Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi perjantai 17.4.

Teksti:
Anna
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Viikonloppuna Venus, Merkurius ja Mars ovat keskenään kauniissa pikkukolmiossa, ja ihania asioita on tarjolla pienellä vaivalla. Tämä viikonloppu on tarkoitettu elämästä nauttimiseen parhaiden ystävien seurassa Coronaa pelkäämättä.

Oinas

Merkurius ottaa merkistäsi vastaan Venuksen sekstiilin ja silloin sanallinen tai kirjallinen lahjakkuutesi on yhdessä parhaista vaiheistaan. Käytä tätä luovuutta parhaalla mahdollisella tavalla hyväksesi ja tee vaikka runokirja.

Härkä

Merkurius ja Venus ovat luovassa vaiheessa merkkiisi nähden ja tämä antaa sinulle mahdollisuuden löytää elämääsi kauneutta ja uusia arvoja kulttuurin, elokuvien, teatterin tai matkustelun kautta.

Kaksonen

Kauneuskäsityksesi on korkealla sijalla elämässäsi juuri tällä hetkellä, ja siksi sinun tulee käyttää tämä aika hyväksesi ja päättää millaisessa ympäristössä ja millaisten asioiden keskellä haluat elää. Harvoin tiedät sitä yhtä selvästi.

Rapu

Et ole parhaassa mahdollisessa vireessä kertomaan läheisillesi, mistä pidät ja mistä et. Sanat menevät helposti sekaisin, ja sinut käsitetään väärin. Siksi olisi parempi vain toimia ja hakeutua hyvältä tuntuviin tilanteisiin ilman selityksiä.

Leijona

Osaat esittää toiveesi ja odotuksesi sellaisella kielellä ja sävelellä, että muiden on helppo samaistua tarpeisiisi. Saat asiasi etenemään vaivattomasti kaikkialla, missä koet olosi mukavaksi. Muita olosuhteita ei siis kannata edes harkita.

Neitsyt

Jonkun sinulle hyvin tärkeän asian esittäminen oikeille tahoille saattaa tuottaa suuria ongelmia lähinnä siksi, että et pysty itsekään määrittelemään mitä todellisuudessa odotat tapahtuvaksi. Uskallus olisi paikallaan, tuli mitä tuli.

Vaaka

Mikäli löydät näinä päivinä jotakin itsellesi todella arvokasta, niin koeta malttaa mielesi kun viet asiaa eteenpäin. Malttamattomuus saattaa kostautua hyvinkin ikävällä tavalla, sillä puheessasi on turhaa aggressiivisuutta.

Skorpioni

Merkurius ja Venus ovat haastavassa asemassa merkkiisi. Tämä jakso sisältää dynaamisia ja kiinnostavia vaihtoehtoja, joihin sinun on uskallettava tarttua vain omiin mieltymyksiisi luottaen ja muiden reaktiota pelkäämättä.

Jousimies

Nyt on sinun aikasi löytää ihania asioita elämääsi jokapäiväisten touhujen keskeltä. Älä jätä kiinnostavia asioita toteuttamatta, sillä jokainen niistä on yksi avain syvemmälle mielekkääseen elämään.

Kauris

Tulet tänään laukoneeksi totuuksia hiukan liiankin suoraan tilanteissa, joissa koet jonkun estävän sinua toteuttamasta sinulle tärkeäksi muodostunutta uutta mahdollisuutta.

Vesimies

Osaat esittää asiasi niin hienovaraisesti ja kauniisti, että sinua on helppo kuunnella. Tästä syystä sanomasi menee helposti perille ja saat tukea kaikille sellaisille asioille, jotka ovat lähellä sydäntäsi.

Kalat

Elät vaihetta, jossa valehteleminen on lähes mahdotonta. Siksi tulet ihan vaistomaisesti laukoneeksi joitakin ärsyttäviä totuuksia tilanteissa, joita et itse koe tällä hetkellä mielekkäiksi.

X