Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi sunnuntai 24.12.

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Karine Daisay/Figarophoto/Bulls Press

Paras mahdollinen joululahja on kiitollisuus kaikesta, mitä olet päässyt kuluneen vuoden aikana kokemaan. Suosittelen nostamaan ajatuksiisi sen kaikkein tärkeimmän kiitollisuuden kohteesi ja kertomaan siitä asiaan vaikuttaneelle tai vaikuttaneille henkilöille.

Oinas

Kaikki ei nyt mene aivan niin kuin olit suunnitellut. Pieni pettymys kuuluu tähän päivään muistutuksena kaikkien odotusten petollisuudesta. Onneksi pääset nopeasti yli näistä ikävistä tunnelmista.

Härkä

Elä täysillä tätä päivää, sillä kaikkein parhaimpien ja onnellisimpien hetkien keskellä tiedät olevasi oikealla polulla ja onnikin potkii pieniä yllätyksiä päivän piristeeksi.

Kaksoset

Älä anna hetkellisen epätoivon tunteen pilata tätä päivää, sillä juuri tuossa ongelmassa on avain paljon valoisampaan tulevaisuuteen. Ole valmis vaihtamaan suuntaa heti kun ensimmäisen kerran tökkää oikein kunnolla.

Rapu

Jupiterin ja Kuun kolmio lupailee mukavaa onnekasta tapahtumaa tälle päivälle. Älä sylje kuppiin vaan ota vastaan mitä sinulle tänään tarjotaan. Tarjous tulee ja menee yhdessä hujauksessa, joten ole tarkkana.

Leijona

Johonkin aikaan päivästä saattaa iskeä melkoinen uskon puute jossakin sinulle tärkeässä asiassa. Älä anna tunteen hämätä itseäsi. Asia kyllä hoituu ihan itsestään, jos et panikoi.

Neitsyt

Jos tänään joku tuntuu tökkivän, niin älä epäröi tarttua asiaan tukevalla otteella. Asia on helposti korjattavissa, kunhan uskallat tuoda sen reilusti ja arkailematta esille.

Vaaka

Ole valmis kohtaamaan äkillinen epäonni jonkun suunnitelmasi toteuttamisessa odottamallasi tavalla, sillä nyt sinulla on onni onnettomuudessa ja kaikki kääntyy sinulle parhain päin.

Skorpioni

Tästä kannattaa tehdä ihan tietoisesti hyvä päivä, sillä Jupiterin ansiosta jokainen hyvä hetki kertaantuu entistä parempana menestyksenä lähipäivien kuluessa. Nauttiminen on oikea suunta menestykseen.

Jousimies

Sillä hetkellä kun sinuun iskee voimakas tyytymättömyyden tunne, kannattaa heti miettiä, mitä asialle voisi tehdä juuri nyt. Ratkaisua ei ole syytä pitkittää millään tekosyyllä.

Kauris

Hyvät värinät virittävät sinut onnekkaaseen lentoon ja toivottavasti moniin onnekkaisiin tapahtumiin. Nauti tästä päivästä täysin siemauksin ja kokeile vaikkapa arpaonnea.

Vesimies

Jos tuntuu että tänään muilla menee paremmin kuin sinulla niin olisi viisainta opetella nauttimaan heidän menestyksestään. Sillä tavalla hankit varman option seuraavaan jakoon.

Kalat

Vaikka monet epäilyt saattavat vaivata sinua niin älä missään nimessä mene tekemään liian hätiköityjä päätöksiä yhdenkään suunnitelman osalta suuntaan tai toiseen. Odota rauhallisesti. Huomenna olet jo paljon viisaampi.

Lue myös:

Teksti: Seppo Tanhua
X