Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi perjantai 2.12.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
Istock

Oinas (20.3.-19.4.)

Tätä planetaarista ilmapiiriä voisi kuvailla sanoilla: menoa ja meininkiä, puhkuvaa intoa, aloitteita vähän joka suuntaan sekä vahvaa uskoa itseen. Toisin sanoen kuu tulimerkissäsi lisää jakson tulisuutta parin päivän ajan. Jokin tavoitteesi voi nytkähtää hujauksessa eteenpäin. Tunne saa voimaa myös luottamuksesta!

Härkä (20.4.-20.5.)

Taivaalla näinä aikoina olevat tuliset planeetat sijoittuvat sinun merkkiisi nähden niin, että voit havaita tulisuuteen liittyvää innokkuutta esimerkiksi raha-asioiden hoidossa. Ehkä sinä tai joku muu vie niitä eteenpäin torvet soiden. Varo kuitenkin ylioptimistisuutta talousasioissa. Intoilun aihe voi liittyä myös henkiseen oppiin.

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Virtaa sinulla pitäisi riittää moneen lähtöön, niin kuin monesti muulloinkin viime aikoina. Vaikka välillä on kummallisia hidastuksia tai väsymystä, olet pääasiassa tehokas ja aikaansaava. Liikut ääripäissä ja saat inspiraatiota toisten tekemisistä ja edesottamuksista. Joku voi osoittautua tukipilariksesi!

Rapu (21.6.-22.7.)

Työssäsi näyttäisi olevan kaikenlaista meneillään, ja nimenomaan sellaisia vaiheita, jotka liittyvät tunteisiin. Tämä voi tarkoittaa voimakkaampia reaktioita puolin ja toisin, ja sitten niitä pyydellään anteeksi tai ihmetellään muuten jälkikäteen. Todennäköistä on, että ihastumisen pilkahduksia syttyy työkaveria kohtaan!

Leijona (23.7.-22.8.)

Tulimerkkisi löytää tukea muissa tulimerkeissä sijaitsevista planeetoista, sillä taivaan tilanne on poikkeuksellisen tulinen ainakin kahden päivän ajan. Sinulla voi olla lukuisia tilanteita, joissa persoonasi pääsee esiin näyttävästi tai tyylikkäästi, haluamallasi tavalla. Viihde voi olla todella elävää!

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Harkitsevammatkin merkit kokevat nyt taivaalla olevat tulimerkeissä sijaitsevat planeetat innostusta lisäävinä, joten sinäkin saatat innostua hyppäämään uuteen tilanteeseen tai aloittamaan jotain, mikä vaatii urheutta ja sisältää ennalta-arvaamattomuutta. Perhepiirissä saattaa olla poikkeuksellisen eläväistä tai hauskaa!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Toivottavasti olet jo viime viikkoina katsastanut mahdollisuuksiasi uuden oppimiseen, sillä planeetat vetävät tähän suuntaan yhä. Jokin aspekti voi tulla kuvaan mukaan ja innostaa opiskelemaan jotain aivan erilaista. Tunteellinen kielikin voi kiinnostaa!

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Sinulla on ehkä tilaisuus saada jonkinlaista materiaalista runsautta osaksesi, oli kyseessä sitten lahjoitus, runsas ravintolailta tai paljon muuta hyvää esimerkiksi hieronnan muodossa. Kehosi ehkä tarvitsee nyt enemmän, mutta täytä sen tarpeita muullakin kuin ruualla. Älä intoile liikaa raha-asiassa!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Useat planeetat sijaitsevat voimakkaasti merkkiisi, mikä voi tuoda melkoista hulinaa ympärillesi! Tässä ilmapiirissä lieskat voivat lennellä monesta syystä, ja melko harvoin ilmapiiri tuntuu tasaiselta. Ehkä toteutumattomat unelmatkin ovat esillä ja jonossa toteutukseen. Glamouriakin varmaan riittää!

Kauris (21.12.-19.1.)

Sinulla nämä viikot näyttäisivät olevan pohdiskelun aikaa, asioiden tutkimista pinnan alta tai sitten uppoutumista musiikkiin, taiteeseen tai yksinolon tuottamaan hyvänolontunteeseen. Etätyöllä saattaa olla erityistä vetoa. Nyt kannattaa ottaa vastaan myös negatiivista palautetta, ja ottaa siitä oppi.

Vesimies (20.1.-18.2.)

Monenlaista tapahtumaa on tiedossa tai sitten keskustelua ja yhteydenpitoa on riittämiin jopa erikoisempien tahojen tai originellien ihmisten kanssa. Nyt ilmassa voi olla mitä uskomattomimpia haaveita tai asioita, jotka menevät reippaasti tavallisen arjen yläpuolelle. Suhteissa etsitään myös kontaktia yläilmoihin!

Kalat (19.2.-19.3.)

Jollain tapaa planetaarinen ilmapiiri näyttää siltä, että tämä olisi aikaa, jolloin mahdottomatkin haaveet näyttävät toteutuskelpoisilta! Tästä ja muistakin syistä sinun on mahdollista nähdä silmissäsi tähtipölyä tai ympärilläsi enemmän glamouria kuin tavallisesti. Suhteet ovat jonkinlaisessa pyörityksessä!

X