Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi perjantai 14.4.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
iStock

Oinas (20.3.-19.4.)

Ideoita saattaa tulla mieleesi mielin määrin, ja moni niistä voi liittyä jotenkin siihen, miten hoidat raha-asioitasi tai omistuksiasi. Parin viikon sisällä näyttää muutenkin olevan tekeillä jotain vaikkapa tavaroiden uusimiseksi tai kiertoon laittamiseksi. Venuksen sijainti kaksosissa tuo lähisuhteet esiin!

Härkä (20.4.-20.5.)

Ilmassa on paljon Uranus-planeetan vaikutusta, ja se voi muuttaa aiheita äkisti tai tehdä työntekoon jotain tilkkutäkkimäistä. Kaiken uuden kehittäminen sopii sinulle nyt mainiosti ja tulevien parin viikon ajan. Liiku luonnossa merkillesi sopivalla tavalla ja näe kevään kauneus myös pihassasi!

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Tyydy näinä viikkoina sivustakatsojan rooliin, sillä on tärkeää, että pystyt näkemään toisten toiminnan etäältä. Piilossa olevat aiheet mahdollisesti kiinnostavat tai voit kuulla vahingossa jotain, jota ei ollut tarkoitettu korvillesi. Käytännön askareet perhepiirissä voivat olla enemmän esillä. Venus tuo flirttiä kohdallesi!

Rapu (21.6.-22.7.)

Kannattaa jatkaa määrätietoista toimintaa ja kääriä hihat tavoitteittesi eteen! Voit saada lähiviikkoina aikaan jotain, jossa on mukana myös suuria ajatuksia tai tulevaisuudennäkymiä. Toiveet ovat muutenkin taivaissa. Kuun sijainti pitää huomiosi taloudessa, jossa on uusia tuulia tai heittäytymistä!

Leijona (23.7.-22.8.)

Tänään voivat ajatukset mennä moneen suuntaan sen suhteen, mitä aiot seuraavaksi tehdä tai miten toteutat jotain työssäsi. Jollain henkilöllä saattaa olla yllättävä vaikutus sinuun. Monet pohdinnat tai aiheet voivat olla strategisia ja piilossa pidettäviä. Kutsuuko paikka, jossa on rauhaa ja karu ympäristö?

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Työasiat voivat näyttäytyä sinulle erikoisessa valossa tai suhtautumisesi siihen on muutoksessa. Yritä tehdä tänään muita kuin rutiininomaisia tehtäviä, sillä huomiosi voi viedä sinua koko ajan muihin maisemiin. Onko toisella paikkakunnalla jotain erikoista? Ryhmätoiminta saa sinusta parhaan irti!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Näinä aikoina vaikuttaisi olevan aivan olennaista se, miten toimit muiden kanssa tai miten tulet heidän kanssaan toimeen. Työntekoa on runsaasti luvassa parin kuukauden ajan, eikä siksi voi hellittää eikä välttämättä lomaillakaan. Jokin suhde kauempana olevaan ihmiseen voi kuitenkin hyvin!

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Nyt voi olla erityisen mielenkiintoisia tai idearikkaita vaiheita varsinkin tiimityössä, ja toisten kanssa tekemiset tai ajatukset voivat aika ajoin yllättää sinut. Ehkä jokin hanke edellyttää uudenlaista asennetta tai dynaamisuutta. Suhteissa kannattaisi panostaa hiukkasen mystiseen vetovoimaan!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Jokin näyttävä tai lennokas harrastus tai vapaa-ajanviettotapa on voinut ilahduttaa jo pidemmän aikaa, ja sen kehittämiseen on yhä tilaisuus, varsinkin vielä viikon verran. Kotiasioista on kuitenkin otettava enemmän vastuuta, ja se voi alkaa tuntua näinä päivinä. Onko sinun sopeuduttava suhdeseikkaan!

Kauris (21.12.-19.1.)

Mietintämyssyssä saattaa olla materian hankintaa johonkin erikoisempaan tarkoitukseen kuten vaikkapa juhlaan tai harrastukseen. Tai sitten taloudellisesti tarkkana ihmisenä harkitset rahanmenoa ylipäätään. Vapaa-ajalla voi olla näinä aikoina paljon uutta ja mielenkiintoista ja keskustelut pomppivat eri aiheisiin.

Vesimies (20.1.-18.2.)

Kuu on merkissäsi ja oma planeettasi Uranus vaikuttaa sinuun dynaamisesti, mikä voi kohdallasi merkitä uuden ajattelun läsnäoloa. Kaipaako kotielämäsi muutosta, asenteen muutosta tai fyysistä muuttoa? Työteliäs kausi jatkuu ja kannattaa huomioida myös aloitteellisuus terveyden tai ruokavalion suhteen.

Kalat (19.2.-19.3.)

Sinulla on erinomainen mahdollisuus omaksua uusia asioita näinä viikkoina. Niihin voi lukea tietoteknisiä asioita tai uudenlaista ajattelua vaativia aiheita. Puheeksi voi tulla mitä eriskummallisimpia asioita, mikä toki virkistää mieltäsi! Harrastuselämän esiinmarssi jatkuu, toivottavasti!

X