Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi perjantai 8.7.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
Mvphotos

Oinas (20.3.-19.4.)

Aurinko ja Merkurius ravun merkissä korostavat kohdallasi kodin sektoria ja painottavat kaikkea asiointia näissä merkeissä. Ehkä jopa suunnittelet uutta järjestystä, remonttia tai jopa kodinvaihtoa tai sitten joku lähipiirissä suunnittelee näitä. Ripaus raha-asioitakin on teemana. Hurmaat puheella tai äänellä!

Härkä (20.4.-20.5.)

Ilmassa on tunteiden terävyyttä ja sen mukana tavallista voimakkaampia reaktioita. Provosoitumisen sijaan kannattaisi kääriä hihat ja toimia paljon hiki pinnassa. Saat myös yhdessä aikaan paljon, eikä lepäämiselle juuri ole sijaa. Nokkela sanailu, huumori ja puheet yhteisestä menneisyydestä ovat antoisia.

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Näyttää siltä, että harrastusten alueella voisi nyt kipinöidä kätten töiden suhteen tai sitten kokkailu voisi tehdä uuden tulemisen. On tietysti mahdollista, että kesäjuhlat vaativat ruuan valmistamista. Kasvi- ja kukkapenkatkin saavat enemmän huomiota nyt kaksosilta, jotka pysyvät toistaiseksi takavasemmalla.

Rapu (21.6.-22.7.)

Aurinko ja Merkurius merkissäsi tuovat sinulla runsaasti elinvoimaisuutta, valovoimaisuutta ja kykyä keskustella sivistyneesti ja näyttää tietojasi muille. Saat pidettyä monen mielenkiintoa yllä myös ryhmässä. Ehkä osallistut johonkin tilaisuuteen kauempana kotikonnuiltasi tai matkailet muutoin.

Leijona (23.7.-22.8.)

Planeetat korostavat taustalla pysymistä ja hiljaisia, jopa kaukaisiakin paikkoja, joten voi päätellä, että nämä teemat liittyvät jollain lailla kesän lomailuun. Sinut voi löytää rannasta, rennosta rantakahvilasta tai riippumatosta. Kuitenkin aika ajoin työnteko tai tomera tekeminen ovat aikataulussa nekin.

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Tarve kosmopoliittiseen, vaihtelevaan tai elämykselliseen elämään voi iskeä sinuun näinä päivinä milloin tahansa, joten rutiinien suorittaminen ei todellakaan ole agendalla. Päinvastoin, lähdet mielelläsi katsomaan, kuinka muualla eletään, kunhan pääset toiselle paikkakunnalle. Älä odota romantiikasta liikoja!

Vaaka (23.9.-22.10.)

Olet ehkä työntänyt jo monet seikkailut mielestäsi, sillä planeetat viittaavat vastuunottoon tai työasioiden väliintuloon. Toki päivätyöhön sen ei tarvitse liittyä, vaan muihin vastuihin perheessäsi, asuinympäristössäsi tai muualla. Venus on kuitenkin ihanassa asemassa ja saattaa tuoda kulttuurikokemuksen.

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Kuu on omassa merkissäsi ja se tukee olotilojasi siten, että sinun on helpompi tuntea itsesi kokonaiseksi ja saada lämpöä ja huolenpitoa. Myös aurinko ja Merkurius ovat puolellasi, kohottaen tavoitteitasi ja tuoden kaukaisia paikkoja lähellesi mielikuvien, kulttuurin tai matkailun välityksellä. Naiset voivat kokea lähestymisyrityksen!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Todennäköisimmin jokin saa sinut haluamaan ensisijaisesti omaa rauhaa ja tilaa, jossa saat lepuuttaa hermojasi ja keräämään voimia tulevaa syksyä ajatellen. Tämä olisi oivaa aikaa, jota voisit viettää vaikkapa mökillä tai piilopirtissä kaukana kaikesta. Erikoisempi vierailu voi kuitenkin olla tiedossa.

Kauris (21.12.-19.1.)

Mars-planeetta liittyy näinä aikoina sektoriisi, jonka kautta elämääsi voi tulla vaikkapa pelejä. Kaiva siis esiin mailat, pallot ja muut välineet, ja anna itsellesi lupa huumorille ja kepeälle nautiskelulle! Rentoutuminen on avain myöhempään hyvinvointiin ja terveyteen. Kanssakäymistäkin riittää.

Vesimies (20.1.-18.2.)

Voit ajatella enemmänkin työtäsi juuri nyt, ehkä siksi, että työstä tulee keskustelua ja alat pohtimaan tulevaisuuttasi. Pienimuotoinen arki ja arkiset puuhat tulevat tapetille ja pystyt nauttimaan niistä itsekin. Saattaa olla, että joudut auttamaan muita tai kuunetelemaan heidän huoliaan.

Kalat (19.2.-19.3.)

Kuu on syvällisessä skorpionissa ja sinulle se voi tarkoittaa monenlaisia, tavallista merkityksellisempiä pohdintoja ja terävämpiä huomioita muiden tarkoitusperistä tai psyykestä. Kauempana tai ulkomailla oleva henkilö voi sykähdyttää voimallisesti, ja matkoilla tulee syviä kokemuksia.

X