää täysin itsenäisiin päätöksiin. Muussa tapauksessa tunnet seinien kaatuvan päällesi, etkä osaa olla mihinkään tyytyväinen.

Kaksoset

Törmäät monenlaisiin hankaluuksiin, jotka eivät varsinaisesti koske sinua, mutta jotka kuitenkin pystyt selvittämään ihailtavalla tavalla omaksi eduksesi kaikkien hämmästykseksi. Muutenkin menokenkää vipattaa ja vauhtia riittää useamman asian hoitamiseen, kunhan ne ovat sinulle mielekkäitä.

Rapu

Tällaisena aikana saatat tuntea tanssivasi tulisilla hiilillä ehtimättä silti kunnolla minnekään. Rauhoitu ja lopeta hosuminen ettet suotta telo itseäsi. Marsin ja Uranuksen neliöt merkkiisi tekevät kaikista turhista velvollisuuksista ikäviä kapuloita rattaisiisi. Jos motiivi on kohdallaan, ei ongelmiakaan ilmene.

Leijona

Energiasi on nyt nopeaa ja oivaltavaa, eikä sinulle tuota vaikeuksia selvitä päivän tarjoamista yllätyksistä tai vaikeilta näyttävistä ongelmista. Marsin kolmio auttaa sinua kohdistamaan energiasi juuri oikeaan kohteeseen oikealla hetkellä, kunhan huolehdit siitä, että saat joka hetki itse päättää aikataulustasi.

Neitsyt

Tee tästä jaksosta itsellesi mahdollisimman rauhallinen ja kiireetön tapahtuma, sillä tapaturma- ja onnettomuusriski on tavallista suurempi. Olet suunnittelemassa elämääsi melkoista uudistusta, joka vaatii nyt kaiken huomiosi ja keskittymiskykysi. Aika siihen on revittävä jostakin muualta.

Vaaka

Vaikka meno nyt maistuisikin oikein makealta, niin malta edetä rauhallisesti. Hosuminen tuottaa vain ongelmia ja tapaturma-alttiutta Marsin ottaessa merkissäsi vastaan Uranuksen oppositiota. Virtaa on paljon ja sinun on ohjattava se oikeaan kohteeseen tietoisen itsekkäällä ajattelulla.

Skorpioni

Aika, jota elät, on tempoilevaa ja epäsäännöllistä, eikä siitä voi saada kunnon otetta. Älä yritä hoitaa asioita väkisin, vaan jätä ongelmiksi muodostuvat jutut toiseen päivään. Tarvitset tilaa jonkun oman suunnitelmasi toteuttamiseen ja olet sitä hermostuneempi, mitä ahtaammissa olosuhteissa joudut elämään.

Jousimies

Saat näinä päivinä voimakkaita energia-impulsseja yhtä tai useampaa ajatuksistasi nousevaa projektia kohtaan. Luota nopeisiin oivalluksiisi, sillä ne ovat yllättävän menestyksellisiä Marsin sekstiilin ja Uranuksen kolmion ansiosta. Uskalla olla ehdottomasti oma pomosi ja elämäsi uudistuu onnekkaasti.

Kauris

Näitä päiviä et voi ottaa liian rauhallisesti, sillä jonkinlaista kohellusta on luvassa vaikka mitä tekisit. Älä ainakaan pakota itseäsi mihinkään. Mars ja Uranus ovat molemmat neliössä merkkiisi ja silloin kaiken pitää tapahtua sinun sisäisen ohjauksesi mukaisesti, ilman kenenkään toisen painostusta.

Vesimies

Marsin kolmion ja Uranuksen sekstiilin avulla löydät aivan uskomattomalla tavalla toimivia ratkaisuja näinä päivinä esille nouseviin ongelmiin ja pääset eteenpäin elämässäsi nopeammin kuin osaat itsekään kuvitella. Älä siis jää suotta pohtimaan syitä tai seurauksia, vaan puske menemään täydellä höyryllä.

Kalat

Vaikka sinusta tuntuisi kuinka mahdottomalta lähteä toteuttamaan saamaasi upeaa oivallusta, niin kannattaa kuitenkin yrittää. Onni suosii nyt rohkeaa suurilla palkinnoilla. Uskalla tempaista itsesi irti päivittäisistä rutiineista ja suuntaa energiasi uuteen kohteeseen täysin omalla vastuullasi.

Lue myös:

Teksti: Seppo Tanhua
X