Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi perjantai 19.6.

Teksti:
Anna
Astrologi:
Seppo Tanhua
Kuvat:
Mvphotos

Marsin sekstiili Jupiterille on aina eräänlainen positiivinen toimintakäsky, ja mikä sen mukavampaa keskikesän juhlan aikoihin. Aktiivisuus on nyt monta kertaa parempi vaihtoehto kuin passiivisuus. Muista kuitenkin vaikuttaa vain asioihin, joihin pystyt vaikuttamaan ja varo sotkeentumasta asioihin, joista joku muu pystyy päättämään.

Oinas

Jos tunnet erityistä kiinnostusta johonkin alkamassa olevaan yritykseen tai suunnitelmaan, niin polje vaan masiina täyteen vauhtiin. Mitään ihmeellistä luksusta ei tämän aspektin kautta ole luvassa, mutta silti se palkitsee aivan varmasti jokaisen oikeaan suuntaan otetun askeleen.

Härkä

Tämä on yksi Jupiterin selviä menestysjaksoja elämässäsi, ja sinun tulee ottaa mahdolliset lahjat ja etuisuudet vastaan kiitollisin mielin, antajan motiiveja miettimättä. Kuulut nyt niihin, joille halutaan antaa jotakin hyvää. Kaikki tapahtuu tiedostamatta ja perustuu vain sinusta huokuvaan energiaan.

Kaksonen

Jos kaikki ei suju ihan niin kuin olit suunnitellut, niin voit olla varma, että joku on luvannut enemmän kuin mihin hänellä on valtuuksia, ja sinä onneton olet mennyt uskomaan näihin lupauksiin liian sinisilmäisesti. Tästä lähtökohdasta on hyvä laatia uusi toimintasuunnitelma. Muu ei nyt auta.

Rapu

Menestystä tarjotaan sinulle muodossa tai toisessa näinä päivinä. Sinun tulee olla valmis tekemään nopeita päätöksiä silloin kun siltä tuntuu. Marsin kolmio pistää vipinää kinttuihisi ja niiden on annettava kuljettaa sinua kovalla vauhdilla eteenpäin. Luota omiin ideoihisi ja toimi tästä luottamuksesta käsin.

Leijona

Tänään ja lähipäivinä saatat huomata olevasi jonkinlaisessa umpikujassa vain siksi, että erehdyit luottamaan epäilyttäviin lupauksiin. Ahdistava olotila on tällä kertaa merkki siitä, että jostain sinulle tärkeästä tavoitteesta tai suunnitelmasta on pystyttävä luopumaan ennen kuin käy todella kehnosti.

Neitsyt

Sormesi syyhyävät jonkun asian tai idean toteuttamiseen, ja nyt on oikea hetki lähteä liikkeelle pienestä vastarinnasta huolimatta. Oikeastaan sopiva vastamäki ennemmin kuuluu asiaan kuin häiritsee sitä. Menestystä on luvassa sitä enemmän, mitä omapäisemmin uskallat nyt toimia.

Vaaka

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, ja tänään tai lähipäivinä saatat joutua rakentamaan jonkun liian optimistisen tavoiteasetelmasi uudelleen. Mikäli ymmärrät vaihtaa suuntaa vapaaehtoisesti, tulet selviämään tilanteesta kunnialla ja käärimään komeat voitot viisaudestasi. Katkeruus sitten vie tuhkatkin pesästä.

Skorpioni

Tänään kannattaa laittaa monot vipeltämään, sillä asiat sujuvat odotettua paremmin, ja joudut tekemään nopeasti uusia päätöksiä tai valintoja. Mars ja Jupiter tarjoavat tehokasta väylää menestymiseen oman erityisosaamisesi sektoreilla. Riskien ottaminen on ennemmin sääntö kuin poikkeus tässä tilanteessa.

Jousimies

Näinä päivinä kimppuusi iskevä tekemisen vimma on vaarallinen ilmiö, sillä virheitä syntyy nyt helposti. Viisainta olisi hiljentää vauhtia, sillä tuollainen vimma tässä vaiheessa on merkki aikaisemmasta saamattomuudesta. Sitä ei päivässä tai parissa korjata. Nyt on ensin rauhoituttava.

Kauris

Tänään sinun kannattaa puuttua jokaiseen tyytymättömyyttä herättävään asiaan elämässäsi, sillä ongelmat korjaantuvat nyt vaivattomasti heti kun tartut niihin kunnolla kiinni. Varsinaisia voittoja tämän hetken kuvio ei sinulle lupaa, mutta jo suunnan korjaantuminen on kiitoksen arvoinen juttu.

Vesimies

Et ole tällä hetkellä ehkä aivan parhaassa iskussa ja siksi olisi viisainta vetäytyä katselemaan omaa elämääsi objektiivisesti ja hiukan kauempaa. Saatat huomata, että juuri mitään ei ole näissä olosuhteissa tehtävissä ja siksi sinun onkin uskallettava muuttaa olosuhteita paljon nykyistä vapaammiksi.

Kalat

Nyt on syytä paahtaa eteenpäin jokaisessa asiassa, johon intosi tuntuu riittävän. Jonkinlaista menestystä on luvassa, sikäli kun vauhti ei hyydy liialliseen ajatteluun. Siihen aika ei tällä kertaa riitä. Joko teet välittömästi ja kyselemättä sen minkä koet oikeaksi tai tyydyt kirvelevään tappioon.

X