Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi sunnuntai 19.3.

Teksti:
Ulla Palomäki
Kuvat:
iStock

Oinas (20.3.-19.4.)

Merkurius siirtyy tänään merkkiisi pariksi viikoksi, ja tämä ajatteluprosesseihin liittyvä planeetta virittää ideoitasi ja saa hakemaan uusia kiinnostuksenkohteita. Kala-planeetat tuovat puolestaan yhä tarvetta uppoutua mielikuvitukseen ja omiin maailmoihin, kuten myös haaveisiin, unelmiin ja kaukaiseen menneisyyteen.

Härkä (20.4.-20.5.)

Pitkäaikainen Marsin silmukkaliike on saanut sinut hakemaan enemmän taloudellista vastinetta ja konkretiaa tekemisillesi, ja tämä vaikutus kestää vielä viikon. Kannattaa siis takoa myös viime aikoina esiin pulpahtaneiden ideoiden tai maailmanparantamisen parissa. Flaksisi näyttäisi olevan koholla!

Kaksoset (21.5.-20.6.)

Onko mielessäsi yhä enemmän aiheita, jotka liittyvät itsensä uhraamiseen ja sen tarkoitukseen, vai onko jotain maallisen elämän ylittävää mielessäsi? Tämä sunnuntai voisi sopia vaikkapa henkisiin kokemuksiin tai taideharrastuksiin. Tarkkuutta vaativan työn parissa kannattaa olla tarkkana! Onko salainen ihastus syttymässä?

Rapu (21.6.-22.7.)

Sinulla saattaa olla yhä enemmän tuntumaa toiseen paikkakuntaan tai muutoin kauas, ja voihan siihen liittyä myös haave vaikkapa vapaa-ajan asunnosta. Onko läheinen kenties kauempana vai itsekö olet poissa hänen luotaan? On jokin osa-alue, jossa toimintasi on ollut pitkään kulissientakaista, mutta se muuttuu pian.

Leijona (23.7.-22.8.)

Oletkohan kenties paneutunut joihinkin mystisiin aihealueisiin tai salaperäisyyksien vyyhtiin viime aikoina? Onko mukana ollut raha-asioita, jotka ovat olleet solmussa tai epäselviä? Tällaisten aiheiden painoarvo on hieman laantumassa jatkossa, mutta omaisuuden tai talousasioiden järjestely jatkuu.

Neitsyt (23.8.-22.9.)

Näyttäisit näinä aikoina elävän enemmän kohtaamisten välityksellä, sillä olet avoimempi muita kohtaan ja yrität ymmärtää heitä paremmin. Työmyyränä oleminen on tavallista vähäisempää. Tuntuuko siltä, että päätös on valmis jonkin kumppanuuden suhteen, joko sen kehittämiseksi tai lopettamiseksi?

Vaaka (23.9.-22.10.)

Oletkohan viime aikoina odottanut työn rasittavuuden pienenemistä tai muuta leppoisampaa arkea? Tämän tyyppisiä aiheita saattaa olla pinnalla nyttenkin, joten kuulostele itseäsi ja jaksamistasi. Merkurius alkaa aktivoida yhteydenpitoa ja kiivaitakin keskusteluja, mutta se pitää virkeänä!

Skorpioni (23.10.-21.11.)

Kaikenlaista inspiraatiota on tarjolla yllin kyllin viime viikkojen tapaan, ja vapaa-ajalla kyse saattaa olla elämyksellisistä aiheista, tunteista tai taiteesta. Jos sinulla on luovuutta vaativa aihio olemassa, voit kehittyä siinä myös tänään. Tunne-elämässä kyse voi olla luottamuksesta ja turvallisuudesta!

Jousimies (22.11.-20.12.)

Kodin asioiden hoitamisesta on tullut tärkeää monille jousimiehille viime aikoina, mutta kuulutkohan sinä niihin. Jotkut ovat myös selvitelleet sekavia tilanteita ehkä asumisen kanssa. Kodin lämpö voi kuitenkin toimia rauhoittavana tekijänä. Mars on vielä viikon vastapäätä merkkiäsi tuomassa hulabaloota.

Kauris (21.12.-19.1.)

Pehmeänlaatuisia keskusteluja voi olla ympärilläsi enemmän kuin tavallisesti, mutta kyse voi joskus olla vaikeampien seikkojen peittelystä tai salaamisesta. Jonkin arjen hankkeen eteen kannattaa vielä ahertaa, sillä se olisi loppumaisillaan jo viikon päästä. Onkohan toivomasi tunnetila lähempänä kuin uskotkaan?

Vesimies (20.1.-18.2.)

H-hetki lähestyy Pluto-planeetan kohdalla, sillä se siirtyy merkkiisi jo vajaan viikon päästä. Tuntumaa tästä voi tietenkin havaita jo nyt, etenkin syvemmän itsetutkiskelun saralla. Kukkea luovuutesi on kuitenkin pääroolissa kaikessa, sillä energiat sysäävät sinua tulemaan esiin, valloittamaan ja myös viihteelle.

Kalat (19.2.-19.3.)

Ehkä elämäsi ihmeellisyyksien viimeaikainen sarja jatkuu ja koet jälleen jotain, joka vetää sinut ylös maan kamaralta. On myös mahdollista, että elämäsi uudet suuntaviivat alkavat vahvistua ja luottamuksesi voimistua. Tunnesiteet läheisiin tai naapurustoon ovat kaiken järjen mukaan lämpimät!

X