Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi perjantai 28.10.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
Istock

Oinas (20.3.-19.4.)

Tällä viikolla olet todennäköisesti alkanut suhtautua asioihin perusteellisemmin ja syvällisemmin, joko niin, että olosuhteet ovat pakottaneet siihen tai koet asioiden kaivelemisen olevan tuottavaa tai kiinnostavaa. Hyvinkin mustavalkoisia kysymyksiä saattaa olla esillä, tai katsot asiaa kulissien takaa.

Härkä (20.4.-20.5.)

Toisten tai vastapuolen tahtomisella on nyt paljon merkitystä, ja aika ajoin se voi ihastuttaa tai ärsyttää. Riidan siemeniä ei kannata kovasti kylvää, sillä seuraukset voivat olla suhteellisesti suuremmat. Ääritapauksessa voi olla tiedossa valtataistelua tai tiukkoja kysymyksiä taloudesta!

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Toiset ihmiset tai kollegat saattavat patistaa sinua johonkin suuntaan, mutta juuri nyt suunta ei välttämättä ole kovin selvä. Sitovia yhteistyökuvioita kannattaa välttää, parempi on seurata muiden mukana, kuinka asiat etenevät. Arjessa on kysymyksiä, jotka herättävät tunteita tai jopa rakkautta!

Rapu (21.6.-22.7.)

Arki voi hoitua luovan lupsakasti tai jotkut tehtävät hoituvat ikään kuin toisella kädellä. Töihisi voi kulkeutua ideoita tai tavaroita, jotka muistuttavat matkasta tai toisesta kulttuurista. Voit saada paljon tunnetason tyydytystä jostain vapaa-ajalla tapahtuvasta aktiviteetista ja luovuuden harjoittamisesta!

Leijona (23.7.-22.8.)

Kotielämäsi saattaa olla ensimmäisenä mielessäsi, mahdollisesti monesta syystä. Mikäli negatiivisia tunteita on pidätelty jo tovi, voivat ne purkautua näinä aikoina herkemmin. Samalla avautuu tilaisuus niiden puhdistamiseen! Jokin talousasia, joka oli käsittelyssä kuukausia sitten, voi palata agendalle.

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Kodissasi tai perheen parissa voi olla jotain ylimääräistä, joka askarruttaa hetken aikaa. Se voi olla pienikin arkinen seikka, jossa on hieman epäselvyyttä. Aurinko ja Venus työntävät sinua yhä syvään yhteyteen, ja siksi poikkeuksellinen keskusteluyhteys voi syntyä – jos ei nyt, niin seuraavalla viikolla!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Nämä pari päivää saattavat merkitä parempaa, tehokkaampaa ja pitkäjänteisempää kommunikaatiota eri tahojen kanssa. Kaikenlainen aineistojen tai asiakirjojen kokoaminen ja eteenpäinvieminen on todennäköisesti sutjakampaa. Arvostetaanko suhteessa materiaa samalla tavalla?

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Sen suhteen ei pitäisi olla valittamista, kuinka paljon saat kiintymystä tai kaikenlaisia tunteita osaksesi. Ainakin aurinko ja Venus merkissäsi viittaavat tähän. Todennäköisesti kaipaat harmoniaa ja kauneutta tavallista enemmän sen sijaan, että kilpailet ärhäkkäästi. Jonkin seikan kaivelu tuottaa tulosta!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Kuu merkissäsi tuo helpommin kohdallesi sen, mitä olet hakemassa, ja voit fokusoida aiheisiin selkeämmin. Tästä voi olla hyötyä jonkin tietotaidon kehittämisessä. Samaan aikaan planeettaenergiat tuovat elämääsi salaperäisyyttä, joka voi näkyä monin tavoin. Tunne voi kantautua hyvin kaukaa!

Kauris (21.12.-19.1.)

Joidenkin piirien pitäisi olla laajentumassa. Ehkä ne kattavat suuremman joukon ihmisiä tai enemmän asioita, ehkä olet kiinnostumassa asioista laajemmin tai ennakkoluulottomammin. Epäsovinnaisilla ihmisillä voi olla sinuun vaikutusta. Suuressa paikassa saattaa tapahtua kaikenlaista jännittävää!

Vesimies (20.1.-18.2.)

Tunnelmat ovat hyvin erilaiset kuin vaikkapa kuun puolivälissä. Tällä hetkellä näyttäisit ottavan asiat huomattavasti vakavammin ja syvällisemmin, ja olet kenties tietoinen hätkähdyttävästä asiasta, joka on vaikuttanut tähän suuntaan. Nyt voi olla kyse elämän suurista päämääristä, jotka hahmottuvat!

Kalat (19.2.-19.3.)

Jupiter on perääntyvässä liikkeessä suhteessa maapalloon ja palaa merkkiisi vasta toukokuun alun jälkeen. Saat siten taas avarakatseisuutta unelmiesi toteuttamiseen ja optimismin lataamiseen, mistä voit hyötyä joulukuun loppupuolelle saakka. Aivan erityinen, jännittävä matkakohde voi kiinnostaa!

X