
Päivän horoskooppi perjantai 26.7.
Moni ei ole valmis uskomaan omaa intuitiotaan, koska ei pysty millään selittämään syytä omalle kutsumukselleen tuloksista puhumattakaan. Nyt kuitenkin pitäisi uskaltaa heittäytyä hullun kiilto silmissä oman mission kimppuun.
Oinas
Kuu vilkuttelee sinulle naapurimerkistä outoja, mutta samalla kutsuvia alitajuisia viestejään. Älä yritä tänään järkeillä vaan luota omiin tuntemuksiisi, sillä lopulta ne eivät koskaan ole väärässä.
Härkä
Neptunus on sekstiilissä merkissäsi tänään liikkuvaan Kuuhun ja siksi vaistosi toimii tavallista paremmin. Luota hetkellisiin impulsseihin ja anna ajan virran ohjata kulkuasi elämän mielenkiintoisilla poluilla positiivisten yllätysten luo.
Kaksonen
Tänään sinun on otettava rohkeasti vastuu jokaisesta askeleesta, sillä jollain ihmeen tavalla tiedät minne sinun pitää kulkea, vaikka silmäsi ja korvasi ovat tuolta tiedolta tiukasti suljetut.
Rapu
Neptunus ja Kuu ovat herkässä kulmassa merkkiisi ja antavat mahdollisuuden suurille intuitiivisille oivalluksille jossain vaiheessa päivää. Kun jalkasi alkavat tahdottomasti viedä sinua jonnekin, niin älä pistä hanttiin.
Leijona
Kuun neliö merkkiisi antaa sinulle ainutlaatuisen herkkyyden vaistota vaaran paikat tässä päivässä. Älä siis pistä nokkaasi sinne, missä tunnistat negatiivisia värähtelyitä. Säästyt monelta harmilta.
Neitsyt
Kuun kolmio merkkiisi vaikuttaa positiivisella tavalla alitajuntaasi Neptunuksen suosiollisella avustuksella. Tänään tiedät vaistomaisesti, minne sinun pitää milloinkin mennä ja mitä tehdä. Älä epäröi vaistojesi viisaita neuvoja.
Vaaka
Tunnelmat saattavat tänään kiristyä hetkellisesti hyvinkin ahdistaviksi, mutta sitä ei pidä kokea negatiivisena ilmiönä. Kuu ja Neptunus yrittävät vain ohjata sinut paremmalle polulle, kuin mitä olet tällä hetkellä kulkemassa.
Skorpioni
Kuun oppositio tekee tästä päivästä vaistojen suurta juhlaa, koska Neptunus on samaan aikaan positiivisessa kulmassa merkkiisi. Pakonomainen tarve ajaa sinua juuri oikeisiin tilanteisiin ja oikeiden ihmisten luo.
Jousimies
Kuun kvinkunssi merkkiisi nostaa esiin nopeita välähdyksiä ja tunnelmia, jotka suorastaan pakottavat sinua tekemään välittömiä, päiväsi rytmiä ehkä paljonkin muuttavia päätöksiä. Luota ihmeessä näihin pakottaviin välähdyksiin.
Kauris
Tänään sinun ei kannata jäädä miettimään monia erilaisia vaihtoehtoja, sillä valitseminen aiheuttaa vain pettymyksiä. Valintojen sijasta on pystyttävä tekemään välittömiä päätöksiä omiin tunteisiisi luottaen.
Vesimies
Vaistosi tykyttävät herkemmin kuin Hämähäkkimiehellä ja tunnut vain tietävän mitä nurkan takana odottaa. Miksi suotta hakkaisit päätäsi seinään, kun voit ihan hyvin olla menemättä sinne, minne jalkasi eivät nyt halua kulkea.
Kalat
Hyvä lataus on nyt päällä ja sinun kannattaa suunnata energiasi sellaisiin asioihin, jotka itse koet tärkeimmiksi ja tällä hetkellä toimivimmiksi. Elämäsi mielekkyys syntyy siitä mitä tänään teet eikä koskaan tekemisen tuloksista.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous