Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi perjantai 3.6.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
Mvphotos

Oinas (20.3.-19.4.)

Päivässä ilmenee jonkinlaista kireyttä, ja ihmiset reagoivat nopeasti ja yllättäen tunteella. Siksi olisi syytä harjoittaa erityistä varovaisuutta sanomisten suhteen, sillä yllättävän vähäpätöinen kommentti voi loukata. Luvassa voi olla tärkeä päätös kotiin tai työhön liittyen, ja sekin raastaa hermoja.

Härkä (20.4.-20.5.)

Sinulla on saattanut olla jo pidemmän aikaa käsissäsi hyvin vaativa hanke, joka on saanut jopa sinun, kärsivällisistä kärsivällisimmän, odottamaan valmista. Näinä päivinä hankkeessa on ratkaisevia hetkiä tai jonkinlainen etappi. Liikunta olisi parhaimmillaan sellaista, johon yhdistyy henkisyyttä, kuten jooga.

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Piilotetut ajatukset ja alitajunta ovat teemoja, jotka herättävät kiinnostusta näinä aikoina, ja se voi näkyä keskusteluissa ja lukuhetkien teemoissa. Läheisen tai työtoverin käytös voi stimuloida ajatuksia siihen suuntaan. Nyt voisi syntyä innostus vaikka kirjoittaa kirja. Joku läheinen tuntuu olevan kaukana!

Rapu (21.6.-22.7.)

Nostalgisuuteen taipuvaisena ihmisenä saatat nyt tarttua asiaan, joka kumpuaa kaukaa menneisyydestä, tai sitten tapaat ihmisen, joka muistuttaa asiasta. Ehkä syvällinen keskustelu tunteista tuntuu muutoin tarpeelliselta hyvän ystävän kanssa viinilasin äärellä. Ystävyys kantaa nyt muutenkin.

Leijona (23.7.-22.8.)

Juuri nyt haluat todennäköisesti pitää taukoa viimeaikaisesta puhkuvasta energiasta ja eteenpäin syöksymisestä täydellä teholla. Planeetat oinaassa ovat kyllä koko ajan läsnä vielä viikkoja, ja tökkivät sinua eteenpäin! Ehkä tyylisi uudistaminen sporttisemmaksi tai värikkäämmäksi on meneillään.

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Huomaat helposti seikan, joka saa sinut tuntemaan yhteenkuuluvuutta yhteisön kanssa, mutta yhtä lailla näet, miten eroat jonkun yhteisön periaatteista. Merkurius ja Venus pitävät mieltä koholla ja tapaamisia ylväinä vielä monen viikon ajan, ja kiipeät pikku hiljaa ylöspäin. Matkan päässä ovat parhaat kokemukset!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Kuun asema on kohottava ja voimistaa kunnianhimoasi työssä tai jossain muussa aihepiirissä. Voihan olla, että sinuun iskee tarve saada kotisi tai mökkisi huippukuntoon, ja se voi olla vertailun tulosta. Teräviä huomioita on luvassa ja selvänäköisyys kohdistuu myös talouteen. Yritä saada itsesikin huippukuntoon!

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Voisi olettaa, että työ- tai muu reissu toiselle paikkakunnalle onnistuu hyvin mukavan ilmapiirin tai sopivan jatkosuunnittelun ansiosta. Yhteistyön jähmeyden ei ainakaan pitäisi nyt tuntua, ja piakkoin se on jo menneen talven lumia. Arjen kunnostamisen teemat ovat ajankohtaisia, ja siihen voi liittyä terveyden kohentaminen!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Talouden kautta turvallisuuden takaaminen, perintöasiat tai vaikkapa vakuutukset saattavat työntää itseään esiin mielessäsi, ja huomaat helposti, missä puutteet ovat. Jaksa ahertaa jo pari kuukautta askarruttaneen aiheen parissa, niin saat piakkoin luvan hellittää. Suhde viihtyy rutiineissa!

Kauris (21.12.-19.1.)

Joku tuo esiin tarpeitaan, ehkä voimakkaastikin, ja koet ristiriitaa sen suhteen, mitä hänelle pitäisi vastata. Ehkä koet olosi isälliseksi tai äidilliseksi jossain tilanteessa muutenkin. Näyttäydyt erinomaisen tahdikkaasti tai tyylikkäästi. Ehkä oletkin tehnyt uusia hankintoja sitä silmällä pitäen jo viikkojen ajan.

Vesimies (20.1.-18.2.)

Arjen askareet ja monet juoksevat asiat vievät paljon aikaa ja energiaa. Saavuttamisen tarve ja esilläolo eivät ole ollenkaan päällimmäisenä mielessä, vaan useat planeetat viittaavat tänäänkin kotisi ja perheen suuntaan, sillä neuvojasi ja apuasi tarvitaan siellä. Ehkä haluat sisustaa kotiasi.

Kalat (19.2.-19.3.)

Todennäköisesti pystyt suoriutumaan raporttien ja muiden kirjallisten tehtävien laadinnasta erityisen hyvin tai poikkeuksellisen perusteellisesti. Paperit, kansiot ja mapit myös löytävät oman paikkansa helpommin työpaikalla. Yhdessäolo naapurien tai läheisten välillä antaa mahdollisuuksia, eikä muita tarvita.

X