Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi perjantai 22.9.

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Karine Daisay/Figarophoto/Bulls Press

Nyt sitten eletään syyspäiväntasauksen pyhää aikaa toimivan kommunikaation merkeissä. Viikonloppu kannattaa pyhittää niin puhtaalle olemiselle ja luonnossa kulkemiselle kuin suinkin mahdollista.

Oinas

Mikäli sinua painaa mikään epäselväksi jäänyt asia niin juuri tänään se kannattaa ottaa esille vaikka tuntuisi kuinka pelottavalta. Kaikki tulee lopulta onnistumaan suorastaan ihmeellisellä tavalla, kunhan tuot oman kantasi esille mahdollisimman rehellisesti.

Härkä

Pystyt aivan ihmeellisellä tavalla suhteuttamaan asioita toisiinsa ja näet kaiken pintaa syvemmältä. Sinulla ei ole kovin usein tällaista kykyä lukea kanssaihmistesi ajatuksia, mutta tulemalla kyvystäsi tietoiseksi juuri nyt, saat osan siitä tallentumaan myös jatkuvaan käyttöön.

Kaksoset

Sinulla on ehkä suurikin tarve päästä puhumaan suusi tyhjäksi jossakin tänään esille tulevassa erimielisyydessä, mutta tänään asiat sujuvat sitä paremmin mitä pienemmällä onnistut suusi pitämään. Tee se minkä koet juuri nyt oikeaksi, sillä vain se auttaa sinua selvittämään todellisen asemasi.

Rapu

Kirjallinen ja sanallinen luovuutesi on syvällisessä vireessä ja onnistut tarttumaan oikeisiin seikkoihin ja käyttämään juuri oikeita sanoja kaikissa kohtaamissasi tilanteissa. Tiedosta tämä hetkellinen lahjakkuutesi ja ole tietoinen viisaudestasi, niin tulet pääsemään nopeasti eteenpäin.

Leijona

Et kestä tänään turhaa tai tyhjänpäiväistä pölinää koska tiedät sen olevan vain tärkeämpien asioiden piilottelua tai jopa salaamista. Totuus on sinulle kunnia asia ja olet valmis näpäyttämään puuta heinää jauhavia läheisiäsi kovillakin kommenteilla. Mieti silloin mitä mahdatkaan itse piilotella?

Neitsyt

Tänään pystyt ymmärtämään asioiden ja ihmisten välisiä yhteyksiä siten että moni epäselvältä vaikuttanut tilanne tulee lopultakin järjestykseen ja löydät uusia kontakteja, joiden avulla pääset nopeasti eteenpäin. Jos sinulle tarjoutuu mahdollisuus osallistua mielenkiintoiselle kurssille, niin mene ihmeessä.

Vaaka

Olet hyvin herkällä päällä vaistoamaan mikäli joku yrittää valehdella sinulle tai kieroilla kanssasi ja reagoit kaikkeen vilppiin voimakkaasti. Jos huomaat jonkun hermostuvan puheistasi tai kommenteistasi, niin hän ei ehkä ole liikkeellä aivan puhtailla papereilla.

Skorpioni

Sinulla on mestarillinen kyky saada asioita loksahtelemaan kohdalleen ja kaikki mitä alat tosissasi selvittämään tulee myös selviämään. Hallitset puhumisen ja toisen ihmisen ymmärtämisen tärkeän taidon lähes suvereenisesti ja sinun kuuluu käyttää tätä kykyä nyt tietoisesti hyväksesi.

Jousimies

Et tahdo millään pysyä nahoissasi mikäli joku epäselvä asia painaa mieltäsi. Tänään kannattaa kuitenkin rauhoitella itseä ja puhua mahdollisimman sovinnollisella tavalla, sillä tulet törmäämään omiin aikaisempiin puheisiisi, jotka osoittavat kaikki muihin kohdistuvat syytökset aiheettomiksi.

Kauris

Osaat tänään suhtautua yllättäviin tai hankaliin tilanteisiin tavattoman viisaasti ja ymmärryksesi ansiosta hankaluudet selviävät kuin itsestään. Näet myös oman elämäsi ja siihen liittyvät mahdollisuudet uudella tavalla. Mikäli mielessäsi on hyviä suunnitelmia, niin nyt niistä kannattaa puhua suu vaahdossa.

Vesimies

Joku epäselväksi jäänyt asia vaivaa mieltäsi, ja tänään sinulla on juuri oikeaa asennetta ottaa asia lopulliseen käsittelyyn. Rohkeasti vain tulta päin, vaikka kuinka pelottaisi. Sinulla on niin vakaa näkemys omasta elämästäsi, että kaikki kaipaamasi muutokset lähtevät onnistuneesti liikkeelle.

Kalat

Ajatuksesi kulkevat tänään vilkkaasti ja oivaltavasti. Jokainen esille ottamasi suunnitelma tai idea saa yllättävää tuulta siipiensä alle. Sinulla tulee tietysti olla riittävästi ihan omaa aikaa saadaksesi kaiken mahdollisen irti tästä upeasta jaksosta.

Lue myös:

 Teksti: Seppo Tanhua
X